Opadelen leffa-arvostelu no. 23: Avengers – Infinity War
Pari kuukautta ollut nyt taukoa kirjoittelusta, ei ole ollut oikein mitään sanottavaa vähään aikaan =D Koitetaan taas herätellä uutta tekstiä ilmoille. Uusin Avengers leffa tuli katsottua viimein teattereissa, ja tästä kesäspektaakkelista tuntui olevan sen verran sanottavaa, että eikun virtuaalikynä sauhuamaan. Spoilereita luvassa!
Avengers: Infinity War
Ohjaus: Anthony & Joe Russo
Julkaisuvuosi: 2018
Kesto: 149 min
Marvelin nykyinen elokuvauniversumi alkoi jylläämään 10 vuotta sitten, kun Robert Downey Juniorin tähdittämä Iron Man löi itsensä läpi valkokankaalla ja raha alkoi virrata Marvelin kassaan. Siitä lähtien toisiinsa liittyviä supersankarielokuvia lafkalta on tullut useita kymmeniä, ja aina välillä hahmojen tarinoita on niputettu yhteen Avengers elokuvilla, vaikka nykyisellään myös yksittäisten sankareiden leffoissa esiintyy jo runsas määrä muita supersankareita. Marvel on pääsääntöisesti onnistunut näissä elokuvissaan yllättävän hyvin ja tuntuu, että heidän tekemä laatunsa paranee koko ajan elokuva elokuvalta. Itse en esim. Iron Man elokuvia pidä hirvittävän kummoisina tekeleinä ja ne kantavat lähinnä Robert Downey Juniorin karismalla, mutta Civil Warin, Ragnarökin, Avengers dueton ja Dr. Strangen kaltaisten elokuvien turvin Marvel on onnistunut vakuuttamaan katsojat ja luomaan överillä tavalla laajan, mutta myös erittäin toimivan leffauniversumin ja sen muodostaman tarinallisen jatkumon. Nyt tämä tarinallisuus alkaa olla loppusuoralla, kun jo pitkään taustalla kummitellut Thanos mobilisoi suunnitelmansa ikuisuuskivien hankkimiseksi ja käyttämiseksi. Arkkivihollinen, joka haastaa Avengers ryhmittymän ennennäkemättömällä tavalla ja päättää leffauniversumin kahden Avengers elokuvan voimin, joista Infinity War on ensimmäinen.
Sanomattakin selvää, Infinity War on suurin ja luultavasti kallein elokuva, mitä Marvel on koskaan tehnyt. Elokuva kattaa lähes kaikki leffauniversumin sankarit; omien havaintojeni mukaan ainoastaan Ant-Man ja Hawkeye puuttuvat, syytä tähän en tiedä. Marvelin supersankarit ovat aina olleet sen tarinoiden suurin voimavara, siinä missä antagonistit ovat olleet turhan usein hyvin laimeita ja geneerisiä. Mukavan poikkeuksen teki epäkohdistaan huolimatta edellisen Avengers elokuvan Ultron, mutta ehkä jopa yllättäen Thanos nousee selkeästi parhaimman pahiksen pallille tämän elokuvan myötä; hahmo on kaikessa armottomuudessaan hyvinkin inhimillinen, aitoja tunteita kokeva ajatteleva olento, jonka motiivit pystyy ymmärtämään todella hyvin. Thanos haluaa poistaa universumista puolet kaikkien kansojen populaatiosta, ei huvin vuoksi, vaan pelastaakseen maailmat niitä kohtaavilta resurssikadoilta. Ikuisuuskivet ovat hänelle kaikkein helpoin tie tähän saavutukseen, sillä hän pystyisi kaikki ikuisuuskivet saatuaan tuohoamaan vaikka kaiken elämän sormia näpäyttämällä. Tietyllä tapaa häntä voisi pitää maailmankaikkeuden pelastajana, mutta hänen metodinsa ovat niin häikäilemättömät ettei hänen tekojaan voi hyväksyä. Thanos on Marvelin leffauniversumille lopetuksen arvoinen pääpahis, joka nousee Josh Brolinin karisman avulla vieläkin vaikuttavammaksi.
Muut pahikset säilyvät edelleen varsin geneerisinä, vaikka jotain vetovoimaa Thanoksen ”oikealla kädellä” Ebony Mawlla onkin. Supersankarit itsessään luovat kuitenkin pohjan ja perustan tälle elokuvalle, ja Infinity Wars on siinä mielessä hyvässä asemassa lukuisten hahmojensa kanssa, että elokuvan ei tarvitse enää esitellä ja luoda taustoja hahmoilleen, sillä se on tehty jo kaikissa edellisissä Marvel elokuvissa. Näin suuren hahmokattauksen kanssa voi tulla kuitenkin ongelmia tempotuksen ja ajan kanssa, mutta Russot ovat tehneet erinomaisen päätöksen juonen kannalta pilkkomalla hahmojoukkiot eri puolille galaksia tekemään omia juttujaan, jolloin jokainen porukka ja hahmo saa omanlaisensa roolin ja riittävästi ruutuaikaa. Kohtaukset etenevät paikasta ja tapahtumasta toiseen hyvällä tempotuksella ja jäsentelyllä, aivan kuten Game of Thrones parhaimmillaan. Vaikka tapahtumia on paljon, annetaan kohtauksille aikaa ja taisteluiden rinnalla on sopivassa tasapainossa dialogivetoisempaa draamaa. Tämä on iloinen yllätys, sillä muutoin hyvän Avengers – Age of Ultron elokuvan suurin ongelma oli se, että se oli liian turboahdettu ja hätäinen, mikä teki elokuvasta omalla tavallaan hyvin hengästyttävän. Infinity Wars on paljon ilmavampi, vaikka se on elokuvana kaikinpuolin isompi ja massiivisempi.
