Opadelen sarja-arvostelu no. 12: Dexter (Kaudet 1-8)
Tulipahan tuossa joku aika sitten kolmannen kerran katsottua Dexter läpi (tai no 1-5 kaudet, 6-8 kaudet toista kertaa). Luulenpa, että enää ei tarvitse.
Dexter
”I can kill a man, dismember his body, and be home in time for Letterman. But knowing what to say when my girlfriend’s feeling insecure… I’m totally lost.”
– Dexter Morgan
Dexter onnistui nousemaan suureen suosioon avauskautensa myötä vuonna 2006 ja hyvin pitkään sarja olikin TV-tarjonnan parhaimmistoa. Michael C. Hall tuli monelle tunnetuksi 2000-luvun alussa esitetyn Six Feet Under -sarjan kautta ja tämän loputtua miehen nousukiito jatkui entisestään, kun hän pääsi tähdittämään Dexteriä. Monenlaisia antisankareita on populaarikulttuurin historiassa nähty mutta Dexter toi TV-sarjojen maailmaan omanlaisensa raikkaan tuulahduksen. Miamin helteessä vaeltava Dexter on persoonana murhanhimoinen psykopaatti ja ammatiltaan Miami Metro -poliisivoimien veriroiskeanalyytikko, joka noudattaa isänsä luomaa koodia tarpeidensa tyydyttämiseksi; hän murhaa vain toisia tappajia/murhaajia, jotka 1) ovat onnistuneet välttämään rangaistuksen lain puitteissa, 2) Dexter on napannut ennen kuin poliisi on ehtinyt heidän jäljilleen tai 3) joutuvat Dexterin teloituspöydälle hänen johdatettua poliisitutkintoja tahallaan harhaan saadakseen rikolliset itselleen tapettavaksi. Sanomattakin selvää, yllättävät tilanteet seuraavat toisiaan ja Dexterin neuroottisesta kontrollivimmastaan huolimatta tapahtumat eivät ole aina hänen hallittavissaan ja draamaa sarjassa riittää runsaasti.
Ensimmäiset viisi tuotantokautta ovat ehdottomasti sarjan parasta antia ja paikoitellen Dexter yltää jopa erinomaiseksi TV-viihteeksi. Ensimmäinen kausi on tasaisen vahva kokonaisuus, jossa luodaan vankka pohjatyö tuleville kausille. Kausi pureutuu salaperäisen Dexterin menneisyyteen yllättävillä ja vaikuttavilla juonenkäänteillä, ja tapahtumien kulku on tempollisesti muutenkin sopivan jännitteistä ja nopeaa. Kaudessa esitellään liuta muistettavia hahmoja niin poliisivoimista kuin rikollisistakin, joista moni jatkaa esiintymistä myös aivan sarjan loppuun asti. Kauden tarinallinen kaari on toteutettu erittäin hyvin, eikä tältä osin ole mitään moitittavaa; mysteerit selviävät vasta lopussa ja paljastukset on tehty niin yllättäviksi, ettei katsoja kykene niitä oikein mitenkään etukäteen arvaamaan. Kauden pääteemana toimii Dexterin ja toisen sarjamurhaajan välinen hippaleikki, minkä lisäksi Dexter joutuu myös muiden rikosten jalkoihin pitkin kautta. Tämä onkin erittäin hyvä lähestymistyyli tekijöiltä ja tyyli kantaa koko sarjan läpi joka kausi; kausista tulee hyvin yhtenäisiä mutta myös monipuolisia, kun niissä on 1-2 pääteemaa ja lukuisia sivuteemoja, eikä esim. CSI:n kaltaista jaksokohtaista rikoksen selvittelyä. Kaikenkaikkiaan ensimmäinen kausi luo vahvan pohjan koko sarjalle ja erityisesti Dexterin hahmolle, kuitenkin niin, että kaikkia kortteja ei todellakaan hänen elämäänsä liittyen vielä paljasteta.
