Opadelen levyarvostelu no. 7: AC/DC – Iron Man 2
Supersankarikierros saa päätöksensä levyarvostelun merkeissä, mikä oli arvosteltavista formaateista ehdottomasti se hankalin valita. Rajaus on tehtävä melkein pakollisesti soundtrackeihin ja pitkään mietin ottavani tähän Kick-Ass elokuvan tyylikkään soundtrackin tai Watchmenin monipuolisen soundtrackin, mutta koska Watchmen tuli jo valittua kirjaosioon, niin jätin sen sitten pois. Kick-Assin sijaan päätin lopulta mennä ihan supersankariteemaisella kokoelmalevyllä ja tässä suhteessa AC/DC:n Iron Man 2 on poikkeuksellinen soundtrack. Leffassa itsessään kuullaan vain muutama levyn biiseistä mutta se ei haittaa, teemallisesti tämä kokoelma sopii rundiini oikein hyvin. Siispä.
AC/DC – Iron Man 2
Playboy miljonääri Tony Stark ALIAS Iron Man on ehdottomasti viime vuosien supersankarielokuvien parhaita hahmoja, miehen varastaessa shown mm. molemmissa Avengers elokuvissa melko tyylikkäästi. Itse Iron Man elokuvat ovat myös kelpo leffoja mutta niiden hohto perustuu täysin Robert Downey Juniorin karismaan, eivätkä leffat käsikirjoituksellisesti ole lopulta kovinkaan kummoisia, enemmän mukiinmeneviä. Vaikka Iron Man 2 on elokuvana vain yksi muiden joukossa, on AC/DC:n valinta näennäisen soundtrackin pohjaksi kuitenkin loistava nimenomaan Iron Manin persoonaa ajatellen, Tony Starkilla kun on asennetta yhtä vahvasti kuin AC/DC:lläkin. Ja mitä tulee yleisesti ottaen kokoelmalevyihin, niin niistä usein saa hyvän katsauksen yhtyeiden arsenaaleihin mutta kokonaisuuksina ne jäävät usein hyvin sekalaisiksi ja hajanaisiksi, yhtyeiden soundin ja tyylin jalostuessa vuosien varrella useimmissa tapauksissa paljonkin. AC/DC on tässäkin suhteessa harvinainen poikkeus, sillä bändin tyyli ei ole muuttunut vuosikymmenten aikana juurikaan. Useimpien bändien kohdalla tämä on toimimaton ja tylsä ratkaisu mutta AC/DC on tyylillisesti niin vahvasti ns. asian ytimessä, ettei muutokselle ole yksinkertaisesti mitään tarvetta. Varsinkaan, kun laatu on siinä omassa tyylissä aina tinkimätöntä. Kuinka pieleen siis AC/DC kokoelma-albumi voi edes mennä? No, ei voi.
Iron Man 2 on viidentoista kappaleen kokoelma AC/DC:n laajasta tuotannosta, eikä uusia kappaleita ole mukana ollenkaan. Biisivalinnat on tehty sekä tunnettujen superhittien että tuntemattomampien biisien joukosta mutta laadullisesti näissä kappaleissa ei ole paljoakaan eroa, kaikkien biisien ollessa pesunkestävää AC/DC hard rock laatua. Cold Hearted Manin letkeästi rullaava vaivattomuus, Guns For Hiren tunnelmaa nostattava pulssi, The Razors Edgen tummanpuhuvampi raskaus, kaikki huokuvat asennetta ja vahvaa periksiantamattomuutta. Tähän tuntemattomampien biisien kattaukseen voisi hyvin vielä laittaa esimerkiksi uudemman takuumurean War Machinen, laid-back groovella varustetun Evil Walksin tai energisen tanssittavan Rock ’N’ Roll Damnationin ja tietämätön voisi kuvitella, että kaikki nämä kappaleet on julkaistu alunperin samassa albumissa. Vaan ei ole. Tyyli pysyy uskollisena ja laatu vakaana albumista toiseen ja tämä tekee Iron Man 2 kokoelman kuuntelemisesta helppoa ja erittäin mukavaa.
