Opadelen kirja-arvostelu no. 8: Harry Potter saaga (Kirjat 1-7)
Noniin, jatketaan Rowlingin taikamaailmassa. Seuraavana satojen miljoonien ihmisten sydämiin uiskennelleen Harry Potterin tarina kriittisessä valossa.
Harry Potter Saaga (Kirjat 1-7)
”Do not pity the dead, Harry. Pity the living, and above all those who live without love.”
– Albus Dumbledore
Harry Potter on käsite fantasiagenren parissa tänä päivänä, mistä todisteena Harry Potter teemapuistot, studiot, näytelmät, elokuvat ja 450 miljoonaa myytyä kirjaa. J.K Rowlingin luoma taikamaailma on vaikuttanut niin populaarikulttuuriin kuin lukuisiin nuoriinkin järisyttävällä tavalla, mikä on saavutuksena merkittävä. Muistan itse olleeni ala-asteen loppusuoralla, kun tästä kirjasarjasta kuulin. Silloin oli julkaistu neljä ensimmäistä kirjaa ja saagaa lukivat hyvin monet luokkalaiseni, joten luonnollisesti itsekin siitä innostuin tällaisena fantasiahillerinä. Ainakin tuohon aikaan tällä kirjasarjalla oli sellainen vaikutus, että tyypit jotka eivät normaalisti lukeneet mitään, innostuivat lukemisesta ihan uudella tavalla. Itse lukeudun myös näihin. Neljännen kirjan ahmin kolmessa päivässä, mutta tämän jälkeen koko kirjasarja jäi minulta unholaan, sillä kun kolme viimeistä kirjaa lopulta julkaistiin, olin jo vähän unohtanut koko teoksen. Jossain vaiheessa ehkä vuonna 2010 havahduin siihen todellisuuteen, että minulla ei vieläkään ollut mitään hajua siitä, miten tämä sarja edes päättyy. Joten aikuisiällä päätin ostaa nimenomaan kolme viimeistä kirjaa ja lukea ne läpi. Myöhemmin luin sarjan läpi vielä kokonaisuutena, mutta erikoinen on oma suhteeni tässä mielessä ollut tähän sarjaan, kun neljännen ja viidennen kirjan lukemisen väliin mahtui murrosikä ja 10 vuotta.
Nojoo, ettei ajauduta liikaa sivuraiteille, niin palataanpa itse kirjoihin. Näin suositun saagan kohdalla on ihan relevanttia kysyä, että mitkä asiat tästä ovat lopulta tehneet niin suositun? Vastauksia löytyy monia ja monilla on varmasti omat käsityksensä niistä, mutta itse sanoisin, että kolme selkeästi merkittävää asiaa ovat menestyksen takana: 1) Harry Potterin maailma on äärimmäisen mielikuvitusrikas ja taianomainen, 2) se onnistuu viihdyttämään kaikenikäisiä lukijoita ja 3) tarina on yksinkertaisesti hyvin koukuttava, helppolukuinen ja mielenkiintoinen.
Harry Potterin maailmassa taikuus ja sen ilmeneminen on toteutettu äärimmäisen klassisesti, jopa kliseitä hyödyntäen, mutta kuitenkin hyvin tyylikkäästi ja uniikilla tavalla. Salaiset velhoyhteisöt kouluttavat omissa kouluissaan noitia ja velhoja, ja kaikkea hallinnoi oma salainen velhoministeriö, mistä normaalit ihmiset eivät ole millään tavalla tietoisia. Kukapa ei haluaisi salaa olla osa moista yhteiskuntaa? Saagassa taikuus on todella vahvasti läsnä kaikessa ja mikä parasta, Rowling ei edes yritä keksiä mitään näppäriä selityksiä taikuudelle ja taikamaailman ihmeille. Taikuus on vain olemassa ja sitä on runsaasti. Liian monet fantasiatarinat kaatuvat siihen, että ne yrittävät väkisin järkeistää taikuutta perustelemalla sen olemassaoloa jotenkin rationaalisesti. Juuri tämä selittelyn poissaolo tekee Potter sarjan fantasiasta niin taianomaista, yhdessä sen kanssa, että maailman taikuus on todella rikasta ja mielikuvitusta kutkuttavaa. Rowling on osannut luoda jopa niinkin kliseisistä asioista kuin taikasauvoista ei pelkästään uskottavia, vaan myös tarinan kannalta erittäin olennaisia objekteja.
