Opadelen peliarvostelu no. 27: Ghost of Tsushima
Jaahas se olisi aika taas vähän aktivoitua arvostelujen puolella. Joulun alla tuli ostettua tämä paljon puhuttu Ghost of Tsushima ja viimein se on saatu koluttua läpi luita ja nahkoja myöden. Ajatuksia tästä.
Ghost of Tsushima
Ghost of Tsushima on jälleen peli, joka julkaistiin vain yksinoikeudella Playstation pelikonsolille ja tämä tietyllä tapaa lämmittää vannoutuneen PS fanin sydäntä, onpahan ainakin jokin syy miksi jatkaa Sonyn leirissä. Edellinen yksinoikeudellinen suurpeli Horizon Zero Dawn oli kuitenkin erinomainen kokemus, joten Ghost of Tsushiman kohdalla odotukset olivat melko korkealla, erityisesti kun katsoo millainen peli on teemoiltaan kyseessä. Lyhyesti: peli sijoittuu todellisen maailman Tsushiman saareen 1200-luvun Japanissa, missä Samuraikulttuuri elää vahvana. Pelin alussa suuri Mongooliarmeija aloittaa voimakkaan Khotun Khan johtajansa vetämänä invaasion Tsushiman saarelle, ja Samurait joutuvat puolustamaan kotiaan. Mongoolit ovat kuitenkin ylivoimaisia ja lähes kaikki saaren samurait kuolevat. Pelin päähenkilö, samurai Jin Sakai, on yksi selviytyjistä ja hän aloittaa yhden miehen armeijana saaren vapautuksen, mutta tämän saavuttaakseen hän joutuu myös tukeutumaan samuraikoodin vastaisiin toimiin, mikä muuttaa vaarallisesti sekä hänen persoonaansa että koko ajatusmaailmaa samuraisotureista ja Shogunin auktoriteetista normaalin kansan silmissä.
Sanomattakin selvää, pelin teema ja tyyli on melko poikkeuksellisen omaperäinen, eikä tällaista peliä ole aikaisemmin julkaistu, mikä on ehdottomasti Ghost of Tsushiman vahvuuksia. Peli yhdistää erittäin hienosti palan todellisen maailman historiaa ja tapahtumapaikkoja fiktiiviseen tarinankerrontaan, ja lopputulos on enemmän kuin uskottava. Jopa puhutun kielen saa pelissä Japaniksi, mikä oli erityisen mahtava aitoutta lisäävä elementti pelin tekijöiltä. Toki ripaus fantasiaelementtejä on tavallaan myös mukana, mikä korostuu ennenkaikkea päähenkilön lähes yli-inhimillisistä soturin taidoista. Tämä on kuitenkin hyvin suotavaa, onhan kyseessä kuitenkin peli. Tosielämän linnakkeiden ja paikkojen hyödyntäminen pelissä herättää myös mielenkiinnon saaren historiaa kohtaan, ja aivan kuten pelissä, myös oikeassa historiassa mongoolit tekivät valtausretkiä saarelle 1200-luvun lopussa. Myös samuraikulttuurin esittäminen on hyvin todenmukaista, ja tällainen uskollisuus historiaan pelin teemoissa tuo ehdottomasti lisäarvoa ja uskottavuutta pelattavuuteen.
Kuten lähes kaikki pelit nykyaikana, myös Ghost of Tsushima on tyyliltään open-world seikkailu. Tämä on sekä uhka, että mahdollisuus. Hyvin monet pelit nykyaikana tehdään avoin maailma formaatilla, koska niin kuuluu tehdä, mutta harva peli onnistuu oikeasti hyödyntämään avointa maailmaa hyvin. Usein näkee, että avoimilla alueilla ei ole mitään muuta pointtia kuin toimia tylsinä siirtymäalueina. Skyrim on edelleen open-world konseptin kiistaton kuningas, eikä Ghost of Tsushimakaan osaa hyödyntää open worldia ehkä ihan niin tehokkaasti. Joka tapauksessa peli onnistuu tässä melko hyvin, sillä muutamia erilaisia sivutehtäviä on koko saari pullollaan ja mongoolien valtaamia kyliä on hauska etsiä ja vapauttaa. Visuaalisesti Tsushiman saari on tehty erittäin kauniisti ja avointa maailmaa on oikeasti miellyttävä kulkea. Ehkä sivutehtävien määrää olisi voinut silti laajentaa ja monipuolistaa kettupatsaiden, kuumien altaiden, bambutikkujen ja alttareiden etsinnän lisäksi. Toki merkittävillä sivuhahmoilla on omat suuremmat juonikuvionsa ja erityisesti pelin ns. tarina questit ovat erittäin hyvin toteutettu, joten pelkkää paikkojen koluamista pelin sivutehtävät eivät ole. Jos kuitenkin oikeasti halutaan tehdä open-world, niin pelaajan pitäisi pystyä kulkemaan pelissä juuri niinkuni haluaa ja näin ei nyt aina käy; kun pelaaja on suorittamassa jotain tiettyä questia, ohjaa peli pelaajan aina takaisin ”tale areaan”, jos hän meinaa eksyä liikaa poispäin pelattavasta alueesta. Tämä on mielestäni erittäin hölmö ratkaisu pelissä ja rajaa pelaajan tekemisiä aivan liikaa.
