Opadelen peliarvostelu no. 11: Batman – Arkham Quadrilogy
Viime vuonna ilmestynyttä Arkham Knightia joulun alla pelaillessani oli jo selvää, että tämä peli pitää arvostella blogissa. Ajatustyö lähti kuitenkin lapasesta, kun ensin sain idean, että otetaanpa kaikki 4 Arkham peliä tarkasteluun ja lopulta mielikuvituksen päästyä laukalle päätin omistaa kokonaisen arvostelukierroksen supersankariteemalle. Olen kuitenkin jonkinasteinen supersankarifriikki, joten Arkham pelisarja saa luvan aloittaa tämän kierroksen, jota seuraa myöhemmin supersankariteemaiset arvostelut kirjallisuudesta, elokuva-alasta, TV-sarjoista ja musiikista (mikä tulee olemaan vähän haastavampi toteuttaa).
Sanokaa howdy Spämmiluolan juhlaville vuoden aloitusbileille! Opadelen Supersankarifestivaalit 2016, kierros 1 starttaa nyt.
Batman: Arkham Quadrilogy (Asylum, City, Origins & Knight)
”Come on, baby! Beat me ’til your knuckles bleed… And why quit there? You know there’s only one way to stop me.”
– The Joker
Christopher Nolanin elokuvalliset tulkinnat Batmanista nostivat sekä koko vallitsevan supersankarigenren uuteen renessanssiin mutta ennenkaikkea veivät Batmanin legendan nykypäivään tyylikkäällä tavalla. En tiedä millainen vaikutus elokuvilla oli uuden sukupolven pelialustoille suunnattujen Arkham pelien lopputulokseen mutta uskon, että tekemiseen on saatu aivan uutta boostia näiden suosion myötä. Batman pelejä on tehty niin pitkään kuin videopeliteollisuus on ollut olemassa mutta vasta 2009 vuoden Arkham Asylum on silmissäni onnistunut tuomaan aitoa draamaa ja syvällisyyttä viihdyttävän supersankariteeman ympärille. Peli oli menestys ja tätä seurannut Arkham City keräili entistä suurempaa arvostusta. Kronologisesti Asylumia ennakoivaan aikaan sijoittuva Arkham Origins syvensi viittasankarin tarinaa hyvänä väliosana mutta oikeastaan vasta tarinan päättänyt 2015 vuonna julkaistu Arkham Knight varmisti sen, että nämä pelit jäävät todennäköisesti nauttimaan suurta arvostusta vielä hyvin pitkään pelaajayhteisöissä.
DC Comics on osannut aina luoda mielestäni Marvelia paremmin henkilöhahmonsa ja Batmanin universumissa tämä korostuu valtavasti; siinä missä Marvel suoltaa usein merkityksettömiä pahiksia ja loputtoman määrän supersankareita, on Batmanin maailmassa määrä korvattu laadulla. Batman on yksi genren vetovoimaisimpia supersankareita kaikessa synkkyydessään ja ihmisyydessään ja tätä Dark Knight tunnelmaa myös Arkham pelit vahvasti hyödyntävät. Itse supersankaria parempaa Batmanissa on kuitenkin pahikset, joita on runsaasti ja joista suurin osa on äärimmäisen mielenkiintoisia; Two-Face, The Joker, Penguin, Mr. Freeze, Scarecrow, The Riddler, Bane, kaikki ovat ikonisia, persoonallisia ja mieleenpainuvia hahmoja. Luonnollisesti koko pelisarjan ajaksi Batmanin arkkivihollinen The Joker on nostettu keskeiseksi Dark Knightin vastakappaleeksi ja täysin syystä. Hän on helposti Batmanin pahiksista se mielenkiintoisin ja Arkham sarjassa hahmo on täydessä vireessä, mistä suurin kiitos kuuluu ääninäyttelijöille, omalle jediritarillemme Mark Hamillille (Asylum, City & Knight) ja äänenkäytön multilahjakkuudelle Troy Bakerille (Origins).
