Opadelen leffa-arvostelu no. 21: Tuntematon Sotilas (2017)
”- Suomen sotilas vastaa kymmentä ryssää.”
”- Kyllä kai. Mutta mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista?”
Tuntematon Sotilas
Ohjaus: Aku Louhimies
Kesto: 180 min
Julkaisuvuosi: 2017
Väinö Linnan Tuntematon Sotilas on suomalaisen kirjallisuuden kiistaton klassikko, jonka kaikki tuntevat ja tietävät, vaikka eivät olisi kirjaa lukeneetkaan. Teoksesta kertoo paljon se, että se on lähes poikkeuksetta pakollinen esseetehtävä kouluissa ympäri maan, ja teoksen hahmoja käytetään analysoinnin keinoin koulutusmuotona Puolustusvoimien aliupseerikoulutuksessa (tämä omakohtainen kokemus, en tiedä onko laajemmin käytössä jokaisessa varuskunnassa). Teos on toki fiktiivinen, mutta Linna on saanut hahmoihin ja tapahtumiin ilmeisen paljon vaikutteita omista sotakokemuksistaan, mikä tuo kirjaan ja sen hahmoihin autenttista uskottavuutta. Elokuvia romaanista on nyt tehty kolme, joista Louhimiehen versio on uunituore tapaus ja siksi tarkastelun alla. Suomi 100 hengessä vuosi 2017 tuntuu kovin sopivalta ajankohdalta tehdä tästä jälleen uusi versio, siitäkin huolimatta, että alkuperäistä pidetään kansakuntana jotenkin pyhänä tapauksena, joka on se ainut ja oikea. Louhimies on kuitenkin rohkeasti tarttunut haasteeseen, ja tuonut vielä tämän lisäksi vakuuttavasti Linnan klassikon nykypäivään, jolloin noiden aikojen tarkastelu näyttäytyy pakostakin täysin erilaisessa valossa kuin 50-luvulla.
Sotaelokuvien tekeminen onnistuneesti on todella vaikea laji, sillä sodan kauhuja ja oikeaa tunnelmaa on mahdotonta saada luotua keinotekoisesti. Toki myös katsojat ovat yleensä sodan kokemattomia ihmisiä, joilla ei ole mitään sen suurempaa käsitystä siitä, millaista oikeasti on olla sotatilanteessa mukana, joten kenties täysin aitoon tunnelmaan ei tarvitse päästäkään. Ehkä parhaimmillaan sotaelokuvat ovat kuitenkin silloin, kun niistä on riisuttu pois kaikki glooria, ja elokuva pyrkii kertomaan mahdollisimman koruttomasti tapahtumia, ilman propagandaa ja liiallista puolten valitsemista. Tässä Louhimiehen Tuntematon Sotilas onnistuu erinomaisesti, sillä se kertoo tarinaa konekiväärikomppaniasta, joka tekee velvollisuutensa sodassa, jossa ei kuitenkaan tunnu olevan mitään järkeä. Isänmaata on puolustettava, mutta voittajia ei silti ole millään puolella. Koko maailman ollessa sekaisin Suomi näyttäytyy elokuvassa pienenä valtiona, joka on joutunut suurten taistojen keskelle vastoin tahtoaan, ainoana päämääränään selviytyä kansakuntana itsenäisenä. Suur-Suomi glooriaa viljellään vain vähän, ja sekin lähinnä kerrotaan niinkuin asia on suurinpiirtein ilmentynyt sodan aikana. Elokuva painottaa muutenkin kertomaan asiat niinkuin ne tapahtuivat; torjuntavoittona pidetyssä sodassa Suomi oli kuitenkin lopulta häviävä osapuoli, vaikka säilyttikin sen tärkeimmän, itsenäisyytensä.
