Opadelen peliarvostelu no. 4: Dragon Age Origins
Tässä ollaan nyt sen verran täpinöissä oltu viime viikot Dragon Age Inquisitionin ja tämän huumassa Dragon Age II:n myötä, joten ajattelin päräyttää ilmoille kolme eri julkaisua, tavoitteena jokaisen Dragon Age pelin arvosteleminen. Dragon Age: Origins tuli tahkottua läpi viime syksyn puolella, mutta huonojen kehujen takia en koskaan Dragon Age II:sta ottanut haltuun, vaikka jälkikäteen ajateltuna ei pitäisi liikaa muiden mietteitä etukäteen ottaa huomioon, tai ainakaan niin paljoa että lyttää pelin jo ennen kokeilua. PS4:n myötä tuli kuitenkin Dragon Age Inquisition viimein hommattua ja pelattua läpi, minkä innoittamana tartuin myös sarjan kakkososaan viimein.
Nyt siis kaikki fantasiatrilogian osat on kerran kahlattu läpi ja luotto erinomaiseen BioWareen pelitehtailijana senkun kasvaa. Ensimmäisenä arvostelussa vuorossa luonnollisesti sarjan aloittava Origins vuodelta 2009, olkaa hyvät.
Dragon Age: Origins
”The Chantry teaches us that it is the hubris of men which brought the darkspawn into our world. The mages had sought to usurp Heaven. But instead, they destroyed it. They were cast out, twisted and cursed by their own corruption. They returned as monsters, the first of the darkspawn. They became a blight upon the lands, unstoppable and relentless. The dwarven kingdoms were the first to fall. And from the deep roads, the darkspawn drove at us again and again, until finally we neared annihilation… until the Grey Wardens came. Men and women from every race, warriors and mages, barbarians and kings, the Grey Wardens sacrificed everything to stem the tide of darkness, and prevailed. It has been four centuries since that victory, and we have kept our vigil. We have watched and waited for the darkspawn to return. But those, who once called us heroes, have forgotten. We are few now, and our warnings have been ignored for too long. It may even be too late, for I have seen with my own eyes what lies upon the horizon. Maker help us all.”
– Warden-Commander Duncan
Kuten lähes kaikilla fantasiatarinoilla, myös Dragon Age universumilla on lorensa, historiansa ja maailmansa johon se nojaa tarinassaan. Sen enempää pureutumatta tuohon laajaan, kiehtovaan ja originaalin mielikuvitukselliseen historiaan todettakoon, että Dragon Age: Origins sijoittuu tunnetun maailman Thedas mantereella sijaitsevaan Fereldenin kuningaskuntaan, jota uhkaa maailmanhistorian viides ns. ”blight”, tapahtuma jolloin Darkspawn nimiset hirviöt ilmeisesti korruptoivat yhden vanhoista jumalista muuttaen tämän Arkkidemoniksi, jonka johdolla ne lähtevät maanalaisista uumenistaan valtaamaan ja tuhoamaan yläpuolista kuolevaisten maailmaa. ”Grey Wardenit” ovat ainoita maanpäällisiä vartijoita, jotka pystyvät tuhoamaan arkkidemonin lopullisesti ja näin lopettamaan blightin uhan ja tämänkaltaisena soturina pelin päähenkilö joutuu yhdistämään Fereldenin kansat massiiviseen taisteluun sivilisaation ja järjestyksen puolesta.
Maailman pelastuksesta on siis kyse, mutta BioWarelle ominaiseen tyyliin kaikki ei ole lopulta niin mustavalkoista ja tässä piilee pelin yksi ehdottomia hienouksia; lähes kaikissa pääjuonen tehtävissä pelaajalle annetaan selkeä käsitys hyvästä ja pahasta sekä siitä miten tulisi edetä, mutta aina mukaan tulee useita muuttujia, mitkä aiheuttavat moraalisia dilemmoja ja hankalia valintoja. Pelaaja joutuu jatkuvasti tekemään päätöksiä harmaalla alueella ja jokaisella päätöksellä on peruuttamaton vaikutus Dragon Agen maailmaan. Demoneja, Arkkidemonia ja Darkspawneja lukuunottamatta on olemassa vain eri henkilöitä eri historioilla ja näkemyksillä, mikä aiheuttaa päänvaivaa ratkaisuja tehdessä ja tämä nostaa Dragon Agen selkeästi klassisten LotR -tyyliä imitoivien kliseisien fantasioiden yläpuolelle.
Itse pelissä on tutut rodut ihmisistä haltioihin ja kääpiöihin (itse keksittynä lajina myös suurikokoiset Qunarit), mutta haltijoiden asema on normaalia mielenkiintoisempi; aikojen alussa se oli mahtava kuolematon rotu, mutta sotien ja ajan saatossa ihmiset lopulta alistivat heidät ahneutensa ja valtansa alle, pirstaloiden suurimman osan haltioista alempiin yhteiskuntaluokkiin. Loput joko tuhoutuivat tai lähtivät erakkoyhdyskuntina vaeltelemaan erämaihin. Pelin alussa saa valita päähenkilölleen RPG tyyliin rodun ja luokan (mage, warrior & rogue) ja täten pelille on olemassa kuusi erilaista aloitusta, mikä tuo lähtökohtaisesti jo lisäpisteitä Dragon Age Originsille.