Toinen tuotantokausi lyö kunnolla bensaa liekkeihin, kun Dexterin tappamat ruumiit löytyvät Miamin läheltä merenpohjasta. Kauden aikana Dexter joutuu selviämään koko ajan tilanteesta toiseen, yrittäen epätoivoisesti pysyä kaikkia muita koko ajan askeleen edellä. 2. tuotantokausi onkin ensimmäistä paljon hektisempi ja jännittävämpi, missä tapahtumia on monella rintamalla. Tämä pitää katsojan mukavasti koko ajan varpaillaan, minkä lisäksi pidän erityisesti kauden moraalisista pohdinnoista, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä oikeutettua ja mikä ei, missä menee oikeuden ja koston raja. Kausi on ehdottomasti sarjan parhaita mutta valitettavasti kolmas tuotantokausi ontuu hiukan toteutuksessaan kahteen ensimmäiseen nähden; Dexterin arkkivihollinen ei ole enää niin mielenkiintoinen ja teemallisesti kausi ei onnistu pitämään katsojaa enää niin tehokkaasti näpeissään. Kausi ei ole missään nimessä huono mutta jää auttamatta aikaisempien kausien varjoon.
Neljäs kausi on koko sarjan helmi ja nousee parhaimmillaan erinomaiseksi TV-viihteeksi. Tämä on pääasiallisesti loistavan käsikirjoituksen ja näyttelijä John Lithgown ansiota, joka tekee todella huikean roolisuorituksen vuosikymmeniä murhatöitä tehneenä Trinity killerinä. Hahmo on jo itsessään erinomainen mutta erityisesti Lithgown tulkinta nostaa sen heittämällä kaikkien aikojen vaikuttavimpien antagonistien kärkikastiin, ollen samalla vaarallisin vihollinen Dexterille koko sarjan aikana. Kausi on myös ehdottomasti sarjan dramaattisin, koskettavin ja jännittävin kaikilta osa-alueiltaan. Viides kausi pitää myös vielä tason sarjassa korkeana, ja esittelee myös muutamia erittäin hyviä hahmoja, kuten Julia Stilesin loistavasti tulkitsema Lumen, sekä Johnny Lee Millerin näyttelemä vaarallisen älykäs Jordan Chase. Jännitteet ja dramatiikka pysyy hienosti kasassa myös tämän kauden ajan, Dexterin hahmon saadessa myös mukavasti lisää ulottuvuutta ja syvyyttä.
Valitettavasti tämän jälkeen sarjan taso alkaa laskea huimasti. Kuudennen kauden uskonnollisessa tematiikassa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin mutta valitettavasti lopputulos on moneltakin osa-alueeltaan hyvin vesittynyt ja tylsä. Doomsday killer voisi pahiksena olla mielenkiintoinen mutta jostain syystä hahmo jää todella latteaksi. Tämä johtuu luultavasti sekä heikosta käsikirjoituksesta että vääristä näyttelijävalinnoista; Colin Hanks on mielestäni täysin epäuskottava persoona näyttelemään uskontofanaattista sarjamurhaajaa ja hahmo kärsii uskottavuuden puutteesta koko kauden ajan. Hänen häiriintyneessä henkisessä tilassaan on tiettyä särmää mutta valitettavasti lopputulos ei jaksa kantaa kovinkaan hyvin. Kauden tempotus on myös pääasiassa melko hidasta ja ongelmiensa kanssa tämä tekee kaudesta tasaisen pitkäveteisen. Ainoastaan lopun eeppinen cliffhanger onnistuu palauttamaan mielenkiinnon kauden tarinaan mutta lopulta sekin on kokonaisuutta ajatellen liian vähän liian myöhään.
