Opadelen sarja-arvostelu no. 20: Mandalorian (Osa 1/kaudet 1-2)
Inspiroiduin jälleen kirjoittamaan sarja-arvostelun, ensimmäinen sitten Game of Thronesin viimeisen kauden.
Mandalorian
Star Wars tuote koki melkoisen renessanssin, kun Disney osti oikeudet siihen George Lucasilta. Muistan tuon hetken ja olin varovaisen toiveikas sen suhteen, että Disneyn jos jonkun käsissä tämä saaga saattaisi saada onnistuneen jatkumon, mutta toisaalta pelotti myös aika paljon se, että koko elokuvakaanoni tullaan pilaamaan. Hype Episodi VII:n ympärillä oli valtava ja kaikki fanit tuntuivat olevan hurmoksessa leffasta. Itsekin olin aluksi, mutta jo toisella katsomiskerralla osasin katsoa leffaa enemmän ilman fanilaseja ja se ei lopulta olutkaan kovin omaperäinen tuotos, vaan itseasiassa täysi uusinto Episodi IV:stä. Episodi VIII oli mielestäni lupaavampi ja mielenkiintoisempi, mutta erityisesti yksittäiselokuva Rogue One oli parasta mitä Star Wars saagalle oli tapahtunut sitten Jedin Paluun. Odotukset tarinan päättävään Episodi IX:n olivat korkealla mutta tuo leffa olikin sitten semmoinen rahan kiilto silmissä tehty sekametelisoppa ja oksennus aikaisempien elokuvien päälle, että fiilis koko saagaan lopahti itselläni aivan täysin.
Sitten Disney päätti tehdä Jedin Paluun jälkeiseen aikaan sijoittuvat TV-sarjan, joten odotetusti olin kaiken Disneyn sekoilun jälkeen hyvin skeptinen tämän suhteen. Itseasiassa Episodi IX oli minulle niin iso pettymys, ettei minua pitkään edes kiinnostanut koko Mandalorian. Alkuvuonna hommasin kuitenkin Disney+ palvelun ja päätin, että kyllähän tämä nyt pitää kuitenkin katsoa, avoimin mielin ja ilman minkäänlaisia odotuksia, eli parhaasta mahdollisesta lähtökohdasta. Sarja tosiaan keskittyy aikaan Imperiumin kukistumisen jälkeen ja päähenkilö, yksinäinen Mandalorianin lahkoon ja kansaan kuuluva palkkasoturi, kiertelee pitkin galaksia etsien palkkatöitä itselleen. Lopulta hän saa arvokkaan tehtävän: palauta mystinen Yodan näköinen lapsi hänet palkanneille ex-Imperiumin tyypeille. Lapsi on ilmeisen arvokas, mutta Mandalorian päättääkin ottaa lapsen itselleen tullessaan toisiin aatoksiin, pelastaakseen tämän miltä ikinä kamalalta kohtalolta. Näin alkaa Mandalorianin ja lapsen selviytymistaistelu pitkin galaksia, kun kaikki tahot yrittävät saada hänet kiinni ja vastuuseen teoistaan.
Molemmat kaudet sisältävät yhteensä kahdeksan noin 40-50 minuutin jaksoa, eli mistään massiivisista kausista ei ole kyse. Ensimmäinen kausi starttaa ihan lupaavasti, ensimmäisessä jaksossa esitellään nopeasti Mandalorianin taidot soturina ja pureudutaan pikkuhiljaa hänen persoonaansa kiinni. Mandalorianin koodiin kuuluu, ettei hän saa näyttää kasvojaan kenellekään, joten kypärän ja haarniskan alla touhuileva päähenkilö muodostuu välittömästi mukavan mystiseksi ja kiehtovaksi persoonaksi. Pedro Pascal tekeekin loistavaa työtä itseasiassa koko sarjan läpi Mandalorianina ja kannattelee sarjan mielenkiintoa tylsempinäkin hetkinä erittäin hyvin. Yksi suuri etu TV-sarjassa elokuviin verrattuna on se, että sarjassa tapahtumat etenevät paljon maltillisemmalla tempolla ja tämä on ehdottomasti sarjan yksi vahvuus, sillä katsoja ujutetaan tarinaan mukaan levollisella tarinankerronnalla. Elokuvien ähkymäisestä hektisyydestä ei ole tietoakaan.
Aito Star Wars tunnelma on kuitenkin vahvasti jo ensimmäisessä kaudessa läsnä ja Mandalorianin vaeltelu pitkin galaksia luo lämminhenkistä Star Wars tunnelmaa jaksosta toiseen. Yksi asia mikä eritysesti ensimmäisessä kaudessa kuitenkin häiritsee, on sen 90-luvun tyylinen tapa kertoa tarinaa: sen sijaan, että kausi olisi selkeästi sulavasti soljuva kokonaisuus, on jokainen jakso pilkottu selvästi omaksi minielokuvakseen. Tarkoitan tällä sitä, että jokaisessa jaksossa ollaan selkeästi omassa galaksin pienessä nurkassa tekemässä juuri sen jakson omaa pientä juoniosuutta. Tämä on vähän erikoinen lähestyminen nykyaikana tarinankerrontaan, sillä se tekee kaudesta kokonaisuutena melko katkonaisen ja turhan pilkotun. Toki eri hahmot ja tapahtumat lopulta yhdistyvät jollain tapaa, mutta mielestäni tämän olisi voinut ensimmäisessä kaudessa tehdä myös paljon sulavammin, ja yhdistää jaksojen välistä kaanonia yhteen tehokkaammin. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kausi on kuitenkin ihan viihdyttävä ja luo pohjan sarjalle varsin onnistuneesti. Mikään mestariteos kyseessä kuitenkaan ei ole.