Mitä tulee todelliseen hittimateriaaliin, niin sitä Iron Man 2 on myös pullollaan. Levyn aloittava Shoot To Thrill avaa pelin upeasti, eikä kappaleen energistä draivia voi vastustaa, todellinen klassikko. Back In Blackin groovea ja asennetta ei voi mitata millään mittareilla, kyseessä on aivan nerokas pala rockhistoriaa ja kappale on edelleen itselleni yksi kaikkien aikojen rockbiiseistä. Thunderstruck ja T.N.T, molemmat legendaarisia ralleja, joita on aikojen saatossa yritetty soittamalla kuluttaa joka paikassa puhki, mutta jotka ovat kestäneet ajan hammasta hämmästyttävän hyvin. Rock ’N’ Rollin eliittiä, joiden vaikutus on yltänyt luultavasti tuhansiin meluaviin autotalleihin ympäri maailman. Let There Be Rock; väsymätön kappale, joka muutaman minuutin aikana tiivistää kaiken sen, mistä rockissa on kyse. Ei kikkailua, ei koruja, vaan asennetta ja suoraviivaista paahtamista. Koko hittikimaran komeuden kruunaa levyn päättävä Highway To Hell, joka on ansioituneesti yksi tunnetuimpia ja parhaimpia AC/DC:n kappaleita. Todellinen yleisönhuudatus biisi. Kyllähän tällaisessa tykityksessä kelpaa niskanikamia kuluttaa, eikä näitä kappaleita kuunnellessa ihmettele enää yhtään, minkä takia yhtye on yksi suurimmista, ellei jopa suurin, rockyhtye mitä on koskaan maapallolla ollut.
AC/DC on hämmentävä yhtye, sillä vaikka bändin tyyli on hyvin kaunistelematon ja simppeli, on sen soundi täysin omalaatuinen ja jäljittelemätön. Musiikilliset muodot ovat itsessään uniikkeja mutta ennenkaikkea laulaja Brian Johnsonin vahvasti raspaava ääni on se tekijä, mikä nostaa yhtyeen täysin omalle jalustalleen. Lähimmäksi AC/DC:n tyyliä (tai ainakin niistä bändeistä mitä tiedän) on päässyt super energinen Airbourne mutta nämäkin yhtyeet menevät lopulta omiin lokeroihinsa tyylillisesti. Iron Man 2 on oikein hyvä katsaus AC/DC:n tuotantoon ja jos on olemassa joku joka ei yhtyeen musiikkia tiedä, niin tutustumisen lähtisin tekemään juuri tästä kokoelmasta; levy on yhtenäinen ja laaja-alainen katsaus sekä tuntemattomampiin että tunnetumpiin yhtyeen kappaleisiin, missä laatu on tasaisen vahvaa koko ajan, hittibiisien luonnollisesti ollessa kokonaisuudessa niitä kirkkaimpia hetkiä. AC/DC:n musiikki soveltuu moneen tilanteeseen mutta loppujen lopuksi fiiliksen nostatus, biletys ja hauskanpito ovat ne asiat, mihin tämän musiikin yhdistää. Suurempaan syvällisyyteen ja tunteiden tulkintaan bändistä ei ole, mutta omassa lokerossaan yhtyeen ja tämän levyn tyyli ovat täyttä rautaa. Oma lähestymiseni musiikkiin on kuitenkin enemmän tai vähemmän filosofinen ja syvällinen, joten täyden kympin lätyksi tätä levyä en juuri tämän seikan takia pysty leimaamaan. Mutta kun esim. nousuhumala on kova ja fiilis katossa, niin tämän parempaa musiikkia on yhtäkkiä vaikea keksiä soitettavaksi.
Yleensä laitan levyarvostelujen loppuun muutaman valikoidun biisin parhaiksi paloiksi, mutta tämän levyn kohdalla naurahdan kerran ja totean, että se on melko turhaa ja suoraan sanoen jopa mahdotonta.
Arvosana: 8,8/10