Seitsemäs kausi on kolmesta viimeisestä kuitenkin paras ja parhaimmillaan se on oikein viihdyttävää katseltavaa. Erityisesti Ukrainalaisen mafian läsnäolo ja loistavan Ray Stevensonin näyttelemä gangsteripomo Isaak Sirko tuovat paljon särmää kauteen mutta muutoin tuotantokausi ei ole mitenkään erityisen ikimuistettava. Tempotus on kuitenkin selkeästi kuudetta kautta parempi ja kauden parissa vierähtää aika selkeästi edeltäjäänsä paremmin. Kahdeksas ja viimeinen kausi jatkaa seitsemännen kauden teemoja mutta valitettavasti kaudessa on todella paljon ongelmia; Darry Ingolfssonin näyttelemä sarjamurhaaja Oliver Saxon on erittäin hajuton ja väritön, eikä psykologi Evelyn Vogel hyvästä alkuasetelmastaan huolimatta onnistu tuomaan kauteen mitään mielenkiintoista. Debran kohtalossa on yritetty tuoda vahvaa draamaa sarjan lopetukseen mutta ratkaisu ei sovi hahmoon oikein mitenkään ja se tulee aivan liian yllättäen, minkä takia loppuratkaisu tämän osalta jättää katsojalle vain hyvin omituisen fiiliksen. Kaikista suurin ongelma kaudessa on kuitenkin itse Dexterin hahmokehityksessä, mikä alkoi mennä huonoon suuntaan jo kuudennella kaudella; hänestä yritetään väkisin romantisoida suurta yleisöä mielistellen inhimillisempää persoonaa, joka alkaa yhtäkkiä tuntea ihmisille normaaleja tunteita, kuten rakkautta, omatuntoa, syyllisyyttä ja myötätuntoa. Nämä elementit eivät sovi millään tavalla Dexterin hahmolle, jonka pitäisi olla tunteista vapaa psykopaatti ja siksi hänen loistava hahmonsa pilataan aika tehokkaasti nimenomaan sarjan loppupäässä. Paljon parempi ratkaisu olisi ollut vain esittää Dexter sellaisena kuin hän on; sarjamurhaaja, joka hyvistä teoistaan huolimatta on kuitenkin sisältä hirviö. Nämä ominaisuudet tekivät Dexteristä juuri mielenkiintoisen protagonistin. Kahdeksannen kauden lopetus on muutenkin todella laiska ja katsojalle jää olo, ettei tuotantotiimi keksinyt mitään parempaakaan lopetusta. Loppu on kliseinen, katsojaa aliarvioiva ja suoranaisesti huono, vaikka siinä selvästi on yritetty rakentaa jotain hienoa ja eeppistä. Harmi kyllä, tässä tekijät epäonnistuvat täysin. Välillä kausi on viihdyttävää seurattavaa ja parhaimmillaan mukavan jännittävää mutta ongelmistaan johtuen ikimuistettava vain huonoista puolistaan.
Dexterillä oli kaikki potentiaali nousta yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi sarjaksi ja erityisesti viiden kauden jälkeen pidin sarjaa yhtenä parhaista. Siksi on todella valitettavaa, että sarjan tyyli, toteutus ja ratkaisut lähtivät kolmen viimeisen kauden aikana niin huonoon suuntaan, että monella tapaa sarja jopa pilattiin näiden kausien aikana. Tästä huolimatta parhaimmillaan sarja on erittäin laadukasta TV-viihdettä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen paketti, ihan jo pelkän neljännen kauden ansiostakin. Ristiriitaiset tunnelmat ovat kuitenkin pääasiallisesti mielessä kun puhutaan Dexteristä kokonaisuutena; harvoin mikään sarja onnistuu kuitenkaan olemaan parhaimmillaan parhautta ja huonoimmillaan latteaa, tylsää ja täysin mielenkiinnotonta. Sarja olisi kenties pitänyt lopettaa 1-2 tuotantokautta aikaisemmin, sarjan narratiivia olisi pitänyt tiivistää loppua kohden, Dexterin hahmokehitystä olisi vakavasti pitänyt miettiä uusiksi ja itse lopetus olisi pitänyt toteuttaa aivan eri tavalla. Mutta näin nyt on tehty ja tämän kanssa fanien on elettävä mutta pettymys on varmasti tekijöiden ratkaisujen takia monien päällimmäinen tunne sarjan kohdalla. Huono sarja ei kuitenkaan kokonaisuutena missään nimessä ole ja siitä todisteena ainakin itselleni jo sekin, että olen sen kolmeen kertaan jaksanut kuitenkin katsoa. Aina ei voi voittaa kuitenkaan kaikkea, ei vaikka meno olisi kuinka vahvaa puolimatkassa.
Arvosanat:
1. Kausi: 8,9/10
2. Kausi: 9,0/10
3. Kausi: 7,6/10
4. Kausi: 9,3/10
5. Kausi: 8,7/10
6. Kausi: 6,4/10
7. Kausi: 7,7/10
8. Kausi: 6,0/10
Kokonaisarvosana: 8,0/10