Erityisesti elokuvan viimeinen tunti kertoo karua tarinaa sodan kulusta, kun vyörytys Syvärille asti on pysähtynyt monivuotiseen asemasotavaiheeseen ja lopulta katkeraan vetäytymisvaiheeseen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alla. Epätoivon pystyy aistimaan konekiväärikomppanian ahdingosta; jatkuvat tappiot ja perääntyminen antavat kuvan loppuun kulutetuista ihmisraunioista, jotka taistelevat pelkällä tahdonvoimalla, kuitenkin aistien jo sen, että mikäli rauhanneuvottelut eivät etene kabineteissa, niin kuolema noutaa lopulta jokaisen suomalaisen taistelijan. Voi vain kuvitella, millaista rintamalla on oikeasti ollut sen synkimpinä hetkinä, mistä Tuntematon Sotilas antaa kouriintuntuvan kokemuksen myös katsojille. Toisaalta myös suuret torjuntavoitot ja Suomen omat valloitukset ovat varmasti tuoneet valtavasti virtaa armeijan riveihin, mitä elokuva kuvaa myös sen ensimmäisen kahden tunnin aikana.
Ohjauksessa ja käsikirjoituksessa tehdään ylipäänsä hyvin vakuuttavaa jälkeä koko elokuvan ajan, eikä sen 3 tunnin keston aikana katsoja kyllästy missään vaiheessa. Joitain kohtauksia on jätetty pois ja joitain on lisätty suhteessa Laineen versioon, mikä on ollut hyvä ratkaisu; suora toisinto modernimmalla otteella olisi ollut vähän liian vanavedessä kulkemista. Legendaarisimmat vuorosanat ovat toki mukana, mutta kohtaukset ovat tunnelmaltaan hyvin ainutlaatuisia ja erilaisia. Elokuva etenee loogisesti ja tasaisella rytmityksellä alusta loppuun, ja vuosilukujen sekä tapahtumapaikkojen laittaminen katsojille näkyviin jäsentää sodan kulkua onnistuneesti. Oli kyseessä sitten rintamalle lähtö, Petroskoissa sekoilu, kännäily metsässä, elämä Syvärillä, tai torjuntataistelut suurhyökkäyksen alla, niin jokainen kohtaus on tärkeä osa suurempaa kokonaisuutta, antaen edes jonkinlaisen käsityksen sodan todellisuudesta. Pidän myös erityisesti siitä, miten erikoistehosteita on käytetty; kohtaukset ovat tyylikkäitä ja niihin on käytetty Suomen mittakaavassa suhteellisen paljon rahaa, mutta kaikki näyttää kuitenkin hyvin aidolta ja autenttiselta. Räjähdyksiä ei olla Hollywood tyyliin vedetty överiksi, vaan pommitukset ja taistelut ovat pääasiassa hyvin todentuntuisia. Venäläisten saama suurempi rooli (niin siviilien kuin sotilaidenkin) ja natsiyhteyksien tunnustamisesta myös elokuvalle plussaa.
Elokuvan hahmoissa lepää kuitenkin sen suurin vetovoima, tälläkin kertaa. Tuntematon Sotilas on aina ollut tunnettu sen valtavasta päähenkilöryhmästään, eikä Louhimiehen versio ole poikkeus. Kariluoto, Vanhala, Koskela, Rokka ja Hietanen ovat suurimmissa rooleissa, lukuisten sivuhahmojen rinnalla. Eero Ahon erinomainen tulkinta Rokasta nousee kuitenkin elokuvan suurimmaksi hahmoksi, paljon suuremmaksi kuin Laineen versiossa. Tämä on sinällään looginen ratkaisu, sillä Rokka on yleisön silmissä kenties se kaikkein pidettävin hahmo. On kuitenkin erikoista, että Rokan kaltainen hahmo on nostettu niin sankarilliseen rooliin, koska loppujen lopuksi hän olisi todellisessa tilanteessa melko vaarallinen henkilö rintamalla, nimenomaan kapinahengestään ja tottelemattomuudestaan. Kurinalaisuus on kuitenkin piirre, mikä toimivalla sotajoukolla on pakko olla, niin tuntuu oudolta, että tämän puuttumista elokuvassa näinkin paljon ihannoidaan ja romantisoidaan. Muista roolisuorituksista esiin on nostettava erityisesti Jussi Vatasen erinomainen rooli Koskelana, kun taas Hirviniemen rooli Hietasena ei nouse Savolaisen alkuperäisen karisman tasolle, vaikka kelpo suorituksen uudessa elokuvassa Hirviniemi tekeekin. Lehto jää myös hahmona yllättävän taka-alalle, mutta tämä on ehkä enemmän käsikirjoituksen kuin Saarisen näyttelysuoritusten syytä. Ylipäänsä kuitenkin hahmokehitykset ovat elokuvassa todella vakuuttavia, kun lähes kaikista hahmoista kasvaa sodan edetessä väsyneitä, kyynisiä ja ankarampia henkilöitä, kuin mitä he olivat rintamalle lähdettyään. Jopa huuliveikot Rokka ja Vanhala.
