Opadelen peliarvostelu no. 23: Mass Effect Andromeda
Vihdoin ja viimein sain tämän pelin pelattua läpi. Kaiken muun tekemisen ohessa on vähän vaikea löytää aikaa pelailulle, eikä asiaa helpota se, että nykyajan pelit ovat niin älyttömän isoja. Noh, riittääpähän koluttavaa.
Mass Effect Andromeda
Biowaren Mass Effect trilogia on yksi 2000-luvun rakastetuimpia scifi/roolipelejä ja siihen on syynsä; ne ovat hauskoja pelata, hahmot ovat muistettavia ja tarina on ensiluokkaisen kiehtova. Noh, kyseenalaisesta lopetuksesta huolimatta. Pelit kehittyivät myös koko ajan ja jokainen trilogian osa on omanlaisensa kokonaisuus, ensimmäisen ollessa eniten roolipeli ja kolmannen ollessa eniten toimintapeli. Kakkonen (se paras osa) on jotain tältä väliltä. Muutamaan otteeseen on tullut nuo pelit pelattua ja aloin miettimään, että mistä se johtuu, että joihinkin peleihin palaa mielellään ja joihinkin ei, vaikka kaikki pelit olisivat laadukkaita? Yksi suurin tekijä on ehkäpä se, että nykyajan trendi tuntuu olevan massiivisuus, jota tukee open world ratkaisu, vaikka sitä ei välttämättä tarvittaisi mihinkään. Pelit ovat yksinkertaisesti liian suuria ja pitkiä kokonaisuuksia, että niihin jaksaisi enää ensimmäisen kerran jälkeen palata. Poikkeuksiakin toki on, kuten The Witcher 3 ja Skyrim, mutta näissä open world tekniikka onkin tehty onnistuneesti. Mass Effect trilogiaan on helppo palata, koska pelit kestävät noin 30 tuntia kappale, joten ne pelaa läpi suhteellisen vaivattomassa ajassa. Mutta kuten niin monet nykyajan pelit, myös Mass Effect Andromeda on hurahtanut open world tyyliin, mikä tekee siitä samalla myös erittäin laajan pelin.
Andromeda on pelisarjassa oma kokonaisuutensa, eikä liity alkuperäiseen trilogiaan kuin osittain. Universumi on sama, mutta galaksi eri; Andromeda alkaa nimensä mukaisesti siitä, kun Linnunradan rodut ovat jättimäisellä hankkeella matkanneet 600 vuotta kohti uutta galaksia, Andromedaa, löytääkseen itselleen uuden kodin. Jokaisella rodulla on oma Pathfinder, jonka on tarkoitus kartoittaa elinkelpoisia maailmoja. Hommat kuitenkin kusevat alkumetreille, kun pimeästä energiasta muodostuva Scourge tuhoaa saapuvia laivueita ja on tehnyt lukuisista planeetoista lähes elinkelvottomia. Galaksissa häiriköi myös aggressiivinen Kett rotu, joka sotii paikallista Angaran rotua vastaan. Konflikti, johon Linnunradan sankarit joutuvat tottakai mukaan. Päähenkilö pelissä on Scott Ryder, joka joutuu pakon sanelemana perimään Pathfinder tittelin isältään, ja jonka on määrä saavuttaa rauha Angaran kanssa, voittaa Kett uhka ja tehdä planeetoista jälleen elinkelpoisia.