Elokuvan tunnelma on myös taattua Marvel laatua. Yksi merkittävimmistä syistä miksi Marvel elokuvat ovat niin hyviä on se, että ne eivät ota itseään liian vakavasti; elokuvissa on roppakaupalla huumoria vakavampien teemojen seassa ja monella tapaa monet elokuvista ovat enemmän scififantasialla höystettyjä toimintakomedioita kuin supersankarielokuvia. Huumoria on jopa laajennettu sellaisiin hahmoihin, jotka eivät alunperin ole eds hauskoja, tästä hyvänä esimerkkinä viimeisin Thor elokuva, joka oli erittäin hauska elokuva katsoa. Infinity Wars on tunnelmallisesti selkeästi tummanpuhuvin kaikista Marvel elokuvista, mutta huumorin jatkuva ja sopivasti annosteltu läsnäolo antaa elokuvalle paljon keveyttä, raikkautta ja monipuolisempaa vivahdetta. Myös hahmojen kemiat luovat mukavaa särmää elokuvaan, ja erityisesti nautin Peter Quillin (Chris Pratt) ja Tony Starkin (Robert Downey Jr.) dialogista, missä he yrittävät laatia suunnitelmaa Thanoksen kaatamiseksi, tai kaikkia kohtauksia, missä Thor (Chris Hemsworth) ja Rocket (Bradley Cooper) ovat keskenään tekemisissä. Tässä vain pari esimerkkiä, hauskaa dialogia on leffa pullollaan. Ainut hahmo minkä kohdalla mielestäni epäonnistutaan elokuvassa on Vision; hän esiintyy Age of Ultron leffassa täydellisenä, puhtaana olentona, todellisena evoluution huipentumana, jota on käytännössä mahdoton tuhota, mutta Infinity Wars -elokuvassa hän ei saa oikein mitään aikaan. Hän on taisteluissa jostain syystä koko ajan altavastaaja ja hän esiintyy lähinnä huolehdittavana uhkakuvana Avengers ryhmittymälle kuin suurena apuna.
Juoni ja elokuvan visuaalinen toteutus ovat myös erittäin onnistuneita, pääasiallisesti. Visuaalinen anti on kenties vaikuttavinta Marvelia koskaan, mihin vaikuttaa luultavasti tietokonetekniikan runsas mutta uskottava käyttäminen, sekä lukuisat mielenkiintoiset tapahtumapaikat, mitkä tekevät elokuvasta värikkään ja mielekkään seurata. Tämä tekee yhdessä ilmavan tempotuksen, hahmojen ja tapahtumapaikkojen pirstaloimisen sekä monimuotoisen tunnelman kanssa elokuvasta hyvin viihdyttävän kokonaisuuden, jonka aikana ainakaan itselläni ei tullut kertaakaan tylsistymistä, elokuvan pitkästä kestosta huolimatta. Liikaa elokuvan juonta ei kuitenkaan voi miettiä; ikuisuuskivissä piilee dilemmoja ja epäloogisuuksia, mitkä voivat vesittää juonen kulkua. Esimerkiksi miksi Thanos ei ikuisuuskivet saatuaan vain muuta menneisyyttä niin, että puolet universumin väestöstä ei koskaan edes syntyisi? Miksi julmasti tuhota puolet? Miksi tuhota vain puolet Avengers poppoosta ja jättää selkeitä uhkia eloon hänen suunnitelmiaan ajatellen? Miksi Thanos ei muuta vallitsevaa todellisuutta sellaiseksi, että planeetat eivät tuhoudu ja tällöin ei tarvitsisi tuhota sivilisaatioita? Miksei Dr. Strange käyttänyt aikaa hyödykseen ja tuhonnut kiviä ennen kuin Thanos saa ne haltuunsa? Kenties näihin saamme vastauksia viimeisessä Avengers elokuvassa, jonka juonenkulusta on vielä hiukan vaikea sanoa mitään. Se Infinity Warsista kuitenkin ohimennen selviää, että Tony Stark on avainasemassa tulevaisuuden suhteen, muuten Dr. Strange ei olisi koskaan luovuttanut omaa ikuisuuskiveään Thanokselle pelastaakseen Starkin.
Uskaltaisin sanoa, että Infinity Wars on heittämällä kaikkien aikojen paras Marvel elokuva ja yksi kaikkien aikojen parhaista supersankarileffoista. Marvelin tyyli on hyvin omalaatuinen ja tunnistettava, ja heidän tuottama komediallinen, mukavasti överiksi vedetty toimintamättö on pääasiallisesti erittäin viihdyttävää katseltavaa, ollut jo leffasta toiseen. Infinity Wars vie kunnianhimollaan homman kuitenkin aivan uudelle asteelle ja elokuva onnistuu massiivisesta hahmokattauksestaan huolimatta pääasiallisesti erittäin hyvin. Pientä ennalta-arvattavuutta ja säröilyä loogisuudessa on havaittavissa, mutta ei mitään niin vakavaa, mikä tuhoaisi koko elokuvan. Ensi vuonna ilmestyvä viimeinen Avengers leffa on pakko katsoa ja luultavasti tätä ennen pitää katsoa myös kaikki 19 muuta Marvel elokuvaa, että pääsee kunnolla jälleen kärryille tapahtumista. Tätä odotellessa, luotto Marveliin on tällä hetkellä hyvin suuri.
Arvosana: 8,6/10