Toinen kausi onkin sitten jo eri maata. Budjetti kaudella on selvästi isompi, minkä näkee ohjaustyöstä ja mahdollisuuksista, mitä kausi hyödyntää. Tarina itsessään jatkuu luontevasti siitä mihin ensimmäinen kausi jäi, mutta kakkoskausi menee myös selkeästi loressa syvemmälle, luoden siltaa elokuvien tapahtumille samalla mainiosti. Kakkoskaudella aletaan jo selvästi vihjailla tapahtumilla, mitkä lopulta johtavat tilanteeseen missä Episodi VII:n alussa ollaan. On mukava huomata, että Disney yrittää tietoisesti nivoa tämän sarjan yhteen elokuvien kanssa, eikä pitää sitä erillisenä, irrallisena tarinana.
Toinen kausi on myös ohjauksellisesti ja käsikirjoituksellisesti mielestäni ykköskautta myös paljon sulavampi ja parempi. Jaksot eivät enää ole niin selkeästi itsenäisiä otoksia, vaan kausi on tehty selkeästi enemmän kokonaisuutta ajatellen. Tarinaa siis kuljetetaan eteenpäin isompina paloina, mitkä lomittuvat jaksojen kesken ykköskautta paljon hienommin. Uusia (ja vanhoja) mielenkiintoisia hahmoja esitellään myös paljon ja kasvava sivuhahmojen kaarti tekee kakkoskaudesta myös paljon ykköskautta mielenkiintoisemman. Jotenkin tuntuu myös, että itse tapahtumat ja narratiivi ovat paljon mielenkiintoisempia ja syvällisempiä kuin ensimmäisellä kaudella, minkä aikana välillä tuli semmoinen olo, että käsikirjoittajat ovat vain väkisin keksineet jotain täytetarinaa pitkittääkseen sarjaa. Kakkoskaudella tarina etenee kuitenkin hyvällä sykkeellä ja jokainen tapahtuma tuntuu olennaiselta osalta kokonaisuutta, mikä tekee tästä kaiken kaikkiaan paljon onnistuneemman kauden.
Mandalorianissa on kyllä aitoa Star Wars seikkailun tunnelmaa, mikä lämmittää vanhaa tähtien sota fania erittäin paljon. Jopa sarjan musiikkeja pidän jo ihan mukiinmenevinä, vaikka aluksi niistä tuli hyvin vahvat John Williams halpakopio vibat. Erityisesti toisella kaudella sarja lähtee kuitenkin rullaamaan ihan eri vaihteella ja jättää katsojan aidosti odottamaan, mitä kaikkea tulevat kaudet tuovat tullessaan. En edelleenkään pidä kaiken päättävää Episodi IX:ää yhtään loogisena ja hyvänä päätöksenä lorelle ja se valitettavasti jättää myös epäloogisuuden varjoja tähän sarjaan, mikä vähän pilaa tunnelmaa. Toivon mukaan näihän juoniaukkoihin saadaan kuitenkin vastauksia. Suurimpana kysymysmerkkinä pidän erityisesti sitä, että kun selvästi Imperiumin jäänteet ja Moff Gideonin johtamat pre-First Order tyypit havittelevat lasta hänen veressään olevien midiclorianttien takia luodakseen läjän Snoke klooneja, niin miksi he eivät vain käytä Palpatinen verta, kun hän kerran on ollut elossa kaiken aikaa? Mikä Grogun verestä tekee muka niin erityistä, että juuri sitä tuohon tarvitaan? Toivon mukaan tähän myös vastataan tulevaisuudessa, muuten tämän sarjan ja leffojen välillä ei ole kauheasti logiikkaa. Episodi IX:ssä nyt ei ole muutenkaan hirveästi logiikkaa mutta jos nyt unohdetaan se ihan alkuun.
Kaikenkaikkiaan Mandalorian on oikein viihdyttävä teos, ainakin kahden ensimmäisen kauden osaltaan. Ensimmäinen kausi kangertelee hiukan ohjauksen ja tarinankerronnan osalta mutta kakkoskausi ottaa tämän suhteen aimo harppauksen eteenpäin, joten jään innolla odottamaan uusia kausia. Mestariteos tämä ei ole, mutta sarja on uskollinen Star Warsin omalaatuiselle tunnelmalle ja on siksi varmasti monien saagan fanien mieleen.
Arvosanat:
Kausi 1: 8,0/10
Kausi 2: 8,8/10
