Opadelen leffa-arvostelu no. 11: X-Men – Days of Future Past
Omakivaiset supersankarifestivaalit jatkuvat, puoliväli ylitetään. Pelit ja kirjat takana, leffalla jatketaan. DC Comics out, Marvel in.
X-Men – Days of Future Past
”The future: a dark, desolate world. A world of war, suffering, loss on both sides. Mutants, and the humans who dared to help them, fighting an enemy we cannot defeat. Are we destined down this path, destined to destroy ourselves like so many species before us? Or can we evolve fast enough to change ourselves… change our fate? Is the future truly set?”
– Charles Xavier
Ohjaus: Bryan Singer
Kesto: 132 min
Julkaisuvuosi: 2014
Marvel on tehnyt ilmiömäisen nousukauden viimeisen kymmenen vuoden aikana supersankarielokuvillaan ja nykyään yhtiö elää kenties suurinta kulta-aikaansa koskaan. Avengers hahmot ovat lyöneet läpi toden teolla ja onnistuneita tuotoksia on saatu tuntemattomammistakin hahmoista (esim. Ant-Man ja Guardians of the Galaxy), laadukkaista TV-sarjoista puhumattakaan. Vielä kun Spidermanin saisivat itselleen takaisin kikkailtua niin kaikki olisi hyvin. Yksi brändi on ollut menestyksen myllerryksessä kuitenkin pitkään, vaikka yhdessä vaiheessa usko siihen meinasikin kadota. X-Men on kuitenkin Marvelin tunnetuimpia ryhmittymiä ja vaikka kolmas elokuva The Last Stand olikin melko huono elokuva ja Wolverine leffat vaihtelevia, pitivät sarjan kaksi ensimmäistä installaatiota elokuvia pitkään pinnalla. Uuden tulemisen X-Men koki lopulta 2011 vuoden First Class elokuvallaan, joka nousi heittämällä X-Men 2:n rinnalle parhaana X-Men elokuvana sarjassa. Tätä menestystarinaa seurasi lopulta 2014 vuonna X-Men 2:n tapaan myös Bryan Singerin ohjaama Days of Future Past, joka ei ole pelkästään paras X-Men, vaan yksi parhaista supersankarielokuvista, mitä on tehty ylipäänsä elokuvien historian aikana.
Days of Future Pastin juoni on selkeästi genrelle tyypillistä normaalia Hollywood antia kunnianhimoisempi ja monimutkaisempi; 1900-luvun kuluessa mutantit nousevat yhä selvemmin ihmisten tietoisuuteen ja normaaleissa ihmisissä heistä on muodostumassa selkeä uhkakuva koko ihmiskunnalle. Aikeissaan puolustautua mutantteja vastaan ihmiset kehittävät ja jalostavat vuosikymmenten aikana ”Sentinels” -ohjelman, jossa luodaan mutanttien kykyjä hyödyntäen robotteja, jotka tunnistavat ja tuhoavat mutantteja itsenäisesti. Uniikin Mystique mutantin muuntautumiskykyiset geenit ovat mahdollistaneet sen, että Sentinels robotit pystyvät adaptoimaan mutanttien kykyjä kosketuksesta, mikä varmistaa sen, että niistä tulee käytännössä tuhoutumattomia tappokoneita, joita vastaan ei ole keinoja taistella. Ihmisten suunnitelma kuitenkin pettää pahasti, kun Sentinelit alkavat tunnistaa normaaleissa ihmisissä geenejä, joista saattaa kehittyä mutantteja jälkipolvissa ja näin sekä ihmisistä että mutanteista tulee niiden kohteita.
Eletään lähitulevaisuutta, jossa maailma on raunioina ja Sentinelit käytännössä hallitsevat maailmaa. Ainut mahdollisuus voittaa Sentinelit on lähettää Kitty Pride nimisen mutantin voimien avulla jonkun henkilön tietoisuus menneisyyteen hänen omaan nuorempaan ruumiiseen ja muuttaa historian kulkua estämällä koko Sentinels projektin syntyminen. Mikään ei ole kuitenkaan näin monimutkaisessa asiassa simppeliä ja liikkuvia osia on paljon, minkä takia muutokset saattavat viedä historian kulkua entistä pahempaan suuntaan. Days of Future Past luo näillä asetelmillaan erittäin mielenkiintoisen ja originaalin supersankarielokuvan, joka on sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti hyvin moniulotteinen. Kahden eri ajanjakson yhtäaikainen esittäminen on toteutettu erittäin hyvällä sykkeellä, välillä jopa hyvin taiteellisella ohjaustyöllä. Vahvojen Terminator vibojensa ansiosta Days of Future Past onkin kiehtova sekoitus perinteistä supersankarigenreä ja maailmanlopun tunnelmissa vellovaa scifiä.
