Opadelen sarja-arvostelu no. 6: Fargo (Kaudet 1-2)
Fargon kakkoskausi tuli ja meni, tulipahan uudestaan katsottua viime vuotinen ykköskausikin siinä kaikkia jaksoja odotellessa. Erittäin mainitsemisen arvoinen sarja.
Fargo (Kaudet 1-2)
”Some roads you shouldn’t go down. Because maps used to say, ”There be dragons here.” Now they don’t. But that don’t mean the dragons aren’t there.”
– Lorne Malvo
Coenin veljesten 1996 vuoden elokuva Fargo on itseltäni jäänyt vielä katsomatta, minkä takia viime vuonna ilmestyneen elokuvaan perustuvan Fargo sarjan ensimmäinen tuotantokausi tuli katsottua vailla minkäänlaisia odotuksia. Yllätys olikin siksi erittäin miellyttävä, kun sarjan katsottuani jouduin toteamaan, että kyseessä on yksi parhaista yksittäisistä tuotantokausista mitä olen koskaan minkään sarjan osalta katsonut. Oletin, että sarja jää minisarjaksi mutta heti perään tulikin tieto 2015 vuonna ilmestyvästä toisesta kaudesta, mitä kohtaan odotukset olivatkin yhtäkkiä ensimmäisen kauden jäljiltä hyvin vaativat. Olin skeptinen toisen kauden suhteen aivan viime metreille asti, ykköskauden ollessa niin loistava, mutta jo muutaman jakson jälkeen pystyin huokaisemaan helpotuksesta; kakkoskausi ei päässyt pelkästään ykköskauden tasolle, vaan myös ylitti sen monella osa-alueella.
Ensimmäisen kauden tarina sijoittuu 2000-luvun puolenvälin pieneen Amerikkalaiskaupunkiin, jossa yksittäinen palkkamurhaaja (Billy Bob ”aces!” Thornton) saa aikaan sekasortoa niin Fargon rikollisjärjestön, siviilien kuin poliisivoimienkin riveissä. Jokerikorttina soppaa joutuu tahattomasti ja tahallaan hämmentämään myös eräs vakuutusmyyjä Lester Nygaard (Martin Freeman), jolla on lopulta yllävän suuri rooli tapahtumissa. Nuori poliisinainen Molly Solverson (Allison Tolman) yrittää kuumeisesti ratkaista sekavien rikoksien sarjaa, apunaan nuori poliisimies Gus Grimly (Colin Hanks). Toinen kausi siirtyy taas ajassa taaksepäin vuoteen 1979, jolloin Mollyn isä Lou (Patrick Wilson/Keith Carradine) yrittää saada poliisina selkoa verisistä sattumuksista ja mafiajärjestöjen välisestä sodasta. Nygaardin tavoin myrskyn silmään joutuu tahattomasti ja tahallaan tällä kertaa erikoinen Blumquistin pariskunta (Kirsten Dunst ja Jesse Plemons).
Fargon ideaksi on muodostumassa löyhästi toisiinsa liittyvien eri aikakausien rikostapahtumat, joista muodostuu eräänlainen kollaasi ja kokoelma suuremmaksi teokseksi. Esimerkiksi tulevan kolmoskauden aikakautta ja tapahtumia on vielä mahdoton arvioida mutta kakkoskaudesta käy ilmi, että teoriassa ”materiaalia” kausien pohjaksi löytyy aina 1800-luvun alusta lähtien, joten kausia voi tulla vielä lukemattomia. Tämä on erittäin omaperäinen tyyli tehdä TV-sarjaa, sillä käytännössä jokainen tuotantokausi on näin itsenäinen teos ja Fargon kohdalla voidaan puhua siksi minisarjojen muodostamasta kokonaisuudesta. Kun tyylillisesti liikutaan vielä pilke silmäkulmassa k-18 rikosgenren, väkivallan, mustan huumorin ja draaman sekoituksessa, on käsillämme uniikki teos, joka kehittää koko TV-sarjan taidemuotoa eteenpäin uudelle aikakaudelle.
