Opadelen peliarvostelu no. 5: Dragon Age II
Trilogian toinen osa syyniin. Edellisessä julkaisussa tuli jo Dragon Age universumista sanottua sen verran, että enää keskitytään itse peliin.
Dragon Age II
”Let me guess. Your precious Chantry’s fallen to pieces and put the entire world on the brink of war. And you need the one person who could help you put it back together.”
– Varric Tethras
Dragon Age II alkaa samoista tapahtumista kuin edeltäjänsäkin keskellä Blightin runtelemaa Fereldenia, mutta siirtyy nopeasti tarinassaan eteenpäin. Päähenkilö on Garrett Hawke, jonka elämää seurataan hänen perheensä paetessa Fereldenin kauhuja meren taakse Kirkwallin vapaaseen kaupunkiin. Tarinaa kerrotaan takautuvasti kääpiö Varric Tethrasin kertomana yli 6 vuotta Blightin jälkeen, kun hän on kuulusteltavana temppeliritari Cassandra Penthagastin vankina. Jotain mullistavaa ja kamalaa on ilmeisesti tapahtunut, mutta kokonaiskuva selviää vasta tarinan edetessä. Dragon Age II on kertomus hengestään taistelevasta, maanpakoon joutuvasta soturista, joka nousee alamudista aina Kirkwallin kaupungin mestariksi (Champion) ja on vaikuttava tapahtumiin, jotka mullistavat koko Thedaksen tunnettua maailmaa traagisella tavalla.
Dragon Age II on tyyliltään ja tunnelmaltaan melko erilainen edeltäjäänsä ja seuraajaansa verrattuna, mikä on sekä hyvä että huono asia. Tällä kertaa ei seikkailla pitkin maita ja mantuja, vaan tapahtumat keskittyvät tiiviisti Kirkwallin kaupunkiin ja sen lähiympäristöön. Vapaasti kaupungissakaan ei saa liikkua vaan se on pilkottu erilaisiin alueisiin joihin voi kaupungin kartalta siirtyä. Tämä on tavallaan selkeä tapa kulkea kaupungissa, mutta jotenkin kuvittelisin, että jos Kirkwall oltaisiin tehty yhdeksi suureksi open world kaupungiksi pikaliikkumis mahdollisuudella, olisi se ollut parempi ratkaisu. Nyt kaupunginosat jäävät melko pieniksi yksittäisiksi alueiksi, joissa muille alueille liikkuminen on tehty puuduttavaksi; kaikilla alueilla on omat poistumispaikkansa, joista ainoastaan pääsee siirtymään Kirkwallin karttaan. Aikaa menee runsaasti vain poistumispaikoille siirtymiseen, vaikka peliin olisi varmasti helposti saatu tehtyä valikkoon kartta-alue, minkä avulla voisi liikkua nopeasti ja kätevästi.
Suurin eroavaisuus edeltäjäänsä verrattuna pelissä taitaa olla se, että enää pelaaja ei pysty valitsemaan itsellensä rotua. Edelleen on mahdollista valita sukupuoli ja luokka (mage, warrior & rogue), mutta olet ihminen siitä huolimatta. Tämä on aiheuttanut närää pelaajayheisöissä, mutta itselleni tämä ei ainakaan tuota ongelmia, sillä koen luokkavalinnan paljon tärkeämmäksi. Ja tämä muutos on ymmärrettävä, sillä Hawkella on roolinsa myös trilogian viimeisessä installaatiossa.
Se mikä aiheuttaa hiukan ristiriitaisia tunteita minussa on taistelusysteemin muuttuminen; enää ei ohjata koko joukkoa ylhäältä käsin kuten Originsissa, vaan pelaaja saa takakamera anglella hallittua vain yhtä hahmoa kerrallaan. Tämä voisi olla erittäin toimiva tyyli, mutta homma on vedetty vähän läskiksi tekemällä taisteluista hiukan liian övereitä; pahimmillaan mätät noin 30 vihulaista vastaan yhtä aikaa hahmon räiskiessä miekallaan valonnopeudella kaikkea paskaksi veren lentäessä. Parhaimmillaan se on hyvin tyydyttävää, mutta liian usein tulee mieleen Japanilaiset överianimet, joissa 100 iskun jälkeenkään ei ole saatu juuri mitään vaikutusta aikaan. Kaikki on vähän liian hyperenergistä.