Tunnelma elokuvassa on erikoisen tyylinsä johdosta myös poikkeuksellinen Marvel elokuva; siinä missä normaalisti Marvel luo elokuviinsa paljon huumoria ja kieli poskella meininkiä, on Days of Future Past paljon synkempi ja vakavampi luonteeltaan. Pientä läpän heittoa kuitenkin esiintyy ja erityisesti loistavan Quicksilver hahmon pogoilu Pentagonissa on todella viihdyttävää ja hauskaa seurattavaa. Huumori tällä annostelulla on erittäin virkistävä ja toimiva lisä elokuvaan. Hiukan enemmän ja elokuvan uskottavuus kärsisi, nyt Singer pitää elementin tyylikkäästi minimaalisena sivutuotteena. Draamaa elokuvassa esiintyy paljon ja runsaslukuiset dialogeihin pohjautuvat kohtaukset vievät hahmokehitystä upeasti eteenpäin lähes kaikkien hahmojen osalta. Toimintakohtauksien määrä on juuri sopiva; alussa ja lopussa jännitystä kasvatetaan hiukan enemmän toiminnalla mutta muuten räiskintä on jätetty hyvin minimiin, mikä on todella toimiva veto Singeriltä. Liian montaa supersankarileffaa vaivaa liiallisen toiminnan muodostama ähky, mutta Days of Future Past tarjoilee vauhtia sopivissa annoksissa, minkä ansiosta kohtausten tehokin on paljon suurempi.
Hahmokaarti on varsin mittava tässä elokuvassa; Wolverine on luonnollisesti suurimmassa roolissa jälleen mutta hänen lisäkseen vanhoista hahmoista nähdään Dr. X, Magneto, Storm, Colossus, Iceman ja lukemattomia muita (jopa Jean ja Rogue), ja menneisyyden hahmoissa viilettävät menemään mm. edellisestä elokuvista tutut nuoret herrat Charles Xavier, Erik Lehnsherr, Raven/Mystique, sekä Toad ja Stryker. Elokuva kerää kasaan käytännössä kaikki merkittävimmät ja olennaisimmat hahmot koko X-Men elokuvien historiasta ja lähes kaikille hahmoille annetaan myös paljon aikaa, mikä tekee Days of Future Pastista selkeästi monipuolisimman X-Men elokuvan mitä on nähty. Kaikki näyttelijät tekevät myös laadukasta työtä rooleissaan (jopa Halle Berry), erityisesti aina yhtä karismaattinen Michael Fassbender (Magneto), aina yhtä viehättävä Jennifer Lawrence (Mystique) ja aina yhtä loistelias Hugh Jackman (Wolverine).
Days of Future Past on kaikinpuolin erittäin onnistunut lisä X-Men sarjaan ja supersankarigenreen. Elokuvan tempo on hyvä ja erityyliset tunnelmat seuraavat luontevasti toisiaan, vakavamman ilmeen ollessa kuitenkin kaiken punaisena lankana. Toimintaa on juuri sopiva määrä suhteessa enemmän painotettuun draamaan ja pienet huumorikohtaukset piristävät mukavasti elokuvanautintoa. Juoni on monitasoinen ja loppuun asti mietitty (niin loppuun asti mietitty kuin aikamatkustelu nyt vaan voi olla), jännityksen kasvaessa tasaisesti tiiviimmäksi elokuvan loppua kohden. Aikamatkustelu on kyllä käytetty tyyli ja koneiden ylivaltaa on menestyksekkäästi hyödynnetty jo mm. Terminator ja Matrix elokuvissa, mutta supersankarielokuvaan tämä on oikein raikas ja tervetullut lähestymistapa. Lähes jokaisella osa-alueellaan onnistuneen toteutuksensa ansiosta X-Men – Days of Future Past nouseekin omissa kirjoissani selvästi parhaiden supersankarielokuvien joukkoon Nolanin Batmaneiden ja Snyderin Watchmenin rinnalle. Luonnollisesti odotukset tulevaa Singerin ohjaamaa X-Men – Apocalypse -elokuvaa kohtaan ovat tämän, X-Men 2:n ja First Classin jälkeen hyvin korkeat ja jotenkin on sellainen olo, että elokuva ei tule ainakaan epäonnistumaan.
Arvosana: 8,2/10