Toisena onnistuneena elementtinä kirjasarjassa pureudutaan hyvin tehokkaasti sekä kouluikäisen lapsen ja nuoren sielunmaisemaan että siihen, millaista on kasvaa noista olosuhteista vastuulliseksi aikuiseksi. Rowling käsittelee kouluelämää ja ihmisen kasvua erittäin realistisesti; millaista on olla syrjitty ja koulukiusattu, millaisia ovat kouluissa luodut ystävyyssuhteet ja miten merkittäviä ne ovat, miten ahdistavaa ja upeaa erilaisuus voi olla, miten paljon koulumaailman vaatimukset stressaavat nuoria, miten sekavaa elämä voi olla kun nuoren seksuaalisuus heräilee kehossa ja ihmissuhteet alkavat kiinnostaa täysin eri tavalla, ym ym. Tämän lisäksi kirjasarja käsittelee hyvin vahvasti sitä, mitä tarkoittaa kun ihminen kasvaa aikuiseksi, miten lisääntyvien vapauksien lisäksi ihminen joutuu painimaan myös kasvavan vastuun ja itsenäisyyden kanssa. Luonnollisesti myös Harryn kasvaessa kirja kirjalta tarinan tyyli etenee sen mukana, ensimmäisten kirjojen ollessa tyylipuhtaita nuorten/lasten kirjoja, mutta viimeisten ollessa jo tunnelmaltaan hyvin aikuismaisempia ja synkempiä. Kirjojen tekstin tyyli pysyy loppupäässäkin tarinaa kuitenkin lapsille ja nuorille soveliaana, mikä leimaa ne kokonaisuutena nuorten kirjallisuudeksi. Tämä on toki hyvä asia, sillä olisi omituista, jos yhtäkkiä tarinassa alettaisiin kertoa asioita paljon graafisemmin ja tuomalla tällä tyylillä esim. aikuisten kirjallisuudessa paljon käytetyt seksi- ja väkivaltateemat mukaan vain sen takia, että kirjoja haluttaisiin suunnata aikuisille. Omalla tyylillään Rowling on onnistunut luomaan tarinan, joka koukuttaa niin lapset, nuoret ja aikuiset, mikä on saavutuksena vähintäänkin upea suoritus.
Kolmas selkeä ja hyvin olennainen vetovoima kirjasarjassa on tietenkin sen tarina. Koko kirjasarja on täynnä mysteereitä ja vastaamattomia kysymyksiä, joihin saadaan selkeyttä tasaisin sitä mukaa, kun tarina etenee. Tarinassa on mukana paljon todellisia yllätyksiä ja juonenkäänteitä, mihin löytyy hienovaraisia viitteitä sieltä sun täältä, mutta joiden merkitystä ei huomaa kuin vasta silloin, kun juonipaljastukset ilmenevät. Tämä lisää sarjan jälleenlukuarvoa mukavasti. Tämän lisäksi Rowling onnistuu pitämään jännitystä yllä mukavasti kirja toisensa perään, vaikka välillä ratkaisut ja tapahtumat lipsahtavatkin vähän naiiviuden puolelle. Tarinan hahmot ovat luonnollisesti koko kirjasarjan suola ja mielenkiintoisia hahmoja saagasta löytyy lukuisia. Kenties kiehtovimmat persoonat ovat Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore ja sarjan antagonisti Voldemort, joita pidetään vuorotellen maailman kaikkien aikojen mahtavimpina velhoina. Ja vaikka suoranaisesti missään vaiheessa ei kerrota kumpi heistä todella on voimakkaampi, niin vastaus löytyy rivien välistä: hahmojen kaksintaistelu viidennessä kirjassa päättyy tasapeliin, vaikka Dumbledorella on selkeästi voimakkaampi taikasauva hallussaan. Joten kyllä, Voldemort on puhtaasti taikavoimiltaan voimakkaampi velho. Mahtavuutta voidaan tosin mitata monella muullakin tavalla, ja Voldemort jää hyvin monessa asiassa täysin Dumbledoren varjoon.