Matkan varrella mukaan hyppää toki myös paljon eri rotujen edustajia auttamaan taisteluissa ja pääosin pelin hahmot ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Jotkut jäävät paremmin mieleen kuin toiset, mutta erityisesti haluaisin nostaa esille mystisen Morrigan noidan, joka on pelattavista hahmoista ehdoton suosikkini. Peli pureutuu hienosti suuriin sivuhenkilöihin (enemmän kuin päähenkilöön itseasiassa, hänen persoonastaan päättää kuitenkin pelaaja itse valinnoillaan) ja voit vaikuttaa myös todella paljon siihen, miten he sinuun suhtautuvat ja yleensä hyvät välit tarkoittavat myös parannuksia ominaisuuksiin ja voimiin. Tämä tuo mukavasti syvyyttä peliin lisää.
Itse tehtäville mukaan saa valita kolme muuta henkilöä itsensä lisäksi, mikä on juuri sopiva määrä. Siltikin valintojen kanssa tulee usein ongelmia ja pelaaja mielellään testailee erilaisia kombinaatioita, sillä jokaisella hahmolla on luokkansa mukaan voimat, sekä tämän lisäksi vielä omat spesiaalivoimat. Hahmojen kehitystyyli on omaperäinen, vaikkakaan ei mielestäni parasta mitä RPG peleissä on nähty. Ongelmaksi muodostuu kenties liian monet erikoisliikkeet, joiden kaikkien saavuttaminen on lähes mahdotonta ja liian monien liikkeiden kanssa pelaaminen muodostuu liian haastavaksi ja turhaksi, sillä kaikkia ei kuitenkaan pysty edes käyttämään käytännössä taistelun tiimellyksessä. Enemmän mahdollisuuksia kehittää eteenpäin muutamia liikkeitä ja voimia sen sijaan että lyödään kymmeniä erillisiä taitoja läjään olisi mielestäni parempi vaihtoehto.
Taistelutilanteet vaativat hack n’ slash alkuoletuksestaan huolimatta paljon taktikointia ja mahdollisuuksia hahmojen välisille kombinaatioille on mukavasti. Päättömän mättämisen sijaan – ja nykypeleileihin yleisesti verrattuna suhteellisen haastavan tason vuoksi – Dragon Age Originissa joutuu usein miettimään todella tarkkaan taistelun kulkua etukäteen ja muuttamaan suunnitelmia taistelun edetessä. Käytettävien voimien lisäksi hahmoille pystyy varustuksen myös valitsemaan melko tarkasti ja varustuksen merkitys onkin olennainen selviytymisen kannalta. Vaikka toivoisin voimien kehittelysysteemiä hiukan paremmaksi, niin taistelut voivat silti olla hyvin moniulotteisia.
Fereldenin maailma kaupunkeineen, raunioineen, metsineen ja luolineen on mietitty tarkkaan ja toteutettu laadukkaasti. Kulttuurit ja historiat on luotu mielenkiintoisiksi ja jokaisella rodulla ja ammattiluokalla on omat tapansa, arvonsa ja hallintonsa aina kääpiöiden maanalaisista rakentajakaupungeista haltioiden vaeltaviin Dalish yhteisöihin. Ehdottomasti mielenkiintoisimmat ryhmittymät ovat kuitenkin mielestäni velhojen ”Circle of the Magi” järjestö ja kirkkoa vastaavan ”Chantryn” temppeliritarit ja näiden välinen ainainen kitka; taikuus on vaarallista ja saattaa pahimmillaan päästää valloilleen vaihtoehtoisen ”Fade” -maailman demonit (tai pahempaa, koska taikuuden voimat ovat rajattomia), minkä takia Chantryn temppeliritarit pitävät anti-magic voimiensa avulla ja uskonnollisten opetustensa nojalla velhojen järjestöä tiukasti otteessaan ja valvonnassaan. Tämä tietysti rajoittaa velhojen vapauksia ja aiheuttaa usein ongelmia, mitkä voivat eskaloitua pahasti. Koko Dragon Age trilogia käsittelee vahvasti näiden kahden ryhmän hiertymiä ja käsittelee muutenkin uskontoon liittyviä aiheita todellisen maailman historian kaltaisesti, jättäen paljon pelaajalle pohdittavaa. Tämänkaltaiset loren osat tekevät Dragon Agen maailmasta todella kiehtovan, mikä tuo paljon viehätystä peliin.
Kaikenkaikkiaan Dragon Age: Origins on oikein mainio peli, jonka suurin puute taitaa olla se, ettei päähenkilöllä ole ääninäyttelijää. Tekemistä riittää yli 50 tunniksi ja Awekenings lisäosassa riittänee kaiketi myös melko paljon koluamista (en ole sitä vielä kokeillut vaikka tuossa se odottaakin). Grafiikat ovat aikansa pelillä kelvolliset (joskaan ei parhaat mahdolliset), pelattavuus on suhteellisen sujuvaa ja taistelut ovat (haastavuudesta ja hiukan toivomisen varaan jäävästä hahmojen kehittämissysteemistä huolimatta) monipuolisia, tyylikkäitä ja strategiaa vaativia. Hahmot ovat hyviä, vaikkakaan eivät ikimuistettavia. Parhammait puolensa Dragon Age: Origins kuitenkin esittelee lorellaan/maailmallaan, moraalisisten dilemmojen riivaamilla juonikuluillaan ja ylipäänsä omaperäisellä lähestymisellään fantasiagenreen. Elokuvamaiset välikohtaukset tekevät koko hommasta vielä suhteellisen eeppisen ja kauniin seurata, joten pienistä ongelmistaan huolimatta kyseessä on ehdottomasti RPG pelien parhaimmistoon kuuluva teos ja upea aloitus loistavalle trilogialle.
Arvosana: 8,9/10
Ensi kerralla luvassa Dragon Age II, perästä kuuluu….