Suuri ongelma pelillä on myös valittavien hahmojen vähyys. Itse sain maksimissaan vain 5 hahmoa Hawken lisäksi pelattavaksi, joista jopa 3 oli maageja. Yksi oli warrior (ja koska Hawke on tarkoitettu alunperin warrioriksi, valitsin myös hänen luokakseen sen) ja yksi jalkajousta käyttävä rogue. Miekkoja käyttävää rogueta en siis saanut missään vaiheessa käyttööni. Tämä tekee taisteluista paljon suoraviivaisempia kuin mitä Dragon Age Origins tarjosi, varsinkin kun muutenkin taistelutyyli on taktikoinnin sijaan pääasiassa vain veristä ja nopeatempoista mättöä. Myöskään asusteita/haarniskoja et pysty valitsemaan kuin Hawkelle, mikä on iso miinus.
Hahmot itsessään ovat pääasiassa myös hiukan värittömiä Hawkea myöden. Ainoat mielenkiintoiset hahmot ovat rogue Varric (tarinankertoja), jonka silmäkulman pilke viihdyttää läpi pelin, sekä maagi ja entinen Gray Warden Anders, joka osoittautuu pelin edetessä hyvin konfliktintäytteiseksi ja hienolla tavalla ristiriitaiseksi hahmoksi. Hawken ponnettomuudeksi osoittautuu ehkä hiukan kömpelöt dialogivaihtoehdot; olet joko kaikkia auttava kliseinen sankari, kaikesta vitsiä heittävä ylimielinen mulkku, tai riitaa haastava nokkava räyhänhenki. Jos valitset dialogeihin muutaman kerran jotain tyyliä, joudut valitsemaan sitä tyyliä melkein koko loppupelin ajan, koska muuten Hawkea alkaa epäillä skitsofreniasta. Vaihtoehtoja on todella kökkö sekoittaa pelin aikana koko ajan, sillä silloin Hawken persoonassa ei ole mitään järkeä.
Sitten niihin hyviin puoliin. Kuten tapahtumapaikoiltaan ja tunnelmaltaan, myös tarinaltaan Dragon Age II on trilogian outolintu. Se on ainut peleistä, joka ei keskity maailman pelastamiseen, vaan nimenomaan Hawken ja myös Varricin henkilöhahmoihin. He sattuvat joutumaan poliittisten tapahtumien keskipisteeseen, jotka kärjistyvät lopulta väkivallaksi. Pelin juonessa on periaatteessa monta suurempaa etappia, jotka vaikuttavat sekä Hawkeen että Kirkwalliin ja jotka lopulta johtavat tilanteisiin, jossa Varric ja Cassandra ovat kuulustelun alkaessa. Pelin tarina on todella hyvä ja tykkään erityisesti siitä, että siinä ei ole selkeää hyvää tai pahaa, on vain useita eri näkemyksiä jotka johtavat asiat ikäviin poliittisiin umpikujiin joista ei pääse eteenpäin kuin väkivallalla. Suuret ei-pelattavat hahmot kuten Kirkwallin Circlen First Enchanter Orsino, Templar-Commander Meredith ja Qunarikommuunin johtaja Arishok ovat kaikki elintärkeitä hahmoja Dragon Age II:n tarinassa ja heidän välisien näkökulmaerojen eskaloitumiset on toteutettu erittäin hienosti. Anders, Varric ja nämä kolme hahmoa ovat Dragon Age II:n suurin kantava voima.
Dragon Age II:lla on tehty paljon rohkeita muutoksia pelin tyyliin ja siinä ilmenee paljon huonoja ratkaisuja, jotka olisi hiukan paremmalla toteutuksella saatu paljon paremmiksi. Omalaatuinen tyyli ja tunnelma ovat kuitenkin mielestäni myös pelin vahvuuksia ja erottavat sen ensimmäisestä ja viimeisestä osasta uniikiksi yksilöksi. Luulen kuitenkin, että tämän pelin toteutuksen kanssa on hiukan hätiköity, eikä lopputulos siksikään ole monessa kohtaa täysin ideaali, mutta luulen myös että joissain kohdin BioWare on vain tehnyt huonoja päätöksiä. Peli on selkeästi myös edeltäjäänsä ja varsinkin jatkajaansa lyhyempi (alle 30 tuntia), eikä pääjuonen lisäksi juurikaan muuta näpräämistä ole. Tiivis juoni on kuitenkin myös hyve, sillä pelin hiukan puuduttavaan taistelusysteemiin ei kerkeä tämän takia kyllästymään täysin. Vahvan ja tyylikkään juonensa ansiosta Dragon Age II nousee kuitenkin jälleen vahvaksi näytöksi BioWarelta, vaikka ongelmakohtia pelissä on useita minkä takia se ei yllä erinomaisuuteen. Peli on kuitenkin hyvin viihdyttävä ja toimii näppäränä prologina tätä seuranneelle Dragon Age Inquisitionille, joka onkin sitten täysin oma lukunsa.
Arvosana: 7,7/10
Inquisition vuorossa ensi kerralla. Siitähän riittääkin sitten sanomista…
