Opadelen levyarvostelu no. 14: Vola – Inmazes
Uusia tuttavuuksia Tanskan maalta.
Inmazes
Tanskalainen Vola haudutteli ja kypsytteli debyyttialbumiaan pitkän aikaa, mutta lopulta 2016 vuoden lopulla yhtyeen esikoinen näki päivänvalon. Inmazes nimellä kulkeva lätty on tyylillisesti melko kaukana perinteisestä metallimusiikista, mutta se hyödyntää silti olemassa olevia ideoita muilta bändeiltä, kuulostaen kuitenkin täysin omalta itseltään. Tämä on jopa hämmentävää, sillä erityisesti Meshuggahin nykivää rytmitakomista Vola käyttää hyödykseen lähes plagiointimielessä, mutta bändi ei kuulosta silti juurikaan muuten Meshuggahilta. Mukana on paljon muitakin elementtejä, kuten utuiset melodiat, poppimaiset kertosäkeet, elektromausteet ja mukavan ilmava soundimaailma. Hybridityylinsä ansiosta bändiä onkin vaikea lokeroida oikein mihinkään, mikä on tietenkin vain merkki siitä, että heidän ilmaisunsa on raikasta ja omaperäistä. Varsinkin, kun yhtye ei kuulosta missään vaiheessa väkinäiseltä tai liikayrittämiseltä.
Levyn aloittava The Same War luo alkuriffittelyllään erittäin vahvat Meshuggah vibat ja kuulijan ensimmäinen reaktio onkin todeta bändi halvaksi Meshuggah kopioksi. Ennakkoluulot hälvenevät kuitenkin nopeasti, kun laulaja/kitaristi Asger Mygind avaa suunsa ja ensimmäinen kertosäe iskeytyy vasten kasvoja täydellä voimalla. Murskaavan groovaavan alun jälkeen on lähes hämmentävää, miten hienovaraisesti tunnelma vaihtuu melodiseksi ja suurieleiseksi sing-along koukkusarjaksi, ja vice versa. Hei, tämähän saattaa jopa toimia? Stray The Skies jatkaa samalla linjalla, sekoittaen suoraviivaista, kevyempää ulosantia hävyttömän hienosti katujyrän lailla murskaavan riffittelyn kanssa. Kertosäe jää tässäkin veisussa soimaan välittömästi päähän.
Starburn ui tyylillisesti hiukan syvemmissä vesissä, tarjoillen kuitenkin myös paljon samoja elementtejä kuin levyn alkupuolikin. Tunnelma on kuitenkin astetta rauhallisempi ja leijailevampi. Kertosäe on jälleen tappoa, vaikka kuulostaakin hyvin samanlaiselta kuin alunkin kappaleissa, kuitenkin niin, että kuulijalle tulee mieleen vahva yhtenäisyys toiston sijaan. Laulumelodiat ovat kappaleessa muutenkin täynnä koukkuja. Owls painottaa aavistuksen enemmän rytmipohjaisuuteen ja raskauteen kuin edeltäjänsä, tuoden mukaan kuitenkin myös tiettyä mystisyyttä ja hiljaisempaa yleisnyanssia, melodisuudesta tinkimättä. Selkeästi levyn musiikillinen tarina etenee, punaisen langan pysyessä kuitenkin koko ajan vahvana ja selkeänä.
Your Mind Is A Helpless Dreamer ei tuo tyyliin mitään uutta ja mullistavaa, mutta jatkaa Starburnin viitoittamalla tiellä laadusta tinkimättä. Ehkä kuitenkin jos levyltä pitäisi jokin väliteos/täytekappale valita, niin se olisi tämä. Kyseessä on kuitenkin loistava biisi, joten täytebiisiksi sitä on siksi vaikea rankata. Lopun elektromausteista plussaa, vaikka ovatkin jäädä vähän liikaa pinnalliseksi kuriositeetiksi. Emily on ensimmäinen oikeasti pakasta erottuva kappale, sen edustaessa melko puhdasveristä slovaria. Kappale on utuinen ja tuo omalla tavallaan mieleen Massive Attack -yhtyeen erinomaisen Mezzanine -levyn trip hopille kumartavine rytmityksineen, mikä on tietenkin vain plussaa. Mukava rauhoittelu levyn keskellä.
Gutter Moon maalailee myös sekä raskaita riffejä että tunnelmallisia melodioita, ja tässä kappaleessa elekrovaikutteet istuvat luonnollisemmin ja mielenkiintoisemmin musiikkiin, kuin aiemmin levyllä. Vahvaa tunteenpaloa alusta loppuun. A Stare Without Eyes palauttaa levyn jälleen energisemmälle ja nykivämmälle linjalle, eikä kappaleen groovea voi olla ihailematta. Välillä kappale tuo mieleen jopa Nu-metal aallon ja etenkin Kornin pomppivalla bassollaan, mutta ainut ero Korniin on siinä, että Vola tekee sen tyylillä, satunaisesti ja viemättä sillä liikaa huomiota. Bändi kuulostaa edelleen täysin itseltään. Kertosäe on, jälleen kerran, kerrassaan upea.
Feed The Creatures yhdistelee maukkaasti seesteistä ja ilmavaa elektrobiittifiilistelyä, tuttua nykivää riffimuuria ja melodisen tarttuvia lauluosuuksia. Kappale on tunnelmallisesti levyn outolintu (mikä nyt terminä sopisi koko levyyn, mutta näin paremman sanan puutteessa) ja selkeästi mietteliäin fiilikseltään. Levyn päättävä nimikkobiisi Inmazes lähtee alun hämäryyden jälkeen rullaamaan samaan aikaan kepeästi ja raskaasti, kappaleen luodessa Devin Townsendmaisia tunnelmia mahtipontisuudessaan. Selkeästi levyn pisin kappale on suureleisyytensä ja lopullisuutensa ansiosta täydellinen valinta päätöskappaleeksi ja viimeistään tämän kappaleen aikana kuulija ymmärtää, että Inmazes -levyä on todellakin tehty kokonaisuus mielessä, irrallisten kappaleiden säveltämisen sijaan.
Inmazes on, edelleen, hämmentävä levy. Kappaleita on hyvin vaikea kuvailla toistamatta itseään, sillä lopulta lähes kaikki albumin biisit ovat enemmän tai vähemmän toistensa kaksosia. Jokaisella kappaleella on kuitenkin omanlaistaan särmää, ja yhdessä ne luovat erittäin vahvan kokonaisuuden, joka rikkoo perinteiset genrerajat, säilyttäen kuitenkin ajatuksensa ja punaisen lankansa vakuuttavasti koko ajan. Volan musiikissa yhdistyy todella luontevasti juuri Meshuggahin kaltainen raskas, rytmikäs riffittely ja päätä huimaava, jopa poppimaisen kevyt melodiataju (niin soittimissa kuin laulussa). Tähän vielä mausteeksi ripaus elektroa ja Opethia/Devinismiä, niin kokonaisuus on valmis. Vaikka progevaikutteet ovat selvästi kuultavissa, niin Vola etenee koko ajan musiikki edellä, eikä missään vaiheessa sorruta minkäänlaisiin ylilyönteihin. Kokonaisuus on raikkaan ilmava ja piristävän omaperäinen, vaikka sopassa hyödynnetäänkin olemassa olevia musiikillisia aineksia. Vola saa aikaan kuitenkin vanhoista keinoista jotain uutta ja tekee debyytillään sen, mistä monet bändit vain unelmoivat: he ovat löytäneet oman soundin. Vieköön tämä heidät vielä uralaan pitkälle.
Arvosana: 8,8/10
