Opadelen leffa-arvostelu no. 19: Manchester By The Sea
Manchester By The Sea
Ohjaus: Kenneth Lonergan
Julkaisuvuosi: 2017
kesto: 137 min
Kenneth Lonergan on ohjaajana yleisesti hiukan tuntemattomampi tapaus, mutta käsikirjoittajana hän on kunnostaunut useammin, mm. elokuvilla Gangs of New York ja Analyze This (Terapian tarpeessa). Älyttömän isoa CV:tä hänellä ei filmien saralla kuitenkaan kokonaisuutena ole, minkä takia Manchester By The Sea pääsi yllättämään niin sanotusti puun takaa. Elokuva kertoo Bostonissa asuvasta talonmiehestä Lee Chandlerista (Casey Affleck), joka joutuu selvittämään käytännön asioita hänen veljensä Joe Chandlerin (Kyle Chandler) kuoltua, erityisesti Joen lapsen Patrickin (Lucas Hedges/Ben O’Brien) huoltajuutta koskevissa asioissa. Elokuvan aikana palataan säännöllisesti Leen menneisyyteen ja katsojalle alkaa valaistua miehen elämä suuremmassa valossa, mikä selittää paljon myös miehen persoonan ominaisuuksia. Ja kaikkea sitä, mitä hän on joutunut kokemaan.
Manchester By The Sea on puhdasverinen draamaelokuva ja omassa lajissaan erittäin vaikuttava. Draamaelokuvia on nähty leffahistorian aikana lukuisia ja monet niistä ovat hyviä, mutta monet ovat myös omalla tavallaan hiukan puuduttavia ja jopa juustoisia. Manchester By The Sea on kuitenkin heittämällä yksi parhaista genren elokuvista mitä olen nähnyt. Elokuva nousee ”tavallisten” draamaelokuvien yläpuolelle monestakin syystä. Ensinäkin elokuvan ohjaustyö on mukavan omalaatuisesti toteutettu. Manchester By The Sea on suhteellisen pitkäkestoinen draamaksi, mutta ohjaustyön ja tarinankerronnan ansiosta se pitää mielenkiinnon yllä ja katsojan otteessaan koko kestonsa ajan. Pitkä kesto mahdollistaa sen, että asioita kypsytellään kaikessa rauhassa ja hahmojen persooniin päästään pureutumaan hätäilemättä. Erityisesti pidin Lonerganin tavasta palata säännöllisesti elokuvassa menneisyyteen, missä tapahtuneilla asioilla on lopulta hyvin suuri merkitys nykyisyyden kanssa, ja samalla tapahtumille tulee selkeyttä mielenkiintoisella tavalla. Tempotus ja eteneminen on elokuvassa juuri sopivaa.
Tarina itsessään ei paperilta luettuna kuulosta mitenkään erityisen mielenkiintoiselta, mutta elokuvan arkinen ote on sen suurimpia vahvuuksia. Elokuvan realistisuus ja autenttisuus on jotain ainutlaatuista, ja ehdottomasti se suurin voimavara, minkä varaan elokuvan ydin pohjaa. Missään vaiheessa elokuvaa dialogi ei tunnu millään tavalla käsikirjoitetulta, vaan vuorosanat ovat kuin suoraan oikeasta elämästä. Hahmojen persoonat ja käyttäytymiset tilanteissa näyttäytyvät myös hämmentävän realistisella tavalla. Tämän kaltainen lähestyminen elokuvan tekemiseen näin onnistuneella toteutuksella tekee Manchester By The Seasta hyvin aidon kokemuksen, ja se onnistuu siksi koskettamaan katsojaa poikkeuksellisen voimakkaalla tavalla.
Realistisuutta vahvistaa elokuvassa myös se, että käsikirjoituksessa ei olla edes yritetty luoda minkäänlaisia opetuksia tai kliseisiä itsensä löytämisiä ja pelastuksia, vaan tarina etenee karun todentuntuisella tavalla: joskus elämässä vain tulee niin suuria tragedioita ja menetyksiä kohdalle, ettei niistä koskaan pääse enää kunnolla jaloilleen. Tämä on karu fakta, ihminen kestää vain tietyn määrän surua ja menetystä, ja jokaisella on omat murtumispisteensä. Kaikki suuret ja pienet mullistukset myös aina muokkaavat ihmisiä pysyvästi. Jos jotain elokuva tahtoo kertoa ja tuoda ilmi, niin se on tämä.
Vakuuttavan ohjaustyön ja käsikirjoituksen vahvistukseksi Manchester By The Sea sisältää huikeita näyttelijäsuorituksia, ja erityisesti Casey Affleck tekee elokuvassa elämänsä roolisuorituksen. Parhaan miespääosan pysti Oscareissa meni tässä kohtaa kyllä täysin oikeaan osoitteeseen. En koskaan aiemmin ole edes käsittänyt miten karismaattinen persoona Affleck on, mutta tämän elokuvan jälkeen arvostukseni mieheen näyttelijänä on huimasti korkeampi. Elokuvan toista päähenkilöä Patrickia näyttelevä Lucas Hedges tekee nuorena miehenä lähes yhtä vaikuttavan suorituksen ja kaksikon väliset kemiat tuovat elokuvaan paljon dynamiikka, ja ovat myös yksi elokuvan kantavia voimia.
Erityismaininta elokuvasta on myös annettava sen soundtrackille, jonka loistava musiikki tukee elokuvan tunnelmaa erinomaisella tavalla. Leslie Barberin säveltämä kuorokoraali luo heti elokuvan alussa hyvin vahvan latauksen ja viimeistään Lontoon Filharmonian nauhoittama Albinonin Adagio vetää katsojan täysin hiljaiseksi, tämän koskettavan kappaleen soidessa taustalla elokuvan traagisimmassa kohtauksessa. Muutenkin elokuvan klassiseen musiikkiin, ja erityisesti a capella kuorohymneihin ja koraaleihin painottava musiikillinen anti tuo jo valmiiksi erinomaiseen tunnelmaan paljon syvyyttä lisää.
Manchester By The Sea on autenttinen, koskettava ja väkevä draama, joka pitää katsojan otteessaan alusta loppuun asti. Elokuvan realistinen ja aito tyyli tekee siitä hyvin omalaatuisen ja vaikuttavan kokemuksen, jonka hahmoihin katsoja pystyy muodostamaan tunnesiteen todella elävästi ja nopeasti. Loistava ohjaustyö ja käsikirjoitus, erinomaiset musiikit ja kerrassaan upeat näyttelijäsuoritukset nostavat elokuvan vielä aivan omalle jalustalleen, mutta nimenomaan elokuvan aitous on se suurin yksittäinen elementti, mikä vakuuttaa katsojan tehokkaimmin. Kaikki osa-alueet tekevät kuitenkin toki yhdessä elokuvasta juuri niin loistavan, kuin se on. Manchester By The Sea on draamaelokuva, joka menee ihon alle hyvin vakuuttavalla tavalla, jättäen katsojan tunneryöppyjen valtaan vielä pitkäksi aikaa elokuvan katsomisen jälkeenkin.
Arvosana: 9,2/10
