Opadelen sarja-arvostelu no. 14: Narcos (osa 2/kausi 2)
Noniin, nousukiitoisen Narcosin kakkoskausi tarkistettu, syvennytääs hiukan dramatisoituun tulkintaan Pablo Escobarin huumeimperiumista. Spoilaan hiukan ensimmäisen kauden päätöstapahtumia.
Narcos (kausi 2)
Netflix on panostanut alkuperäistuotantoonsa viime vuosina huomattavia summia rahaa, mistä Narcos on uusimpia ja ylväämpiä esimerkkejä. Iso raha ei tietenkään automattisesti tarkoita isoa laatua mutta onneksi Narcos todisti jo ensimmäisellä kaudellaan, että resurssien myötä on toteutettu myös laatua, ja nyt sarjoille aina haastavalla kakkoskaudella on tilaisuus sementoida Narcos suuremmaksi kuin vain yhden kauden ihmeeksi. Kausi jatkuu luonnollisesti ensimmäisen kauden päätöksestä, kun Escobaria yritetään epätoivoisesti saada kiinni vankiladraaman keskellä. Escobarin jahtaaminen onkin edelleen koko kakkoskauden kantava teema mutta soppaan sekoittuu nyt myös useampia muitakin tahoja, mikä tekee huumesodan asetelmasta hyvin mielenkiintoisen.
Narcoksen toinen kausi on tempollisesti ja tyylillisesti hyvin samankaltainen ykköskauden kanssa; Steve Murphyn narraatio on sivaltavaa ja terävää, tapahtumat etenevät samassa mukavan nopeassa tempossa, uudet henkilöt tuodaan tehokkaasti tarinaan mukaan lyhyillä esittelyillä ja intensiteetti on koko ajan käsin kosketeltavaa. Ensimmäisen kauden mustaa huumoria ei tosin viljellä enää niin paljoa ja muutenkin tunnelma vakavoituu toisen kauden edetessä koko ajan. Loppujaksojen fiilis alkaa olla jo melko tummaa ja jopa surullista. Escobarin hahmoa romantisoidaan tehokkaasti, eikä kauden antama kuva ole enää luultavasti kovinkaan realismiin nojaava (tai sitten on, kuka tietää?). On kuitenkin sarjan tekijöiltä ollut oiva ratkaisu tuoda Escobarin hahmoon runsaasti myös inhimillisiä piirteitä, mikä kertoo sen, että kaiken sen terrorin ja kauhun jälkeen kyseessä on ollut kuitenkin myös ihminen, joka on osannut rakastaa ja välittää, kantaa vastuutaan. Mies oli julma ja brutaali ja ansaitsi lopulta kaiken mitä karma hänen eteensä toi mutta lopulta hänkin oli vain ihminen. Se on aina toimiva ratkaisu, kun asioista tehdään harmaita tai värikkäitä musta-valkoisen sijaan, sillä lopulta todellisuus ei myöskään ole juuri koskaan musta-valkoista.
Loistavan tarinankerronnan ja käsikirjoituksen lisäksi Narcoksen toinen kausi nostaa pisteitään pienillä yksityiskohdillaan. Parhaiten tämän huomaa sarjan rekvisiitasta, mikä on toteutettu tyylikkäästi ajan hengen mukaisesti; vaatteet ovat täyttä 80- ja 90-lukua (erityisesti Escobarin kollegeasut ovat räikeän selkeästi tuotu esiin ajan henkisesti), viikset ovat edelleen muotia, autot ovat vanhan kaartin tekoa, ym ym. Kyse on pienistä ja sinänsä epäolennaisista asioista, mutta tämän sortin panostaminen luo vahvaa autenttisuutta ja realismia sarjaan mukaan.
