Opadelen leffa-arvostelu no. 16: Hacksaw Ridge
Loppuvuoden leffateatteritarjonnan aiheuttama sumahan tuottaa töitä! Vielä kun ehtisi kirjoittamaan samaa tahtia.
Hacksaw Ridge
Ohjaus: Mel Gibson
Kesto: 139 min
Julkaisuvuosi: 2016
Vaikuttavia sotaelokuvia ei ole mielestäni tehty elokuvien historian aikana aivan hirvittävän paljoa. Paljon hehkutetut Platoon ja Full Metal Jacket eivät loppujen lopuksi mielestäni ole mitenkään mestarillisia, vaikka hyviä elokuvia ovatkin. Oikeastaan vain Saving Private Brian on moderneista sotaelokuvista selkeästi huipputasoa, mutta kaikkien aikojen sotaelokuvan pystin vie edelleen helposti Francis Ford Coppolan Apocalypse Now, joka edustaa itselleni myös kaikkien aikojen parasta elokuvaa ylipäänsä. American Sniper oli Clint Eastwoodilta positiivinen yllätys ja loistava lisä genreen, mutta muuten 2010-luvun jälkeenkään ei hirvittävän hyviä sotaelokuvia ole tullut vastaan. Tämän takia oli melko kutkuttavaa päästä odottamaan tätä Mel Gibsonin uutuuselokuvaa Hacksaw Ridge, joka keräsi vuolaita ylistyksiä jo kauan ennen ensi-iltaa. Olisiko käsillämme viimein sotaelokuva, josta olisi mantelinperijä upealle Saving Private Brianille?
Hacksaw Ridge kertoo aika uskomattoman tositarinan toisen maailmansodan jenkkisotilaasta Desmond Dossista (Andrew Garfield), joka sai ensimmäisenä aseistakieltäytyjänä Yhdysvaltojen arvokkaimman sotilasmitalin Medal of Honorin, pelastettuaan 75 taistelutoveriaan Okinawan Hacksaw Ridgen helvetillisiltä taistelukentiltä. Ja perinteiseen jenkkityyliin mukana on tietenkin myös romanssin poikasta ja kotopuolella odottava häikäisevä nainen, tässä tapauksessa Dorothy Schutte (Teresa Palmer).
Hacksaw Ridge on tyylillisesti lähes yhtä paljon romantikkaa ja draamaa kuin sotaelokuvaa, sillä alkupuoli elokuvasta keskittyy täysin Desmondin perheeseen ja Dorothyyn. Desmondin isä Tom Doss (Hugo Weaving) on alkoholisoitunut ensimmäisen maailmansodan veteraani, joka on aiheuttanut paljon harmia perheelleen traumatisoitumisensa jälkeen. Hänet kuvataan kuitenkin myös hyvin isällisenä ja vastuullisena hahmona, mikä tekee miehestä mielenkiintoisen ja varmasti hyvin todenmukaisen ihmisen omalta ajaltaan, jolloin suuren sodan arvet viiltivät vielä syvältä niin yksityisellä kuin kansallisellakin tasolla. Perheen sisäiset suhteet kuvataan autenttisesti ja koskettavasti, mikä antaa elokuvalle laadukasta draamaa ja vahvan aloituksen.
Valitettavasti romanttinen puoli ei elokuvassa toimi ihan niin hyvin. Dorothyn ja Desmondin romanssin kerronta voi ihan hyvin perustua realismiin ja jos näin on, niin kyseessä on hellyyttävä tarina, mutta elokuva ei onnistu luomaan katsojaan kovinkaan vahvaa sidettä romanssin ympärille. Tämä johtuu luultavasti siitä, että käsikirjoituksellisesti tämä tarinanosio käydään hyvin kaavamaisesti ja nopeasti läpi. Katsojalle tulee sellainen olo, että elokuvaan on pitänyt saada romanttista draamaa mukaan vahvistamaan hahmoja, mutta lopputulos jää hiukan väkinäiseksi ja pakotetuksi, eikä siitä paista läpi todellista koskettavuutta juurikaan.
