Opadelen levyarvostelu no. 1: Von Hertzen Brothers – New Day Rising
Noniin, saatetaas ympyrän ensimmäinen kierros päätökseen laittamalla vielä ensimmäinen musiikkiarvostelukin ilmoille. Sitten onkin kaikista formaateista yksi arvostelu tehty ja tulevaisuudessa saattaa tulla vaikka 5 peliarvostelua putkeen, fiiliksen mukaan mennään. Koin kuitenkin ”tärkeäksi” tehdä näin blogiuran alkuun jokaiselta taidealalta ensin yhden arvostelun ja jatkaa siitä, ei ainakaan pääse käymään niin, että esim. parin vuoden päästä ollaan tilanteessa missä ei ole yhtään levyarvostelua blogissa vaikka näin uhkasin. Nyt on ainakin yksi, heh.
Anyways, tarkastelussa tänään Suomenmaan tämän hetken kuumimpien rockyhtyeiden joukkoon lukeutuva Von Hertzen Brothers ja heidän (lähes) tuore albuminsa New Day Rising, olkaa hyvät.
New Day Rising
Kesto: 47.30
Julkaisu: 20.3.2015
Von Hertzen Brothersin menestystarinaa Suomessa on ollut ilo seurata, mutta nyt on näytön paikka tällä kuudennella studioalbumilla New Day Rising, sillä bändi haluaisi kovasti lyödä ulkomaillakin läpi. Kaikki potentiaali maailmanmenestykseen yhtyeellä on, sillä he ovat musiikillisesti ammattitaitoisia, kunnianhimoisia, monipuolisia kuin tarttuviakin ja heillä on mukavan arvaamaton sävelkynä ollut koko uran ajan, mikä on estänyt ummehtumisen melko tehokkaasti. Musiikillisen huippupisteensä bändi saavutti kuitenkin mielestäni jo Approach ja Love Remains The Same -albumeilla, eikä niiden loistoon yhtye ole enää myöhemmin yltänyt. Kuinkas kuudes uutukainen New Day Rising sitten lunastaa paikkansa yhtyeen värikkäässä tuotannossa?
Levyn aloittava nimikappale ja sinkkubiisi New Day Rising potkii mukavasti levyn käyntiin esittelemällä takuuvarmaa Von Hertzeniä raikkaalla energiallaan ja tarttuvalla kertosäkeellään. Toimii levyn aloituksena mallikkaasti, vaikka ei tajuntaa räjäytäkään. Tätä seuraava You Don’t Know My Name pistää lisää kierroksia koneeseen ja tässä vaiheessa levyä alkaa viimeistään jalkaa vipattamaan. Vaikka Von Hertzenillä on ennenkin ollut rivakoita kappaleita, niin tämä kappale on vielä poikkeuksellisen vauhdikas ja kompakti ja toimii livenä varmasti erinomaisesti. Kolmas kappale Trouble on omia suosikkejani levyltä ja se edustaa ehkä raskainta Von Hertzeniä mitä tähän päivään mennessä on kuultu. Tasaisesti rullaava raskas telaketjupoljento ja hypnoottinen kertosäe tekevät tästä erinomaisen kappaleen. Kappas, alkukolmikko levyllä toimii loistavasti, so far so good!
Black Rain ja Hold Me Up kappaleiden aikana homma menee valitettavasti juustoiseksi. Molemmat kappaleet ovat slovareita ja niitä on bändin kuin bändin vaikea toteuttaa uskottavasti (tyyliin Anatheman Anyone, Anywhere), eikä Von Hertzen Brothers tällä kertaa osu ihan nappiin. Kumpikaan kappale ei ole suoranaisesti huono, mutta ne jäävät harmittavan siirappiksiksi kosiskeluiksi, joissa ei ole oikein mitään minkä takia niitä kukaan muistaisi enää vuoden päästä. Jälkimmäinen kappale kuulostaa jo melkein huonolta poikabändiballadilta, mikä aiheuttaa hiukan vatsan vääntelyä.
Love Burns nostaa kuitenkin jälleen rimaa ja tässä saadaan pieni vivahde sitä vanhaa kunnon Von Hertzeniä, joka sai kappaleensa elämään upeilla rakenteilla, riffeillä ja melodioilla. Biisin kasvatus on upea, joskaan ei silti bändin parhaimpia saavutuksia tällä saralla. Dreams on levyn outolintu; sen iloinen tanssiluonne tuo hymyn huulille ja tarttuu korvamadoksi, mutta se ei sovi levyn muuhun tyyliin oikein sekaan. Ihan kuin yhtye olisi ottanut biisin ihan eri projektista mukaan. Raikas kappale siitä huolimatta.
Sunday Child enteilee selvästi levyn loppua stadionluokan eeppisyyden hakuisuudellaan ja pitkälti se tässä suureellisuudessaan onnistuukin. Biisi jää kuitenkin ehkä vähän vaisuksi vaikka isolla vaihteella mennäänkin, olisivat ehkä vielä voineet pidemmälle viedä kappaleen ideaa. The Destitude pistää sitten taas räväkämpää vaihdetta silmään ja onnistuu nykivällä rytmiikallaan, monitasoisilla melodioillaan ja tunteikkaalla kertosäkeellään/kitarasoolollaan luomaan selkeästi levyn parhaimpia kokonaisuuksia. Seesteinen Hibernating Heart laskee levyn päätökseen yllättävänkin surumielisellä ja haikealla tunnelmallaan. Toimii rauhoittavana kappaleena hyvin levyn lopussa.
New Day Rising esittelee samaa suoraviivaista linjavetoa, mitä Von Hertzen Brothers teki jo edellisellä levylläkin. Alku-uran progressiivisempaa ilmaisua ei enää ole kuin värinä mukana, mitä olen jäänyt kyllä kaipailemaan yhtyeeltä. On kuitenkin hyvä, että yhtye hakee koko ajan uusia polkuja, kunhan eivät vain jämähtäisi ja taantuisi nykyiseen helpommin lähestyttävään materiaaliin, siinä saattaa helposti mennä hyvästä huonon puolelle. Sävelkynä on kuitenkin vielä terävässä kunnossa yhtyeellä, vaikka tälläkin levyllä on omat notkahduksensa. Ehkä tämän albumin suurin ongelma on klassikkomateriaalin puute, sillä oikein mikään kappale ei nouse erinomaisuuden rajapyykin yli, vaikka pari biisiä käyvätkin hyvin lähellä. Kiss A Wishin tai Endlesslyn kaltaisia mestariteoksia ei kuitenkaan kuulla. New Day Rising kuitenkin nousee keskitason yläpuolelle hiuksen hienosti parista heikommasta kappaleesta ja hiukan epätasaisesta kokonaisuudestaan huolimatta.
Kohokohdat: You Don’t Know My Name, Trouble, The Destitude
Arvosana: 7,0/10
Keep on rocking.
