Opadelen peliarvostelu no. 21: Fallout 4

Monen kuukauden urakka takana. Kylläpä tämmöisissä aikaa vaan vierähtää, varsinkin jos pelityyli on ”silloin tällöin joskus vähän”. 59 levelin ja lukuisien tehtävien jälkeen en näe enää kuitenkaan tarvetta jatkaa urakkaa pääjuonen ja lisäosien läpäisyn jälkeen, joten aika arvostella päättymätön peli vaikka nyt sitten tässä kohtaa.

Ympäripyöreitä spoilereita luvassa, ei mitään yksityiskohtaista.

Fallout 4

Fallout on pelisarjana yksi vaikutusvaltaisimmista ja legendaarisimmista roolipelisarjoista mitä on koskaan tehty. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat nauttineet jo pitkään klassikkostatuksen leimasta, pelien vietyä aikoinaan roolipelattavaa open-world ajattelua ja valinnan vapauden riemua ennennäkemättömän pitkälle. Bethesdan ottaessa pelisarjasta ohjat 2000-luvulla on pelien tyyli muuttunut modernimmaksi 3D räminäksi, mutta alkuperäisten pelien post-apokalyptinen henki on edelleen vahvasti läsnä. Itse olen pelaajana onnistunut missaamaan kuitenkin koko pelisarjan aikaisemmin totaalisesti (2:sta pelattu muutamia tunteja, ei lasketa), minkä takia nurinkurisesti Fallout 4:sta tutustumaan aloittaminen on sekä hyvä että huono juttu: en osaa sanoa tarkkaan, mikä pelisarjan kehityskaari on tähän peliin tultaessa ollut, mutta pystyn katsomaan peliä täten myös true fania paljon tuoreemmilla silmillä. Olenkin koko pelisession ajan verrannut tätä peliä enemmän Bethesdan fantasiaeepos Skyrimiin kuin mihinkään muuhun peliin, sillä yhtäläisyyksiä tähän löytyy runsaasti eri genreluokittelusta huolimatta.

Peli alkaa vuodesta 2077, jolloin ydinholokausti tuhoaa koko tunnetun maailman ja päähenkilö pakenee perheensä kanssa maanalaiseen holviin syväjäädytykseen. Jossain vaiheessa päähenkilön vauva varastetaan ja hänen vaimonsa murhataan jäädytyskennoon, mutta päähenkilö vapautuu omasta syväjäästään vasta tätä myöhemmin. Parisataa vuotta ydintuhon jälkeen päähenkilömme lopulta pääsee vapauteen ja hän alkaa etsimään vaimonsa murhaajaa ja mahdollisesti elossa olevaa lastaan, huomatakseen vain, että maailma on muuttunut anarkian ja hävityksen tyyssijaksi. Open world alueena toimiva Commonwealth on laaja ja pelaajalla on suhteellisen vapaat kädet alusta pitäen tehdä mitä haluaa vallitsevassa ympäristössä.

Commonwealthissa on mahdollisuus lyöttäytyä yhteen usean suuren valtaryhmittymän kanssa: pienten ihmisten asiaa ajava Minutemen, militaristisen kurinalainen Brotherhood of Steel, kyborgien oikeuksia ajava Railroad, sekä kyseenalaisesti ihmiskunnan tulevaisuutta rakentava Institution. Pääjuoni ja tärkeimmät sivujuonet liittyvät kaikki näihin neljään tekijään (lisäosia lukuunottamatta) ja jokaisen ryhmittymän tarinankehitys vaikuttaa myös muihin ryhmittymiin. Täten pelaajan teoilla on aina merkitystä siihen, miten juoni pelissä etenee, kun kaikki on kytköksissä toisiinsa. Lopulta pelaajan täytyy tehdä myös valinta, kenen liittolainen ja vihollinen päättää olla. Valinnanvapaus on sinällään kiehtovasti tehty peliin tarinankehityksen kannalta, mutta siinä piilee yksi perustavanlaatuinen ongelma: teit minkä tahansa päätöksen, niin aina se on jollain tavalla väärä. Valitsemalla puolesi joudut tuhoamaan muita ryhmittymiä pakon sanelemana, vaikka olet ollut heidän liittolaisensa koko pelin ajan. Pelaajalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tehdä ultimaattista sovittelua koko Commonwealthin kanssa. Variaatioita on tästä huolimatta lukuisia ja pelaaja joutuu kiperien valintojen eteen koko ajan, minkä lisäksi pääjuoni on Bethesdan standardeilla varsin mukiinmenevä.