Ääninäyttelyt ovat pitkin pelisarjaa muutenkin erittäin laadukkaasti toteutettuja ja hahmot nousevat vaikuttavasti eloon, kun tämä yhdistetään kauttaaltaan laadukkaaseen käsikirjoitukseen. Tarinankehitys ja hahmot ovat luonnollisesti tämän ansiosta yksi koko pelisarjan vaikuttavimpia puolia, tunnelman rakentuessa niin realismista, draamasta, toiminnasta kuin viihdyttävästä supersankarihömpästäkin. Kaikki neljä Arkham peliä muodostavat yhden vahvan tarinan, jonka jokainen osa on tärkeässä roolissa kokonaisuuden kannalta. Juoni ja tunnelma ovatkin suhteellisen tasaista laatua kaikkien osien kohdalla, enkä siksi osaa tällä saralla välttämättä nostaa mitään osaa selvästi minkään yläpuolelle, joskin Arkham Knight viehättää itseäni eniten. Tähän vaikuttaa luultavasti se, että peli on hahmoiltaan ja tarinankerronnaltaan kaikista moniulotteisin ja pahiksia käytetään erittäin tasapainoisesti (suuri hyve myös Arkham Cityssä); aiemmin minimaaliseen rooliin jäänyt Scarecrow on tällä kertaa pääasiallinen Gothamin terrorisoija, samalla kun The Joker terrorisoi itse Batmanin pääkoppaa nousten yhtä merkittävään rooliin kuin aiemmissa peleissäkin (The Jokerin viimeinen kohtaus on ehkä hienointa, mitä koko pelisarjassa on nähty). Näiden lisäksi yhtä suureen (ellei jopa suurempaan) rooliin on luotu täysin uusi hahmo Arkham Knight, joka on kaikessa mysteerisyydessään erittäin onnistunut ja tärkeä lisä peliin. Two-Face, The Riddler ja Penguin jäävät jälleen enemmän taka-alalle mutta ovat silti omissa rooleissaan erittäin hyvä lisä peliin, aivan kuten Arkham Cityssäkin. Fireflyn olisi voinut tosin jättää pois, hahmo on tylsä kuin saapas. Se ei toiminut Arkham Originsissa eikä se toimi Arkham Knightissakaan.
Pelattavuudeltaan kaikki Arkham pelit ovat täyttä priimaa lähes jokaiselta osa-alueeltaan. Liikkuvuus on helppoa, olit sitten jalan tai liitelet taivaalla ja oikeastaan ainut hankalampi asia pelattavuudessa on batclawin käyttö, joka menee välillä ihan mihin sattuu. Taistelutilanteet ovat sulavia ja intensiivisiä, vaikka välillä vastustajien kanssa meinaa pelin tekijöillä mennä överiksi; 50 pahiksen yhtäaikainen mättäminen alkaa jo tuntua peukalossa, riittäisikö välillä vähempikin? Erityisesti Arkham Originsissa taistelukohtauksien kanssa tulee usein kipeitä raajoja (hehheh) ja turhautumista överin suunnittelun vuoksi. Arkham Knightissa taistelut on ehkä luotu tyylipuhtaimmin, eikä ylilyöntejä oikeastaan tule vastaan. Suoraviivaisen taistelun lisäksi Arkham peleissä on mahdollisuus myös stealth hiiviskelyyn ja vihulaisten yksitellen napsimiseen, mikä on äärimmäisen hyvä ominaisuus; kaikenaikainen mättäminen kävisi auttamatta jossain vaiheessa puuduttavaksi, nyt pelit tarjoavat monipuolisuudessaan mahdollisuuden erilaisten strategioiden hyödyntämiseen. Arkham Knightissa taisteluihin on tuotu vielä yksi suuri elementti: Batmobil. Välillä tuntuu kuin pelaisi autopeliä tai Carmageddonia, mikä on vain positiivista. Vihollistankkien ja ilma-alusten tuhoaminen tankkimaisella Batmobililla on erittäin tyydyttävää ja sykettä nostavaa puuhaa, minkä takia olisin toivonut sitä mukaan jo edellisiinkin osiin. Lisäys nostaakin toimivuutensa ja hauskuutensa vuoksi Arkham Knightin taistelumekanismien osalta selkeästi edeltäjiensä yläpuolelle.