Peli on ideatasolla hyvä; ajatus siitä, että pelaajan pitää jälleenrakentaa maailmoja elinkelpoisiksi on raikas ja mielenkiintoinen. Valitettavasti toteutuksen tasolla homma ei olekaan niin mielenkiintoista. Maailmojen muuttaminen on jokaisella planeetalla samanlaista; etsi muinaisten Remnant robottien maanalaiset holvit ja käynnistä niiden generaattorit, jotka sitten taikovat ilmakehän jälleen elinkelpoiseksi. Pienempinä prosesseina selvitellään planeettojen poliittisia ja sotilaallisia ongelmia, ja yritetään tehdä elinpaikoista rauhaisia. Vaikka planeetat ovat eri näköisiä, niin käytännössä nämä toimenpiteet kuitenkin koostuvat sarjoista pieniä tehtäviä, jotka muistuttavat enemmän tai vähemmän kaikki toisiaan. Ensimmäisen maailman jälkeen pelaaja tietää jo mitä seuraavassa pitää tehdä, eikä maailmojen muuttaminen siksi ole sen ensimmäisen jälkeen enää kovinkaan mielenkiintoista. Todellista kulttuurin ja infrastruktuurin rakentamista pelissä ei ole, mikä on toki ymmärrettävää, koska paino pelissä on kuitenkin enemmän toiminnassa ja seikkailussa. Ajatus SIMS tyylisestä rakentamisesta olisi voinut olla kuitenkin oikein toteutettuna erittäin mielekäs lisä peliin, nyt planeettojen pelastaminen ja asuttaminen jää ratkaisuiltaan melko pinnalliseksi ja keinotekoiseksi.
Open world alueet ovat suurimmillaan todella laajoja, eikä kulkeminen ilman kulkuneuvoa onnistu mitenkään. Planeettoja on myös lukuisia, joten tutkittavaa pelissä riittää paljon. Pääsemme tässä kohtaa kuitenkin jälleen siihen, että onko open world ratkaisu pelin kannalta välttämätön? Andromedan kohdalla ei ole. Peli astuu täsmälleen samaan miinaan, mihin esim. Metal Gear Solid 5 astui: se päätyy open world tyyliin, koska se on trendikästä, ei siksi, että se olisi tarpeellista. Suurin osa pelin avoimen maailman alueista on pelkkää erämaata ja siirtymistä, eikä alueilla ole oikeasti mitään sellaista, minkä takia jaksaisi motivoitua koluamaan jokaisen vuoren rinteen ja joen penkan. Ainoastaan maailmassa tapahtuvat tehtävät ovat paikkoja, joihin tulee mentyä ja silloinkin fast travel systeemillä, jos mahdollista. Siirtyminen on pelkkää siirtymistä; tylsää ajamista ja kävelyä. Open world on tässä(kin) pelissä täysin turha elementti, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Pelattavuus itsessään on pääasiassa hyvin vaivatonta, sujuvaa ja loogista. Taistelutilanteet ovat hauskoja ja intensiivisiä, ja ehdottomasti yksi pelin parhaita puolia. Taisteluamekanismia ei olla alkuperäiseen trilogiaan nähden muutettu juurikaan, ainoina eroina ovat laajempi valikoima biotic/combat/tech liikkeitä, sekä mahdollisuus pomppia jetpack rakettien avulla. Hahmon kehitys on myös hyvin samantyylinen, vaikka runsaasti uusia erikoisliikkeitä pelistä löytyykin. Niillä ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole merkitystä, koska pelaaja pystyy asentamaan vain 3 erikoisliikettä kerrallaan. Tämä aiheuttaa sen, että pelaaja kehittää vain muutamaa voimaa, eikä taisteluissa saa kovinkaan monipuolista liikearsenaalia koskaan käyttöön. Monipuolinen valikoima kuitenkin mahdollistaa sen, että pelaaja saa rakentaa hahmoaan täysin haluamaansa suuntaan; taistelijaluokat (soldier, vanguard, ym.) kehittyvät sen mukaan miten hahmoasi kehität, eikä pelin alussa valita hahmolle minkäänlaista hahmoluokkaa.
