Opadelen peliarvostelu no. 2: Uncharted 1-3 (Drake’s Fortune, Among Thieves, Drake’s Deception)
Noniin, tuli tänään pelattua tuo kolmas Uncharted vihdoin loppuun ja aika niputtaa trilogia sanoiksi. Lyön kaikki kolme peliä samaan läjään; en siksi, että ne olisivat selkeästi yksi kokonaisuus, vaan koska ne eivät oikeasti eroa toisistaan juurikaan, joten ei ainakaan samoja lauseita tule sanottua moneen kertaan.
Uncharted Trilogy
”Nathan Drake: I’ll just need a diversion. You give me five minutes in that tent, that’s all it’ll take.
Chloe Frazer: Really, five minutes? Well, that’s great, I won’t even have to get my top off.”
Uncharted pelisarja näki ensimmäisen kerran päivänvalon vuonna 2007, kun Crash Bandicootin luojana tunnetun Naughty Dogin Uncharted: Drake’s Fortune julkaistiin markkinoille. Ilmeisesti tuote menestyi kohtalaisen hyvin, sillä kaksi vuotta myöhemmin se sai jatkoa itsenäisellä Among Thievesillä ja vielä 2011 vuonna kolmannella, Drake’s Deception pelillä. Kaikissa peleissä on sama päähenkilö, aarteenmetsästäjä Nathan Drake, joka joutuu eri ympäristöissä muinaisten myyttien ja salaisuuksien etsintäretkille, rikollisjengien kilpajuoksuttamana. Ensimmäisessä osassa etsitään El Doradon salaista aarretta, toisessa Marco Polon kadonnutta laivuetta ja mysteeristä ”chintomanin kiveä”, ja kolmannessa muinaista ”Atlantis of the Sands” kaupunkia ja sen sisältämää mysteeriä.
Tyylillisesti liikutaan siis vahvasti Indiana Jones, Muumio ja National Treasure -elokuvien jalanjäljissä, eli huumoripitoisessa toimintaseikkailussa, tällä kertaa vain pelimaailmaan tuotuna. Enemmän tai vähemmän Uncharted pelejä voisikin ajatella näiden elokuvien ja klassisen Tomb Raider pelisarjan sekoituksena, kenties jopa Tomb Raiderin mantelinperijänä. Jokainen Uncharted on toteutettu myös hyvin elokuvamaiseen tyyliin, sisältäen paljon videokohtauksia ja dialogia. Ohjaus on kauttaaltaan elokuvamaisen laadukasta ja grafiikat toimivat moitteettomasti. Maisemat ja graafinen maailma ovat välillä jopa sykähdyttäviä ja pelaaja jää helposti vain ihastelemaan kaukaisia vuorijonoja tai alla avautuvia kaupunkeja.
Jokaisen pelin juoni on hyvin samankaltainen; etsitään aarretta tai kadonnutta kaupunkia erinäisten salavihjeiden ja vekottimien avulla, taistellen samalla pahoja rikollisia, palkkasotureita ja merirosvoja vastaan (kuvioon liittyy totta kai aina myös naiset, joten draamaltakaan ei vältytä). Olisin kuitenkin toivonut tämän pelisarjan olevan selkeää jatkumoa, jossa tarinasta muodostuisi lopulta oma kokonaisuutensa, mutta nyt jokaisen pelin juoni jää omaksi tarinakseen, vaikka samoja hahmoja nähdäänkin.
Pelikokemuksena Unchartedit ovat sekoitus vakavaa ja syvällistä, sekä hauskaa ja viihdyttävää tyyliä. Enemmän ehkä jälkimmäistä. Pelien hauskuus on selkeästi hyvin toteutetuissa taisteluosuuksissa, joissa voit rynnätä pää kolmantena jalkana ammuskellen kohti helvetin lieskoja tai hiiviskellä ja suunnitella strategiaa tarkemmin, ja ongelmatilanteiden ratkaisemisessa, joissa joutuu välillä käyttämään luovuuttaa päästäkseen eteenpäin. Syvällisyyttä tulee tarinasta ja hahmojen välisistä draamoista ja kemioista, mutta loppujen lopuksi juoni on kuitenkin sitä itseään; hyvin toteutettua, viihdyttävää seikkailua ja toimintaa, eikä mitään muuta. Nokkelalla huumorilla mässäillään mukavasti ja se antaa peleille kivan kepeän tunnelman. Ääninäyttelylle myös plussaa, erittäin taidokasta ja inhimillisen realistista ääninäyttelyä.
Kaikkien kolmen pelin ongelmaksi muodostuu kuitenkin niiden putkijuoksumainen tyyli; ylimääräistä tekemistä ei pääjuonen lisäksi ole ja hahmon voimien kehitys puuttuu täysin. Näennäisesti peleihin on lisätty pienten aarteiden etsiminen (joita taisin löytää kaikista peleistä noin 30/100), mutta koska sillä ei ole vaikutusta minkään kannalta mihinkään, niin ei sitä jaksa hirvittävästi pelaaja harrastaa. Käytännössä pelaaja etenee vain kohtauksesta toiseen määrätyillä alueilla ja yrittää päästä pelin nopeasti loppuun ilman minkäänlaista mahdollisuutta parantaa hahmosi kykyjä. Juoni on aina sama, tapa tehdä asiat ovat pitkälti aina samoja (ellei nyt itse halua keinotekoisesti yrittää pelata läpi esim. ilman aseita) ja et voi vaikuttaa dialogien kulkuihin eri vaihtoehdoilla, joten jälleenpelaamisarvoa Uncharted trilogialla ei juurikaan ole.
Kaikesta huolimatta Uncharted pelit ovat kaikki hyvin toteutettuja ja niissä riittää viihdykettä ja hauskuutta niin pitkäksi aikaa kuin niissä on sitä tarjota. Ohjaus/grafiikka yhdistelmä on nautittavaa, juonet ovat viihdyttäviä (joskin välillä vähän liiankin ennalta-arvattavia), hahmot hauskoja ja pelattavuus sulavaa. Mitään suurta muutosta ensimmäiseen osaan juonen lisäksi Among Thieves ja Drake’s Deception eivät kuitenkaan tarjoa, mikä tekee näistä peleistä hiukan liikaa toisiaan muistuttavia. On kuitenkin mukavaa, että joku on tehnyt moderneille pelialustoille tämän genren seikkailupelejä ja Naughty Dog saa olla ylpeä itsestään, mutta mestariteoksiksi tämä trilogia ei yllä. Ensi vuonna julkaistavalta neljänneltä osalta (A Thief’s End) en odota liikoja, mutta eiköhän sekin tule viihdytyksen nälkään hommattua ja koluttua läpi. Toivon kuitenkin, että siihen tulee pelillisesti kehityksiä ja uusia ideoita, eikä tehtäisi vain uutta jatko-osaa samalla kaavalla. Sitä odotellessa.
Arvosanat:
Uncharted – Drake’s Fortune: 7,7/10
Uncharted 2 – Among Thieves: 8,1/10
Uncharted 3 – Drake’s Deception: 8,0/10
Trilogian kokonaisarvosana: 7,9/10