Kaikki neljä Batman peliä ovat myös pituuksiltaan mallikelpoisia, pääjuonen syödessä aikaa noin 25-30 tuntia jokaisessa. Tämä on etenkin nykyaikana jopa tervetullutta, sillä peliteollisuudessa tulee koko ajan niin massiivisia pelejä vastaan, että niistä on tullut jo enemmän sääntö kuin poikkeus, mitä ne ennenvanhaan olivat. Päätarinan lisäksi Arkhamit tarjoavat kuitenkin runsaasti kaikenlaista sivutehtävää, joihin yleensä liittyy pienemmissä rooleissa olevia superpahiksia ja tavan tallaajia. Arkham Knight onnistuu tässäkin parhaiten, sillä sivutehtävät ovat siinä erittäin mielenkiintoisia ja koukuttavia, oli kyseessä sitten miinojen raivaaminen, sotilastukikohtien tuhoaminen tai rikoksien selvittäminen CSI tyyliin. Pelattavaa riittää paljon jos sitä vain haluaa tehdä mutta vielä minua ei ole kyllä saanut mikään Arkham peli keräämään kaikkia The Riddler trophyja; 200-300 esineen paikantaminen ja lievän aivotyön takana oleva niiden haltuunottaminen ei ole ollut koskaan niin mielekästä, että moiseen mammuttijobiin jaksaisi lähteä. Sama kuin yrittäisi väistää 200 kertaa putkeen salaman iskua Final Fantasy X:ssä, jonka tosin olen kerran tehnyt (ei enää koskaan). Mutta niin, kohtuus kaikessa, mutta hyvä toisaalta että HC pelaajillekin riittää tekemistä.
Kokonaisuutena Arkham pelisarja on oikein laadukas ja viihdyttävä paketti, joissa kaikissa on mukavasti jälleenpeluu arvoa. Vihdoin Batman on saanut arvoisensa taideteoksen myös peliformaattiin, nyt kun se on elokuva-alallekin nostettu isommalle jalustalle (jota se on kirjallisuudessa ollut jo pitkään). Joitain ylilyöntejä peleissä on mutta ne jäävät onneksi hyvin vähäisiksi. Vaikka Arkham sarja on vienyt Batmania realistisempaan suuntaan, on sarjakuvamaisia supersankarielementtejä silti mukavasti vielä mukana, eikä näitä kannata siksi lähteä liian vakavalla ilmeellä lähestymään. Tästä huolimatta Arkham sarja tarjoaa paljon myös syvällistä draamaa ja tummanpuhuvampaa tunnelmaa, mikä on ainakin itselleni erittäin mieleinen asia. Nämä elementit kun yhdistää viihdyttävään, hauskaan ja haastavaan pelaamiseen, niin voidaan puhua peleistä, jotka nousevat selkeästi keskitasoa korkeampaan arvoon. Batmanin Arkham pelit ovat vain yksi vahva todiste siitä, että supersankarigenre elää ja voi hyvin, tietyllä tapaa viettää jopa uutta kultaista aikakauttaan; kirjojen sivuilta ihmisten sydämiin tyylisuunta on löytynyt tiensä nyt myös pelimaailman ja elokuvien kautta, mikä kelpaa minun kaltaiselleni supersankari fanboylle erittin hyvin.
Arvosanat:
Arkham Asylum: 8,3/10
Arkham City: 8,7/10
Arkham Origins: 7,9/10
Arkham Knight: 9,1/10