Seuraava suurempi vaihe elokuvassa sijoittuu armeijan harjoitusleiriin, missä Desmond kokee paljon simputusta ja vastarintaa hänen vakaumuksensa takia. En tiedä miten paljon tässä kohtaa elokuva perustuu tositapahtumiin, mutta ilmeisesti aseistakieltäytyminen ei tähän maailman aikaan ollut kovinkaan yleistä ja on ymmärrettävää, miksi heitä on kenties pidetty pelkureina. Elokuva tuo kuitenkin tässä kohtaa erittäin tyylikkäästi esille sen, miten suuri merkitys omilla arvoilla pitäisi olla ja minkä takia omien arvojen puolesta kannattaa taistella. Desmond on niin järkähtämätön uskomuksessaan olla koskematta aseisiin, että miehestä muodostuu elokuvassa jopa ikonimainen persoona ja edelläkävijä, todellinen esimerkki nuoremmille sukupolville. Jollain tapaa harjoitusleirin kohtaukset ovat myös väkinäisen kaavamaisia, mutta pääasiallisesti tarinankuljetus etenee tyylikkäästi, tuoden hahmoihin mukavasti syvyyttä. Pienet huumoriosuudet ovat myös oikein virkistävä lisä muuten hyvin vakavaan elokuvaan.
Elokuvan kolmas vaihe keskittyy luonnollisesti itse sotatapahtumiin, tässä tapauksessa Okinawan Hacksaw Ridgen taistelukenttään, jota japanilaiset pitävät järkähtämättä hallussaan. Sotakohtaukset ovatkin heittämällä elokuvan vaikuttavimpia ja näin intensiivisiä taistelukohtauksia ei ole valkokankaalla nähty varmaan koskaan. Kun ampuminen lopulta elokuvassa alkaa, alkaa se ryminällä ja isolla volumilla. Tykistötulen ja kranaattien aiheuttamat räjähdykset ovat elokuvassa hiukan epärealistisen näköisiä, mutta muuten Gibson on onnistunut vangitsemaan erittäin vakuuttavasti sen kaaoksen, mitä taistelutilanne luultavasti todellisuudessa on. Kukaan sotaa kokematon ei osaa kuvitella millaista on olla tulituksen keskellä, mutta Hacksaw Ridge antaa siitä helvetistä ehkä totuudenmukaisimman kuvan, mitä on koskaan onnistuttu filmille kuvaamaan. Intensiteetti säilyy melko tehokkaasti läpi koko loppuelokuvan, aina Dossin henkien pelastusten loppuun asti.
Hacksaw Ridge on vaikuttava kuvaus yhdestä Amerikan erikoisimmista ja suurimmista sotasankareista, mutta elokuvalla on myös ongelmansa. Se yrittää olla yhtä paljon draamaa, romanssia kuin sotaelokuvaakin ja onnistuu omalla tavallaan sekoittamaan hyvin nämä elementit. Elokuvaa katsoessa tulee kuitenkin myös semmoinen olo, että se yrittää olla vähän liikaa kaikkea, eikä onnistu siksi oikein missään täydellisesti. Dossin ja Dorothyn romanssi etenee kaavamaisesti ja hätäisen oloisesti, mikä jättää hiukan keinotekoisen fiiliksen katsojalle. Harjoitusleiriä ja taistelukohtauksia vaivaa hiukan sama ongelma, vaikkakaan ei onneksi ihan samassa mittakaavassa, mutta kokonaisuutta ajatellen elokuva ei ehdi rauhassa kyppsytellä vaiheitaan, vaikka se sitä kovasti yrittää. Gibson on halunnut tuoda paljon sisältöä elokuvaan mutta se vaatisi myös sen, että kohtauksille ja tarinankuljetuksille annettaisiin paljon aikaa, minkä takia elokuvan pitäisi olla lähemmäs kolmetuntinen. Toivottavasti DVD/blu-ray julkaisut sisältävät director’s cut version, jossa päästään kypsyttelemään elokuvan kehitystä rauhassa, nyt elokuvan tempotus ja tarinankuljetus jäävät turhan hätäisiksi. Tästä ja lievästä jenkkipatriotismi-huuhaastaan huolimatta elokuva on paras sotaleffa pitkään aikaan. Se kertoo tyylikkäästi kertomisen arvoisen tositarinan, se on tunnelmaltaan erittäin intensiivinen ja se esittelee hyvin todentuntuisesti sen, mitä sota oikeasti taistelutilanteessa luultavasti on. Jään odottamaan blu-ray julkaisua innolla ja toivon, että tästä tulee pitempi director’s cut versio, jossa päästään syventymään elokuvaan täysin ohjaajan haluamalla tavalla.
Arvosana: 8,3/10