Tuntematon Sotilas on todella vaikea elokuva arvioida objektiivisin silmin, sillä sen merkitys kaikissa muodoissaan suomalaisille kansakuntana on niin ainutlaatuinen. Suuri osa tarinan vetovoimasta muodostuu nimenomaan sen historiallisista viittauksistaan jatkosotaan, mikä on tapahtumana yksi harvoja asioita tänä päivänä, mistä suomalaiset tuntevat ylpeyttä yhtenäisinä. En ole itse tavannut vielä ketään, kuka ei kunnioittaisi avoimesti sotiemme veteraanien uhrausta Toisen maailmansodan myllerryksissä. Tuntematon Sotilas symboloi ja romantisoi näitä tapahtumia, jotka yhdistivät kahtiajakautuneen kansakunnan yhteisen vihollisen uhatessa, ja tämän takia tarinan merkitys on suomalaisille jotain suurempaa kuin vain fiktiivistä sotatarinaa. Se on osa kansallista identiteettiämme, kuten Sibeliuksen Finlandia, MM-95 tai Paavo Nurmi. Jos yritän irtautua tästä kaikesta ja katsoa tätä elokuvaa puhtaasti neutraalina sotaelokuvana, kuten ulkomaalaiset sen näkevät, pidän Louhimiehen Tuntematonta Sotilasta silti hyvin onnistuneena teoksena. Tarina on kiehtova ja dramaattinen, hahmot ovat värikkäitä, ohjaus on sulavaa ja elokuva on näyttävä. Elokuvan kansallisromanttinen väkevyys on kuitenkin pakko huomioida sitä katsoessa, sillä tämä tarina on aina ollut ennenkaikkea suomalaisille tarkoitettu. Louhimiehen versio on rohkea veto, mutta hän tekee elokuvallaan upeaa työtä tuomalla Tuntemattoman Sotilaan modernille aikakaudelle. Yksi parhaista suomalaisista elokuvista, mitä olen nähnyt.
Arvosana: 8,5/10
Jälkisanan ja tunnustuksen paikka: en ole koskaan lukenut Linnan Tuntematonta Sotilasta loppuun asti. Kuten hiihdonkin kanssa, tuhosi koulu mielenkiintoni tähän teokseen, kun se olisi pitänyt lukea tietyssä aikapöydässä kaiken muun lukemisen ja pänttäämisen ohessa, enkä tuolloin edes pitänyt lukemisesta. Lukeminen on parhaimmillaan, kun siinä saa edetä omaan rauhalliseen tahtiin, mutta tähän ei aikoinaan ollut mahdollisuutta, ja koskaan en tämän jälkeen teokseen enää tarttunut. Tämä asia on nyt ollut Louhimiehen elokuvan myötä jälleen tapetilla ja teos pitää ehdottomasti ottaa luettavaksi, kun sopiva aika siihen ilmenee. Anyway, pointti oli se, että vertaan tässä arvostelussa Louhimiehen tulkintaa tarinasta nimenomaan Laineen alkuperäiseen elokuvaversioon, en Linnan romaaniin. Tämä on itselleni hyvin poikkeuksellinen työskentelytapa, ja olin jättää koko arvostelun tekemättä juuri tämän takia. Mietin kuitenkin, että pystyn kerrankin katsomaan tuorein silmin jotain teosta, mikä oli ihan virkistävää, kun ei kokoajan tarvinnut olla vertaamassa kohtauksia kirjaan.
Mutta joo, tiedän, häpeällistä etten ole kirjaa kokonaan lukenut. Se korjattakoon kuitenkin tulevaisuudessa. Ensi kertaan, jolloin luvassa uusin Star Wars.
