Opadelen kirja-arvostelu no. 2: Suzanne Collins – The Hunger Games Trilogy
Juuri eilen saatu ahmittua päätökseen tämä Collinsin sensaatiotrilogia vaikka piti mukamas syksyksi ostaa lukemista. Ei näköjään kyennyt olemaan lukematta heti. Huomiona: ei spoilereita tiedossa mutta ensimmäisessä kappaleessa käsittelen tapahtumia ennen itse trilogian tarinan alkua eli kerron mistä on kyse ja mistä lähtökohdista tarina alkaa.
The Hunger Games Trilogy
“What I need is the dandelion in the spring. The bright yellow that means rebirth instead of destruction. The promise that life can go on, no matter how bad our losses. That it can be good again.”
– Katniss Everdeen
Lähitulevaisuuden Pohjois-Amerikka. Kataklysmiset tapahtumat ovat romahduttaneet koko mantereen ja entisen supervallan tuhkasta ihmiskunnan viimeiseksi tyyssijaksi on noussut Panem, 13 vyöhykkeestä ja Capitol pääkaupungista muodostuva valtio. Ajan kuluessa tuntemattomista syistä vyöhykkeet nousevat kapinaan pääkaupungin valtaa vastaan mutta eivät onnistu kukistamaan Capitolin voimaa. Rangaistuksena vyöhyke 13 tuhotaan ja muut vyöhykkeet joutuvat Capitolin rautaisen kouran puristuksiin ja elämä vyöhykkeillä muuttuu vapaudesta vankilaksi ja kontrolliksi, elinolojen muuttuessa etenkin heikoimmissa vyöhykkeissä jokapäiväiseksi selviytymiseksi. Varmistaakseen valtansa ja muistuttaakseen kapinasta Capitol käynnistää myös vuotuisen tosi-TV tapahtuman, johon jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan yksi 12-18 vuotias tyttö ja poika mukaan arvonnalla edustamaan omaa vyöhykettään. Konseptin idea; kaikki 24 tribuuttia laitetaan lopulta kameroidulle areenalle ja peli päättyy vasta kun enää yksi tribuutti on elossa. Selviytymispeli, jonka tarkoitus on nöyryyttää vyöhykkeitä ja muistuttaa niitä niiden voimattomuudestaan pääkaupunkia vastaan tunnetaan nimellä Nälkäpeli. 74 vuotta kapinan jälkeen ja 74. vuotuisen Nälkäpelin lähestyessä nuori 16 vuotias nainen Katniss Everdeen herää arvontapäivään vyöhykkeellä 12 ja näin tämä kymmeniä miljoonia kappaleita myynyt sensaatiotarina saa alkunsa.
Suzanne Collins on luonut nuorisokirjailijaksi yllättävän synkän ja traagisen tarinan The Hunger Games trilogiallaan. Hän on kirjoittajana hyvin omalaatuinen ja pidin kovasti hänen tahdituksestaan; koko ajan lukija pidetään enemmän tai vähemmän jännityksessä ja tapahtumat etenevät mukavan nopeaan tahtiin, mikä varmistaa sulavan lukunautinnon ja koukuttavuuden. Trilogian kirjat myös eroavat toisistaan mukavasti ja tarinan edetessä tunnelma ja tyyli muuttuvatkin melko paljon. Vallitsevina teemoina toimii koko tarinan ajan kuitenkin vahvat vastakohdat; viha/rakkaus, epätoivo/toivo, sota/rauha ja kuolema/elämä. Näitä teemoja Collins käsittelee väkevän tunteisiin vetoavalla tavalla niin tapahtumien kuin henkilöhahmojenkin kautta eikä jätä lukijaa kylmäksi.
Collinsin luoma maailma ja sen henkilöhahmot ovatkin koko trilogian kantava voima. Tulevaisuuteen sijoittuvia tarinoita on olemassa paljon eri taiteenaloilla mutta Panemin dystopia on yksi mielenkiintoisimmista fiktiivisistä kulttuureista mitä tiedän. Kaikki tässä maailmassa on vain niin kieroutunutta; pääkaupungin ihmiset mässäilevät luksuselämissään ja viihdyttävät itseään Nälkäpelin kauhuilla samalla, kun vyöhykkeiden väestöt taistelevat selviytymisestään eläen kovan diktatuurin varjossa. Collins luo kuvan maailmasta, jossa lukija alkaa miettiä olisiko ihmiskunnan ehkä sittenkin pitänyt tuhoutua jo ajat sitten eikä enää kituuttaa sadistisena varjona entisestään lähes loppuun kulutetussa maailmassa.
Henkilöhahmoja tarinassa on paljon ja ne ovat kaikki mielenkiintoisia mutta omiksi suosikeiksini nousevat päähenkilö Katnissin ohella Peeta Mellark, Finnick Odair ja Haymitch Abernathy, joilla on kaikilla suhteellisen suuri rooli tapahtumien kuluissa. Katnissin monimutkainen suhde Galen ja Peetan välillä on myös hienosti toteutettua draamaa Collinsilta ja tämän kolmikon välinen alati muuttuva ja arvaamaton hahmokemia pitää lukijan loppumetreille asti mietteliäänä ja yllätettynä.
Hahmokehitys tarinassa on myös omaa luokkaansa ja vaikka pääasiassa vain traagiset tapahtumat ja syvät traumat muokkaavat lähes kaikkia tarinan henkilöitä, on myös toivolla ja rakkaudella oma sijansa tarinassa ja näiden luoma kontrasti vetoaa lukijan tunteisiin todella vahvasti. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä voimakkaammaksi kauhut ja synkkyydet kasvavat mutta samalla ihmisyyden alitajunnassa sykkivä selviytymisen tarve ja toivo paremmasta ovat koko ajan läsnä. En osaa itse kuvitella miltä todelliset psyykkiset traumat, kuolemanpelko ja epätoivo tuntuvat mutta Collins kuvaa näitä painajaisia niin uskottavasti ja todentuntuisesti, että lukija saa hyvin vahvan käsityksen siitä mitä tarkoittaa kun ihminen ajetaan loppuun. Tästä huolimatta trilogian sanoma on selkeä; vaikka traumat ja kauhut eivät koskaan lähde pysyvästi ihmisestä pois, on silti aina mahdollista löytää elämänhalun kipinä uudelleen, jos olosuhteet sen vain sallivat. Kuten teoksessa sanotaan, on toivo ainut asia mikä on pelkoa vahvempi tunne.
Tarinan kehityskaari on hyvin toteutettu ja jokaisella trilogian osalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ensimmäinen kirja The Hunger Games on luontevasti se minimaalisin tapahtumiltaan, jossa tehdään pohjatyö tarinalle. Jännitystä kasvatetaan Catching Fire -jatkokirjalla ja suurimmat mullistukset ja jännitteiden purut tapahtuvat viimeisessä Mockingjay -kirjassa. Ensimmäinen osa on kuitenkin oma suosikkini ja koen, että siinä tunnelma on omalla tavallaan kaikista jännittävin vaikka suurimmat tunteet koetaan viimeisessä osassa. Mockingjay on kuitenkin kokonaisuutena ehkä hiukan liian hektinen ja toiminnantäytteinen mikä ei nosta sitä parhaaksi teokseksi, olkoonkin, että kirjan viimeiset 20 sivua ovat tarinan parasta antia. Catching Fire on erittäin hyvä väliosa, jossa on sekä ensimmäisen osan jännitystä että kolmannen osan toimintaa mutta jossa tunnelma ei silti yllä aivan ensimmäisen kirjan tasolle.
Loppujen lopuksi The Hunger Games trilogia on kuvaus ihmisyydestä sen äärirajoissa aina pahuudesta hyvyyteen ja kaikkiin tunnetiloihin siltä väliltä. Collins on luonut maailman, jossa ihmisen ei ole enää hyvä olla minkään aidan puolella ja tällaisissa tilanteissa ihminen yleensä näyttää pahimmat puolensa. Vaikka Panem on fiktiivinen tulevaisuuden dystopia, vellovat samat kauhut tälläkin hetkellä maailman erinäisissä kolkissa ottaen vain erilaisen muodon. Ihminen on julma ja raaka eläin mikäli olosuhteet eivät ole supeat ja infrastruktuurin tukipalkit ovat romahtaneet. Juuri tämän takia The Hunger Games pistääkin Collinsin mainion kirjoitustyylin alla miettimään asioita syvällisellä tasolla tehden tästä trilogiasta muutakin kuin viihdearvoisen kirjasarjan, jota se ehdottomasti myös on. The Hunger Games on onnistunut sekoitus sekä draamaa ja vahvoja tunteita että kauhua ja toimintaa, mikä pitää lukijan helposti otteessaan alusta loppuun.
Arvosanat kirjoittain:
The Hunger Games I – The Hunger Games: 9,1/10
The Hunger Games II – Catching Fire: 9,0/10
The Hunger Games III – Mockingjay: 8,9/10
Kokonaisarvosana: 9,0/10