Pelin hahmot ja tarina ovat valitettavan keskinkertaisia, ja tässä on ehkä suurin yksittäinen ongelma pelissä. Tarinan alkuasetelma on ihan kiehtova, mutta toteutus jää vain tyydyttävän tasolle. Hahmoissa ei ole samanlaista särmää ja vetovoimaa kuin alkuperäisessä trilogiassa, kaikkien hahmojen jäädessä jotenkin pinnallisiksi ja keinotekoisiksi. Päähenkilö Ryder on suoranainen joo-joo mies, joka saa asioita aikaan, mutta jossa ei ole minkäänlaista karismaa. Muut hahmot seuraavat lampaina perässä, oikeastaan vain Angara rodun edustaja Jaalin ja Drack Kroganin ollessa jollain tasolla mielenkiintoisia persoonia, joista Drack on lopulta myös vain kopio alkuperäisen trilogian Wrexistä. Shepardin, Garruksen, Liaran, Mordinin, Gruntin, Jokerin, Morinthin, Thanen ja The Illusive Manin kaltaisten ikimuistettavien hahmojen tasolle ei pääse kukaan edes lähelle. Tarina on ihan ok, mutta ei tarjoa myöskään mitään originaalia tai ihmeellistä, mihin pelaajat voisivat rakastua ja palata aina uudestaan ja uudestaan. Reapereiden saappaita on toki vaikea täyttää. Juoni on kuitenkin ihan mukiinmenevä, eikä sinällään voida puhua flopista. Yhtä keskinkertainen ja värikäs kuin hahmotkin.
Yksi tekninen miinus pelille muodostuu bugeista ja epäloogisuuksista, niitä pelissä esiintyy paljon. Ruutu jumittaa hetkittäin vähän väliä ja pelissä tapahtuu välillä kummallisuuksia, esim. jos hyökkäät tukikohtaan, häviät taistelun ja aloitat tallennuksesta alusta, niin kaikki viholliset ovatkin jo muka tuhoutuneet ja kadonneet tukikohdasta. Ei mitään logiikkaa. Grafiikkapuolella oli pelin ilmestyessä myös paljon ongelmia ja hahmot näyttivät ilmeisesti hyvin elottomilta, mutta tämä korjattiin peliin ilmeisen nopeasti. Kaiketi peli oli vähän keskeneräinen kun se julkaistiin. Oli miten oli, tämän hetken grafiikat ovat ihan hyvät, vaikka eivät huimaa päätä. Nykyajan teknologialla pitäisi saada kauniimpaa tulosta aikaan, ja vertailukohtia kyllä löytyy esim. Uncharted 4:sta, The Witcher 3:sta ja Horizon Zero Dawnista.
Kokonaisuutena Mass Effect Andromeda on ihan hyvä peli ja sen pelaa ihan mielellään loppuun, mutta se ei tarjoa kuitenkaan mitään ikimuistettavaa ja legendaarista. Joitain teknisiä ongelmia pelissä on, ja jotkut ratkaisut olisi voinut tehdä paljon paremmin, kuten turhan ja häiritsevän open world mallin. Intensiiviset taistelut ja hauska räiskintä kantavat peliä kuitenkin mukavasti, mutta valitettavasti pelkästään sen voimin peli ei nouse lähellekään alkuperäisen trilogian magiaa, vetovoimaa ja erinomaisuutta. Näin jälkikäteen ajateltuna ajatus Andromedasta oli erittäin hyvä, mutta toteutus jäi valitettavan keskinkertaiseksi, eikä pelillä ole juurikaan mitään annettavaa Mass Effect universumiin. Kertaluontoisena kokemuksena se on kuitenkin ihan hauskaa ajanvietettä, jonka parissa viihtyy ihan hyvin, mutta jos aikasi on kortilla ja haluat pelaajana perehtyä vain aikasi arvoisiin peleihin, niin en välttämättä tätä peliä jo laajuutensakaan takia voi suositella. Mass Effect faneille tämä on varmaankin pakkokokeilu, kuten oli itsellenikin. En näe kuitenkaan mitään syytä, miksi missään vaiheessa tätä enää uudestaan koskaan pelaisin. Toisin kuin alkuperäisen trilogian, jonka pariin ajattelin palata piakkoin jälleen, neljännen kerran.
Arvosana: 7,1/10