Voldemort on antagonistina myös oikeasti mielenkiintoinen hahmo, pääasiassa sen takia, että hänen menneisyytensä on niin vahvasti hämärän peitossa. Hän on klassinen sosiopaatti ja narsisti, joka ei kykene käsittelemään tai ymmärtämään tunteita, mikä tekee hänestä voimiensa ja vallanjanonsa takia äärimmäisen vaarallisen velhon. Määrätietoisuudestaan ja häikäilemättömyydestään huolimatta nämä samat ominaisuudet ovat kuitenkin myös hänen heikkouksiaan. Koko kirjasarjan ajan lukija janoaa saada tietoa siitä, miten hänestä tuli tämänkaltainen ja mitä kaikkea hän on menneisyydessä tehnyt. Tämän takia nautin erityisesti sarjan kuudennesta kirjasta, sillä siinä palataan tasaisin väliajoin Voldemortin menneisyyteen ja avataan hänen hahmoaan ympäröivää mysteeriä. Kaikkea ei kuitenkaan paljasteta, mikä jättää mielenkiintoista mystisyyttä hahmoon. Voldemort on ehdottomasti yksi parhaista fantasiapahiksista, joihin olen kirjoissa törmännyt myös sen takia, että hänessä on vahvoja viitteitä todellisen historian hirmuhallitsijoihin ja tyranneihin, mikä tekee hahmosta omalla tavallaan hyvin todentuntuisen ja uskottavan.
Jos jokin teema hallitsee Harry Potter kirjasarjaa kaiken aikaa, niin se on ehdottomasti rakkaus ja sen merkitys. Rowling korostaa koko ajan rakkauden voimaa suorasti ja epäsuorasti, aivan kuin hän haluaisi levittää propagandaa ja julistaa sen ilosanomaa. Viesti on selkeä: ilman rakkautta ei elämällä ole merkitystä, ilman sitä kulkee varjojen seassa, ilman sitä olet yksin ja voimaton. Teema ilmenee monina muotoina, kuten ystävyytenä, romanssina tai vanhemmuutena, mutta sitä käsitellään myös sen poissaolon vaikutuksilla; rakkaus on suurin voimavara, mikä Voldemortilta puuttuu ja juuri se koituu hänen akileen kantapääksi. Harry Potter saaga onnistuu tämän teeman vuoksi olemaan viihdearvonsa lisäksi myös opettavainen ja ajatuksia herättävä, mikä on laadukkaan tarinankerronnan yksi perusvaatimuksista. Viihteen tulee aina olla myös jotain syvällisempää kuin viihdettä, muuten se jää aina hyvin pintapuoliseksi ja merkityksettömäksi ajanhaaskaukseksi. Harry Potter kirjat ovat myös siksi oikein hyvää luettavaa, mutta ennenkaikkea se on noussut niin suureen suosioon kolmen aikaisemmin käsittelemäni syyn ansiosta. Kokonaisuus on taianomainen, mielikuvitusrikas, opettavainen, tunteisiin vetoava sekä viihdyttävä, ja uskon palaavani tämän kirjasarjan pariin jatkossakin tasaisin väliajoin. Se jos jokin on merkki laadusta.
Arvosanat:
Harry Potter and the Philosopher’s Stone: 7,8/10
Harry Potter and the Chamber of Secrets: 7,9/10
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban: 8,0/10
Harry Potter and the Goblet of Fire: 8,5/10
Harry Potter and the Order of the Phoenix: 8,9/10
Harry Potter and the Half-Blood Prince: 9,3/10
Harry Potter and the Deathly Hallows: 9,2/10
Kokonaisarvosana: 8,7/10