Pelin maailmaan itsessään on onnistuttu saamaan mukavat maailmanlopun fiilikset, vaikka välillä joutomaassa vaeltaminen tuntuukin juuri siksi vähän puuduttavalta ja masentavalta. Pelattavaa löytyy kuitenkin todella paljon ja tehtävät ovat pääasiallisesti hauskoja. Hahmon kehittäminen on myös hyvin monipuolista, sillä pelaaja pystyy runsaan kykyvalikoiman lisäksi kehittämään myös aseitaan ja taisteluvarustustaan hyvin laaja-alaisesti ja pikkutarkasti. Mikäli pelaaja kuitenkin haluaa saada parhaat mahdolliset varusteet tuunattua, niin täytyy olla takana melkoinen määrä leveleitä ja oikeanlaisia kykyjä aktivoituna. Itse en päässyt hiomaan omia aseitani huippuunsa edes 59 levelillä, mihin vaikuttaa toki myös se, että keskityin hahmossa paljon muihinkin puoliin kuin aseistuksen kehittämisen mahdollistamiseen. Tässä pelin ongelma tosin juuri piilee; mahdollisuuksia on kehittää vaikka mitä, mutta resurssit ja levelit eivät yksinkertaisesti riitä kattamaan läheskään kaikkea. Kiperiä valintoja on tehtävä tälläkin saralla. Power armorin tuunaamisesta pelille plussaa, oiva lisä normaalin varustelun rinnalle.

Skyrimistakin tuttu taistelutoveri on mahdollista ottaa myös Fallout 4:ssa mukaan tehtäviin ja tämä toimii tässä huomattavasti Skyrimia luontevammin. Skyrimissa stealth toiminta on erittäin suuressa roolissa läpi pelin, minkä takia taistelutoverin tuominen mukaan on enemmän tai vähemmän huono idea, sillä se tuppaa pilaamaan kaikki hiipimismahdollisuudet. Fallout 4:ssa ei stealth toiminnolla ole kuitenkaan juurikaan sijaa pelissä, sillä taistelut painottuvat lähes yksinomaan ampuma-aseisiin lähitaistelun sijaan. Tällöin seuralaisesta on paljon hyötyä, etenkin kun välillä peli on ärsyttävän vaikea. Kumppanille saa myös lastattua omia tavaroitaan, mikä mahdollistaa huomattavasti paremmat kyvyt kantaa hyödyllistä materiaalia mukanaan. Nämä sivuhahmot ovat myös mukavaa väriä tarinalle, ja erityisesti pidin kyborgi Nick Valentinen persoonasta. Bondasimme saman tien, hänen läsnäolonsa jopa vaikutti lopullisiin päätöksiini pelissä.

Fallout 4:n suuremmat DLC lisäosat Automatron, Nuka-World ja Far Harbor tuovat peliin paljon lisää hauskuutta ja syvyyttä. Jokainen DLC on hyvin omanlaisensa ja niiden eroavaisuudet ovat niille edukseen. Erityisesti Far Harborin ja Nuka-Worldin uudet open-world alueet tuovat runsaasti lisää pelattavaa Fallout 4:een, ja lisäosien tarinat vetävät mukanaan tehokkaasti. Far Harborin välienselvittely kolmen ryhmittymän välillä tuo pelaajan eteen kiperiä valintoja ja Nuka-Worldin raidereiden valloittaman huvipuiston palauttaminen loistoonsa on hyvin hauskaa puuhaa. Erityisesti, jos päättääkin lahdata kaikki raiderit heidän avustamisensa sijaan, harvoin pääsee peleissä nauttimaan roskasakin eliminoinnista tämmöisessä mittakaavassa.