Juoni onkin pelissä varsin hyvä, joskin aavistuksen liian ennalta-arvattava. Pidän kuitenkin pelin omaperäisestä tyylistä, missä keskitytään keskiaikaiseen maailmaan ja kodin vapauttamiseen, eikä koko universumin tai maailman pelastamiseen, kuten monet pelit tuntuvat nykyään olevan. Päähenkilö Jinin persoona on mielenkiintoinen ja hänen sisäiset konfliktinsa samuraikoodin ylläpitämisessä ja kunniattomien keinojen käyttämisessä saaren vapautuksen saavuttamiseksi tekevät hänestä kaikkea muuta kuin normaalin protagonistin. Pohjimmiltaan Jin ajattelee kuitenkin vain saaren kansalaisten henkien säästämistä, mutta samuraikoodin vastaisten toimien seurauksena hän tulee myös tahattomasti avustaneeksi mongooleja ja kylvää auktoriteetin uhmaamisen siemeniä omiin kansalaisiin omalla esimerkillään. Jinin hahmo tuntuu perustuvan juuri moraalisten koodien konflikteihin, ja vaihtoehtoihin, joilla ei tunnu olevan täysin oikeaa ratkaisua, teki niin tai näin. Erityisesti Jinin ja hänen samurai enonsa lordi Shimuran välinen vastakkainasettelu oikean ja väärän tulkinnasta on pelin vahvimpia hahmokehitykseen pureutuvia elementtejä. Muutoinkin pelissä ja hahmoissa on mukavasti syvyyttä ja tunnelatausta, mikä saa pelaajan samaistumaan ja kokemaan pelin paljon vahvemmin kuin normaalin sieluttoman hahmomäiskinnän kanssa koskaan voisi. Kuitenkin edelleen, ennalta-arvattavuus vaivaa tarinankerronnan tyyliä hiukan.
Ghost of Tsushima on siis hyvin tarinavetoinen peli, mutta se ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi pelkkä elokuvamainen kokemus, missä pelaajaa ohjataan liikaa. Pelattavaa pelissä on paljon ja yksi pelin ydinalueita on luonnollisesti taistelut ja niiden toteutus. Tämä onkin toteutettu pelissä erittäin onnistuneesti ja omaperäisesti; pelissä on 4 erilaista ”stancea”, eli asentoa, joita pystyy hyödyntämään ja kehittämään erikseen. Jokainen stance on tehokas tietyntyylistä vihollista vastaan: stone stance toimii miekkamiehiä vastaan, water stance on tehokas kilpisotilaita vastaan, wind stance on tehokas keihäsmiehiä vastaan ja moon stance on tehokas valtavia brute sotureita vastaan. Eli käytännössä kun taistelu on käynnissä, täytyy pelaajan muuttaa stancejaan lennosta toiminnan keskellä aina kohdattavasta vihollisesta riippuen, mikä tekee yhdessä erilaisten kombojen, apuvälineiden (sumupommit, myrkkynuolet, jouset, räjähteet, ym) ja hyökkäyksen/puolustamisen balanssin löytämisen kanssa taisteluista hyvin moniulotteisia ja hektisiä. Toisin sanoen kun taistelut ovat kunnolla käynnissä, ei pelaaja todellakaan voi vain mäiskiä aivottomasti menemään, vaan pelaajan täytyy pystyä koko ajan mukautumaan ja reagoimaan vallitsevaan ympäristöön. Erityisesti, jos pelaa vaikeimmalla Lethal tasolla, jolloin hahmo kuolee jo muutaman iskun jälkeen. Valehtelematta pelin taistelut ovat parasta, mitä olen pitkään aikaan missään pelissä kokenut toiminnan osalta.
Toki haamu legendaksi muuttuva Jin osaa olla myös stealth ninja ja hiiviskely on toinen vaihtoehtoinen tyyli hoidella vihulaisia. Tämäkin puoli on pelissä tehty erittäin hyvin, sillä hiljaisten tappojen täytyy hoitua kunnolla ilman, että herättää kokonaisen kolonnan huomion. Hiiviskely katoilla, korkeassa ruohikossa ja kallioilla tulee hyvin tutuksi peliä pelatessa, ja se on omalla tavallaan myös hyvin hauskaa puuhaa. Suorien taistelujen ja hiiviskelyn balanssi on tehty siis peliin erittäin hyvin. Jäljelle taistelutyyleistä jääkin enää näiden lisäksi kaksi eri elementtiä pelissä: Jin pystyy halutessaan myös haastamaan normaaleja vihollisia ns. ”stand offiin”, missä pelaajan pitää pystyä reagoimaan hyökkäyksiin nopeasti ja tappavasti. Kaikkein eeppisimmät taistelumuodot pelissä ovat kuitenkin duelit, jotka ovat tietynlaisia boss battleja; kaksintaistelut ovat kerrassaan upeasti tehty, ja niissä pitää pystyä reagoimaan vastustajan eri tyylisiin iskuihin erittäin nopeasti ja omia hyökkäyksiä pitää osata ajoittaa juuri oikein, ja harva duel on hetkessä ohi. Kaikenkaikkiaan taistelut ovat pelissä kerrassaan upeita, vaikkakin on sanottava, että muutaman perinteisen vihollistyypin lisäksi olisin kaivannut vieläkin monipuolisempaa tarjontaa erilaisten vihollisten muodossa.
Hahmokehitys on yksi pelin kompastuskiviä. Periaatteessa hahmoa pystyy kehittämään muutamalla eri osa-alueella: stanceja ja niiden ominaisuuksia pystyy parantamaan, stealth tyylisiä Ghost taitoja pystyy kehittämään ja suoraviivaisempia taistelutaitoja, Samurai taitoja pystyy myös kehittämään. Myöskin erilaisia haarniskoja ja aseita pystyy kehittämään, mutta näiden evoluutiokaari on varsin rajattu. Tämä on aluksi hyvin mielekästä puuhaa, mutta ongelma on siinä, että hahmon pystyy hiomaan timanttiseen huippuunsa jo kauan ennen kuin peli on päättymässä, mikä on todellakin ongelma. Suuri viehätys peleissä on juuri mahdollisuus loputtomaan hahmon kehittämiseen ja taitojen hiomiseen ja Ghost of Tsushimassa tässä tulee rajoitin vastaan aivan liian aikaisin. Tämä on selkeästi muuten niin upean pelin ehdottomasti heikoin osa-alue.
Kokonaisuudessaan Ghost of Tsushima on virkistävä ja omaperäinen kokemus, missä yhdistyy upealla tavalla tarinavetoisempi draama ja koukuttava pelattavuus. Täyden kympin peli tämä ei kuitenkaan ole, sillä siinä on selvästi omat puutteensa, suurimpina nimenomaan hahmon kehityksen rajallisuus, hiukan liian ennalta-arvattavasti luotu tarina, sivutehtävien liiallinen yksitoikkoisuus ja vihollistyyppien hiukan liian suppea tarjonta. Tunnelma pelissä on kuitenkin erittäin vahva, ja tähän vaikuttaa tarinankerronnan, maailman ja hahmojen lisäksi myös pelin musiikit, jotka ovat kerrassaan fantastiset. Vaikka peli onkin upea kokemus, niin täytyy samaan hengenvetoon myös myöntää, että tarina ei ole kuitenkaan niin upea, että pelillä olisi ihan valtavasti uudelleenpeluu arvoa. Kertaluontoisena kokemuksena Ghost of Tsushima on kuitenkin erittäin mielekäs tapaus, vaikka tietty toistuvuus ja tylsyys alkaakin iskeä mitä pitemmälle pelissä etenee, juurikin aiemmin mainittujen ongelmian takia.
Arvosana: 8,6/10