Uskottavuutta ja autenttisuutta luovat myös todellisten kuva- ja videomateriaalien hienovarainen viljeleminen menneistä tapahtumista, minkä ansiosta hahmot saavat myös oikeiden ihmisten kasvot, ihmisten jotka ovat todellisuudessakin Kolumbian tapahtumissa olleet mukana. Kuin pieniä dokumentin oloisia välähdyksiä siellä täällä luomassa totuuspohjaa dramatisoinnin keskelle. Nämä yksityiskohdat luovat yllättävän paljon mielenkiintoa sarjan katsomiseen, antaen katsojalle mukavia todistuspätkiä siitä, että nyt on oikeasti eletystä historiasta kyse, ainakin suurissa linjoissa.
Ohjaustyö on tälläkin kaudella ison budjetin näköistä mutta onneksi budjetti on osattu hyödyntää rautaisella ammattitaidolla, eikä siitä ole tullut itseisarvoa. Juoni ja tarina rullaa miellyttävällä vauhdilla ja Narcos tarjoaa myös mukavan monipuolista viihdettä katsojille. Toimintakohtaukset ovat hyvässä tasapainossa vahvan draaman kanssa ja molemmista tyyleistä löytyy koko sarjan parhaimmat kohtaukset, aina Horatio Carillon (jonka todellisuutta epäilen hahmon häikäilemättömyyden takia) hyytävästä paluusta ja kohtalosta itse Pablo Escobarin karuun loppuelämään. Näyttelijät tekevät myös edelleen erittäin laadukasta työtä, joista valopilkuiksi nostaisin edelleen Wagner Mouran suorituksen Escobarina, Pedro Pascalin suorituksen kyseenalaisena agentti Javier Penana sekä tietenkin karismaattisen Maurice Compten suorituksen armottomana Horatio Carillona. Muita mainitsemisen arvoisia vetoja ovat tietenkin päänäyttelijä/narraattori Boyd Holbrookin Steve Murphy, Diego Catanon La Quica sekä virkistävän Manolo Cardonan Limon.
Tarina itsessään jatkuu mielenkiintoisena historian uudelleenkerrontana ja erityisen lisämausteen soppaan tuo julma Los Pepes -järjestö sekä Calin kartelli, mitkä molemmat ovat suuri uhka sekä virkavallalle että Pablo Escobarin huumeimperiumille. Kahden kartellin, äärioikeiston armeijan ja virkavallan välinen valtataiteilu onkin hyvin räjähdysherkkä ja useamman vaarallisen toimijan takia Narcoksen toisessa kaudessa on koko ajan läsnä suuri vaaran tuntu, mikä saa katsojan varpailleen. Toinen kausi syventyykin Kolumbian tapahtumiin vielä ykköskautta tehokkaammin siinä mielessä, että enää ei tarvitse esitellä katsojille niin paljon asioita, vaan päästään suoraan asiaan. Varmasti paljon fiktiota ja jopa fiktiivisiä tapahtumia/hahmoja on sarjassa mukana mutta toteutus on lopulta niin hyvä, että se ei haittaa juurikaan. Maustaminen toimii oikein toteutettuna hyvin ja sitä tästäkin kaudesta löytyy paljon. Osittain tarina kuitenkin valitettavasti on myös hiukan elokuvamaisen ennalta-arvattavaa, mikä yleensä kertoo siitä, että nyt tiimi on keksinyt asioita omasta päästään.
Narcoksen toinen kausi on vakuuttava jatko hyvin alkaneelle sarjalle ja nousee lopulta ensimmäistä kauttakin paremmaksi. Tähän syynä on vakavan, syvällisen draaman selkeä lisääntyminen, tunnelman synkkeneminen ja oikealla tavalla toteutetut tarinanosia päättävät kohtaukset, joita enimmäisessä kaudessa ei vielä ehditty tuoda esille. Ohjaustyö, näyttely ja käsikirjoitus ovat edelleen vahvaa laatua ja oikeanlaisen tempotuksensa ansiosta kauden katsominen on helppoa, sujuvaa ja koukuttavaa, mutta myös sivistävää ja puhuttelevaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavia kausia ja etenkin sitä, mihin asioihin ne nyt keskittyvät kun sarja on toisen kautensa myötä saavuttanut tietyn päätepisteen.
Arvosana: 9,1/10