Taistelujen lomassa Fallout 4 tarjoaa myös muuta puuhailtavaa. Näistä selkein on asutusten jälleenrakentaminen, missä pelaajan tulee muodostaa yhteisöille elinkelpoiset olot rakentamalla asutuksille elinkeinoa, suojaa, nukkumapaikkoja, puolustussysteemejä, ja ylipäänsä infrastruktuuria. Tämä on ideatasolla toimiva ja hauska konsepti, mutta se ei konkreettisesti toimi, sillä asutuksia on pelissä niin paljon. Millään pelaajan keräämät resurssit eivät riitä tekemään edes yhdestä tai kahdesta asutuksesta täysin omavaraista, sillä suurin osa keräämästä materiaalista menee oman hahmon aseistuksen/asustuksen kehittämiseen ja korjaamiseen. Eikä asutusten rakentamisesta edes kostu oikein mitenkään, niin ne jäävät lopulta melko turhakkeiksi.

Teknisesti Fallout 4:ssa on ainakin PS4 alustalla parannettavaa. Grafiikat ovat kohtuu hyvät, mutta suureksi ärsytykseksi pelissä muodostuu hahmon liikuttaminen ja vihollisten ampuminen. Hahmon liikuttaminen on jostain syystä pelissä todella hankalaa, sillä ohjain reagoi koko ajan pienellä viiveellä ja peli kääntelee menosuuntaa välillä ihan oman päänsä mukaan. Todella usein pelaajan täytyy tämän lisäksi navigoida ahtaissa portaissa ja putoamisuhan alla, eikä tämän kaltainen liikkuminen ole millään tavalla luontevaa, vaan tarpeettoman työlästä ja raivostuttavaa. Samat ongelmat ilmenevät taistelutilanteissa; vaikka tähtäät aseellasi vihollista, niin kuti saattaa mennä ihan eri paikkaan kuin aseen tähtäyspiste. Osut esim. vieressä olevaan seinään, vaikka sen ei pitäisi olla mitenkään kiitoradan tiellä. Ampumisen ongelmat korostuvat entisestään siksi, että monet pelin viholliset liikkuvat kohtuuttoman nopeasti, eikä niihin meinaa osua siksi millään. On todella turhauttavaa, kun oma panssaroitu ja hyvin aseistettu hahmo häviää piripäiselle säteilymyyrälle vain sen takia, että myyrän liikkuminen on sairaalloisen nopeaa, eikä siihen osu millään. Ymmärrän, että peliin on haluttu haastetta, mutta joissain kohdin pelin ratkaisut ovat yksinkertaisesti naurettavia ja toimimattomia.

Fallout 4 on iso peli, jossa riittää paljon tutkimista ja tekemistä. Pelissä on hauska löytöretkeillä uusille kohteille, tehtävien suorittaminen on pääasiassa mielekästä ja hahmon kehittäminen on mukavaa. Bethesda ei ole koskaan loistanut tarinankerronnallisella puolellaan, eikä Fallout 4 ole poikkeus; tästä huolimatta pelin pääjuoni ja siihen liittyvät sivujuonet ovat varsin onnistuneita, joskin ongelmallisia juuri sen takia, että joudut tekemään väärältä tuntuvia päätöksiä uskollisuudesta riippumatta. Fallout 4 on kuitenkin pelattavuudeltaan vähän turhankin suoraviivainen; taistelut ovat poikkeuksetta aina pelkkää ampumista ja usein jopa päätöntä räiskimistä, mikä alkaa turruttamaan jossain vaiheessa pelaamista omalla tavallaan. Skyrimiin verrattavia vaihtoehtoja ei oikeastaan ole, jos puhutaan lähitaistelun monimuotoisuudesta ja stealth toiminnosta. Tämän lisäksi pelin tekniset ongelmat liikkumisen ja osumatarkkuuden osalta alkavat turhauttamaan monesti pelin aikana. Ongelmistaan huolimatta Fallout 4:n parissa aika kuluu leppoisan rattoisasti ja peli on ehdottomasti pelaamisen arvoinen kokonaisuus, mutta samaan aikaan sen maailma ei ole niin kiehtova, että jaksaisin siihen enää uudestaan palata. Toisin kuin Skyrimin kohdalla.

Arvosana: 7,4/10

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi