Opadelen kirja-arvostelu no. 1: Stephen King – The Dark Tower (I-VII)
Noniin, heti alkutöikseen unohdin mainita blogia aloitellessani hyvin perinteisen taideformaatin, kirjat. Hyvittääkseni tämän nolon unohduksen ajattelin aloittaa arvosteluryöpytyksen isosti erään aikamme suurimman kirjailijan suurimmalla tarinalla. Keskittymättä niinkään jokaiseen kirjaan erikseen, paukutellaan menemään tarina kokonaisuudessaan, olkaatte hyvät (en spoilaile, mie luppaan…)
The Dark Tower
“I’m afraid to go to sleep. I’m afraid my dead friends will come to me, and that seeing them will kill me.” – Roland Deschain
Stephen Kingin The Dark Tower kirjasarja koostuu seitsemästä osasta (kahdeksasta jos lasketaan uusin The Wind Through The Keyhole, joka sijoittuu neljännen ja viidennen kirjan väliin), kuten monilla kirjailijoilla on tapana kirjasarjojen kanssa tehdä. Onhan 7 sopivan mystinen luku. Tämä saaga taitaa edelleen olla Kingille itselleen hänen laajasta repertuaaristaan se kaikista merkityksellisin teos, joka määrittelee kaikki muut hänen tarinansa. Mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa, sillä The Dark Towerin valmistuminen alusta loppuun kesti häneltä yhteensä 36 vuotta ja hän meinasi luovuttaa sen kanssa moneen otteeseen. Kaikki alkoi, kun King 19-vuotiaana (luku joka on myös hyvin mystinen ja merkityksellinen juuri tälle tarinalle) oli katsomassa elokuvateatterissa juuri ilmestynyttä Hyvät, pahat ja rumat -elokuvaa ja vangitsevaa Clint Eastwoodin nimetöntä revolverimiestä. Tolkienin Lord of the Rings -trilogia oli myös tuohon aikaan todella kuumaa tavaraa, etenkin Kingille ja mitä ilmeisimmin tuon elokuvakokemuksen aikana kipinä ja visio syntyi Kingin päässä; hän tekisi Tolkienin raamattuakin suuremman monumentin, jossa hän yhdistäisi jollain tavalla Sergio Leonen väkevän villin lännen maailman Tolkienin Sormusten Herran etsintäseikkailuun. Lopulta neljä vuotta myöhemmin vuonna 1970 Kingin tulevan magnum opuksen ensimmäisen osan legendaariset aloitussanat syntyivät paperille ja samalla alkunsa sai hänen ensimmäinen tarinansa, vaikka The Dark Tower ei sitä julkaisuna olekaan (ensimmäinen osa The Gunslinger julkaistiin vasta vuonna 1982, pöytälaatikko oli raakaversion kaverina monia monia vuosia). Revolverimies Roland Deschain kuitenkin oli kaikista Kingin hahmoista juuri se ensimmäinen.
Koska King kirjoitti The Dark Tower -saagaansa yhteensä vajaan neljän vuosikymmenen verran, niin tarinan kehitys ja kirjoitustyyli muuttuvat sitä enemmän mitä pidemmälle päästään. Alkupään teksti on selkeästi enemmän identiteettiään hakevaa, mutta tarinan edetessä huomaa selkeästi miten King kehittyy ja kypsyy kirjailijana ja ajattelijana. Teoksen ydin pähkinänkuoressa (en pidä arvosteluista joissa kulutetaan aikaa tarinan selittämiseen): lajinsa viimeinen revolverimies Roland Deschain vaeltaa määrätietoisesti lähes post-apokalyptisessa maailmassa saavuttaakseen mysteerisen, muinaisen Mustan tornin. Tämä asetelma on Kingiltä melko nerokas veto, sillä yleensä mitä enemmän kysymyksiä ja mystisyyttä tarinankerronnassa esiintyy, sitä mielenkiintoisempi se on. Mistä Roland on tullut? Mitä on tapahtunut ennen tätä? Mikä on Musta torni ja miksi hän tavoittelee sitä? Lukija ei tiedä mistään mitään ja tämän takia alkaa janoamaan vastauksia, joita tämä tarina ei kovin nopeasti paljasta. Ainut asia minkä lukija tietää on se, että salaperäinen ”mustiin pukeutunut mies” tietää vastauksia ja hänet Rolandin on saavutettava, mikäli hän koskaan aikoo saavuttaa Torniansa.
Saagan edetessä vastauksia toki saadaan ja kiehtova salaperäisyyden viitta poistuu Tornin harteilta, mutta oikeastaan vasta puolimatkassa tarinaa lukijalla alkaa olla oikeasti käsitys siitä mistä tässä koko tarinassa on kyse, mitkä ovat Rolandin motiivit ja mikä Musta Torni oikeastaan on. Tämä hidastempoinen juonen avaaminen on mielestäni erinomainen veto Kingiltä, se pitää lukijan otteessa tylsempienkin jaksojen ajan, koska vastauksien saaminen kiehtoo ihmisiä luonnostaan niin paljon. Tässä mielessä The Dark Tower eroaa selkeiten Tolkienin Sormusten Herrasta, jossa lukijalle tehdään asiat hyvin nopeasti selväksi; sormus on pahuuden ilmentymä ja se on tuhottava Tuomiovuorella. King ei paljasta kaikkia korttejaan heti ja se sopii tähän tarinaan erinomaisesti.
Tarina ei käy kuitenkaan tylsäksi vaikka Tornin mysteeriä avataankin, päinvastoin. Siinä missä tämä saaga alkaa hyvin yksinkertaisena yhden miehen pyhiinvaelluksena, muuttuu se matkan varrella alati monimutkaisemmaksi ja monikerroksisemmaksi, kunnes ollaan tilanteessa, jossa lukuisat juonen kehitykset ja tapahtumat liikkuvat päällekäin lukuisien päähenkilöiden ja sivuhenkilöiden kuljettamana. Tarinan luonne siis muuttuu sen edetessä hyvinkin paljon, yksinkertaisesta tulee monimutkaista ja vaatimattomasta eeppistä. Välillä mennään jo ehkä hiukan liiankin korkealentoisesti ja vaikeaselkoisesti, minkä takia ns. ”mindfuck” ilmiöiltä ja selkeiltä juoniaukoilta ei säästytä. Näiden seurauksena tarinan uskottavuus myös hiukan kärsii, mutta ei kuitenkaan niin pahasti että se pilaisi koko kirjasarjan. Parempi siis lukijana olla ajattelematta ihan kaikkea liian tarkasti ja mennä vain Kingin luomuksen mukana ja nauttia kyydistä. Mutta sen sanon, että kunnianhimoa ja riskinottoa King on tämän eepoksen kanssa pistänyt peliin melko paljon, mistä kunnioitan häntä suuresti. The Dark Tower menee välillä kuitenkin niin erikoisille vesille, että taitamattomampi kirjoittaja voisi pilata näillä aineksilla koko teoksen. King kuitenkin onnistuu, vaikka rima heiluukin.
Vaikka itse tarina onkin hyvin omaperäinen ja mielenkiintoinen, niin tämän saagan ylivoimaisesti parasta antia on sen henkilöhahmot ja etenkin niiden väliset kemiat. Jos Stephen King jotain hallitsee suvereenisti kirjailijana, niin se on hahmojen tunteiden ja motiivien yhdistäminen uskottavasti tilanteisiin sekä sosiaalisten jännitteiden luominen hahmojen identiteettien avulla. Lukija pystyy samaistumaan tämän teoksen hahmoihin todella vahvasti ja ymmärtämään heitä, jopa tuntemaan sympatiaa ja empatiaa, vaikka olisi itse persoonana täysin eri maailmasta. Juuri tarinan päähenkilöiden väliset kemiat (ja muutaman merkittävä sivuhahmo) ja näiden erilaiset persoonallisuudet tekevät tästä keskivertoa paremman tarinan, on ihailtavaa miten King pystyy menemään jokaisen luomansa henkilöhahmon nahan sisälle niin vahvasti ja käsittelemään heidän tunteitaan niin todenmukaisesti. Juuri dialogeista, henkilökemioiden ristiriidoista ja heidän tunteiden aitoudesta nautin eniten koko saagan ajan. Erikoismainintana täytyy sanoa myös, että The Dark Tower sisältää itselleni hienoimmin ja aidoimmin luodun rakkaustarinan mihin olen koskaan törmännyt.
Ennenkuin lähtee tämä kirjoittelu ihan käsistä, niin on pakko vielä mainita lyhyesti teoksen lopetusta, joka on vähintäänkin mielenkiintoinen ja on jakanut faneja kahtia ympäri maailmaa melko vahvasti. Itse olin alkujärkytyksen jälkeen siihen pettynyt, mutta sulatelun jälkeen se vaikuttaa kuitenkin melko hyvältä lopetukselta, vaikka muitakin ”parempia” variaatioita omassa päässäni olenkin kehitellyt. Kingille tämä oli ilmeisesti kuitenkin ainut tapa lopettaa sarja ja se hänelle tarinankertojana suotakoon. Ei täydellinen lopetus, mutta ihan hyvä ja tunteita herättävä ainakin.
Stephen Kingin The Dark Tower on kokonaisuudessaan hyvin onnistunut teos, jossa on omat ongelmansa ja epäkohtansa, mutta joka kantaa mielenkiinnollaan kuitenkin loppuun asti. Tämä saaga on omaperäinen, tunnelmaltaan vahva ja se sisältää laajan kirjon ihmisen eri tunteita aina ilosta suruun, tuskasta nautintoon ja vihasta rakkauteen. Tarina on moniulotteinen ja kehittyy tyylikkäästi tarinan edetessä, vaikka välillä meinaakin lähteä vähän mopo käsistä. Hahmokehitykset ovat omaa luokkaansa ja lukija alkaa aidosti välittämään tarinan henkilöhahmoista, mikä on The Dark Towerin suurin kantava voima. Kaikinpuolin vaikuttava teos Kingiltä, joka yhdistelee tyylikkäästi fantasian elementtejä realimaailman arkeen tavalla, johon vain Stephen King kykenee.
Arvosanat IMDB malliin kirjoittain ja kokonaisuutena:
The Dark Tower I, The Gunslinger: 7,1/10
The Dark Tower II, The Drawing of the Three: 8,0/10
The Dark Tower III, The Waste Lands: 8,5/10
The Dark Tower IV, Wizard and Glass: 9,2/10
The Dark Tower V, Wolves of the Calla: 8,8/10
The Dark Tower VI, Song of Susannah: 7,7/10
The Dark Tower VII, The Dark Tower: 8,9/10
Kokonaisarvosana: 8,3/10