Tunnelmansa ja tyylinsä lisäksi Fargo on suurella ammattitaidolla luotu, niin ohjauksellisesti kuin käsikirjoituksellisestikin. En ole ihan perillä sarjan budjetista mutta kuvittelisin sen olevan kohtalainen, joskaan tuskin True Detectiven tai Game of Thronesin tasolle se ei yllä. Ohjaajia ja kirjoittajia on moderniin tapaan lukuisia ja ne vaihtuvat jaksokohtaisesti mutta pääasiallisesti taustalla hääräävät koko ajan käsikirjoittaja Noah Hawley ja alkuperäisen idean luoneet Coenin tuottajaveljekset, jotka ovat saaneet aikaan tinkimätöntä laatua. Itse tarina molemmissa kausissa on erittäin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava; harvoin sarjat onnistuvat olemaan samalla hauskoja, jännittäviä, yllättäviä ja dramaattisia, mutta Fargo onnistuu molemmissa kausissa viemään katsojalta jalat alta useaan otteeseen. Tunnelma on tiivis koko ajan eikä suvantovaiheita pääse esiintymään missään vaiheessa, vaikka muutoin erinomaisen kakkoskauden viimeinen jakso löysääkin otettaan ehkä hiukan liian aikaisin. Tämä poislukien kakkoskausi on erittäin intensiivinen ja nostaa riman jopa ykköskautta korkeammalle, tarjoten katsojille lähes täydellisiä jaksoja yksi toisensa perään.
Ilman hyviä hahmoja ja näyttelijöitä parhainkin tarina on kuitenkin kuraa mutta Fargossa tätä ongelmaa ei todellakaan ole. Sarja on täynnä mitä erikoisimpia persoonia, jotka nostavat loistavien näyttelijäsuoritusten siivittämänä koko sarjan aivan uudelle tasolle. Ensimmäisessä kaudessa shown varastaa täysin suvereenisti Billy Bob Thorntonin näyttelemä psykopaatti Lorne Malvo, hahmo joka nousee kevyesti TV historian parhaiden pahisten joukkoon. Hänen lisäksi myös vässykät Lester Nygaard ja Bill Oswalt nousevat muita suurempaan valokeilaan. Toisella kaudella ei ehkä nähdä Thorntonin veroista roolisuoritusta mutta mielenkiintoisia hahmoja on ensimmäistä kautta enemmän ja laatu tasaisempaa, minkä takia toinen kausi on silmissäni hiukan moniulotteisempi ja mielenkiintoisempi. Peggy & Ed, Lou, Hank, Gerhardtin veljekset ja heidän äitinsä Floyd, kaikki erittäin hyvin toteutettuja hahmoja. Parhaiden hahmojen pystit nappaavat kuitenkin ehdottomasti kylmäverinen intiaani Hanzee Dent (Zahn McClarnon) sekä Fargon karismaattinen palkkamurhaaja Mike Milligan (Bokeem Woodbine), joka on hahmona kuin suoraan Tarantinon Pulp Fictionista karannut.
Fargo on vain yksi vahva osoitus siitä miten hyvin TV-sarjoilla nykyään menee. 2000-luvun ja Band of Brothersin muodostaman herätyksen jälkeen koko taidemuoto on nostanut tasoaan aivan järkyttävän paljon; jos 80- ja 90-luvuilla oli olemassa joitain loistavia sarjoja, on tämän jälkeen määrä kasvanut tähtitieteelliseksi. Fargo vie tyylillisesti TV-sarjoja jälleen uuteen suuntaan, enkä ihmettelisi uusien sarjojen hyödyntävän tätä ”minisarja” konseptia tulevaisuudessa enemmänkin. Tarina, hahmot ja tuotanto ovat sarjassa erittäin omaperäistä jälkeä ja erinomaisten näyttelijäsuoritusten kanssa Fargo nousee täten kaikkien aikojen parhaiden sarjojen joukkoon. Täydellä tykityksellä kulkeva toinen kausi todistaa, ettei ensimmäisen kauden erinomaisuus ollut vahinko, minkä ansiosta ainakin itse odotan kolmatta kautta turvallisin mielin. Mikäli jatkossakin tuotantokaudet pitävät tason yhtä korkealla, voidaan puhua jo varteenotettavasti kaikkien aikojen TV-sarjasta. Uusia kausia odotellessa voi aina palata uudestaan ja uudestaan kahteen ensimmäiseen, sillä Fargo jos joku on sarja, joka tulee kestämään ajan hammasta erittäin tehokkaasti.
Arvosanat:
1. Kausi: 9,4/10
2. Kausi: 9,5/10
