Opadelen leffa-arvostelu no. 3: Naapurini Totoro
Koulun jatkuttua syyskuussa on aika runsaammin ollut kortilla ja blogin kirjoittelu on vähän hiljentynyt elokuusta. Toki asiaan on vaikuttanut myös se, että teattereissa ei ole ollut kiinnostavia leffoja, kirjojen lukeminen sekä sarjojen katsominen on kesken ja uusia levyjäkään ei ole hirveästi nyt tullut vastaan. Metal Gear Solid 5 vie lopunkin vapaa-ajan ja siitäkin pystyn vasta pelin pelattuani kertoilemaan.
Onneksi kaikissa näissä taideformaateissa on olemassa valtavat reservit, joista voi aina napata jonkun yksilön syynättäväksi. Toissa viikonloppuna tuli jälleen kerran katsottua upean taiteilijan Hayao Miyazakin ikiklassikko Totoro, joten eipä muuta kuin tuoreesta muistista kirjoittelemaan.
Naapurini Totoro
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Kesto: 86 min
Julkaisuvuosi: 1988
Anime on aina ollut itselleni läheinen lajityyppi vaikka en aivan älyttömästi genren teoksia olekaan katsonut. Kentaro Miuran Berserkin ohella ehdottomia suosikkejani tyylilajissa ovat olleet Hayao Miyazakin taianomaiset koko perheen elokuvat, joiden omaperäisen rikas mielikuvitus ja toteutus ovat sulattaneet miljoonien ihmisten sydämet. Miyazakin tuotannosta löytyy lukuisia klassikoita ja mestariteoksia mutta Totoro oli miehen tiketti maailmalle vuonna 1988 eikä tämän klassikon hohto ole himmentynyt vuosien varrella yhtään.
Tarina kertoo Mei tytöstä ja hänen isosiskostaan Satsukista, jotka muuttavat isänsä kanssa luonnonläheisyyteen uuteen taloon heidän äitinsä ollessa tuntemattomasta syystä vielä sairaalassa. Talon ympäristöstä tekee erikoisen sen lähellä kasvava metsä ja sen valtava puu, jossa asustaa mystinen metsän olento Totoro, jonka kanssa siskokset joutuvat ennenpitkää tekemisiin.
Totoro on mielenkiintoinen elokuva, sillä se ei kerro tarinaa mistään upeasta seikkailusta vaan keskittyy nimenomaan kuvaamaan maailmaa sekä lasten että aikuisten silmin normaalissa elämässä, jossa tapahtuu epänormaaleja asioita. Tämä tekee elokuvasta yllättävän kypsän ja ajatuksia herättävän, sillä Miyazaki osaa niin hienosti kaptivoida sen miten erilaisena maailma avautuu lapsen ja aikuisen silmin. Tämän takia Totoro on muutakin kuin vain lasten elokuva, sillä siinä missä lapsille elokuva esiintyy hauskana piirrettynä, on se aikuisille mahdollisuus asettua lasten ajatusmaailmaan ja ymmärtää heitä ja heidän motiivejaan paremmin. Miyazaki on aina osannut kuvastaa lasten tapoja ja elkeitä upeasti mutta Totorossa sille annetaan poikkeuksellisen paljon syvyyttä ja arvoa.
Erityisesti pikkusisko Mein touhuilu on hellyyttävää katseltavaa. Elokuvassa on kokonaisia kohtauksia, jossa seurataan vain Mein leikkimistä ja meininkiä talon läheisyydessä eikä tälle lapsen innolle voi olla hymyilemättä elokuvaa katsoessa. Onkin hämmentävää miten arkisista asioista Miyazaki on Totorossa saanut niin puhuttelevia ja mielenkiintoisia kohtauksia aikaan.
Arkisen elämän rinnalle Miyazaki on luonut elokuvaan sen kolmannen päähenkilön, mysteerisen taikaolennon Totoron. Totoro on iso, karvainen ja lihava metsän olento, joka tykkää nukkua ja ottaa rennosti. Totoro on täynnä mysteerejä eikä katsoja missään vaiheessa saa täysin selville, mikä se oikein on. Se omaa valtavat voimat mutta siitä ei tiedä onko se äärimmäisen älykäs ja vai todella tyhmä olento. Ehkä hiukan molempia. Se mikä on selvää on se, että Totoro on erittäin lempeä ja lapsirakas olento, joka luultavasti näyttäytyykin vain lapsille. Kaikessa hellyydessään ja salaperäisyydessään Totoro on ehdottomasti elokuvahistorian parhaita taruolentoja, joka luo elokuvaan täysin uniikkia magiaa.
Elokuva käsittelee iloisten teemojen lisäksi hiukan myös vakavampia aiheita siskosten äidin muodossa. Hän on koko elokuvan ajan sairaalassa eikä missään vaiheessa ei kerrota minkä takia. Rivien välistä luettuna hän kärsii/on kärsinyt ilmeisesti pahemmasta sairaudesta, mikä aiheuttaa hämmennystä ja pelokkuutta etenkin nuoremmassa Mei siskossa. Tässäkin kohtaa Miyazaki kertoo nerokkaasti miten erilaisia lasten ja aikuisten ajatusmaailmat ovat; siinä missä siskosten isä näkee vaimonsa parantuvana toipilaana, näkevät lapset välillä väärinkäsitysten ja hämmennyksen takia äitinsä vakavasti sairaana potilaana, jonka he pelkäävät menettävänsä. Eräässä kohtauksessakin on lähes riipivän surullista katsoa Mei siskoa, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä minkä takia äiti ei pääse sairaalasta pois vaikka hänen piti. Tässä kuvataan jälleen upeasti sitä, miten eri tavalla lapset maailmaa oikeasti näkevät aikuisiin verrattuna.
Naapurini Totoro on kuitenkin tunnelmaltaan äärimmäinen hyvän mielen elokuva, joka käsittelee normaaleja arkisia elämän asioita hyvin syvällisellä tavalla. Tähän teemaan lisätyt taianomaiset olennot Totorosta kissabussiin ja nokipalleroihin tekevät tästä elokuvan, jonka parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Elokuvassa ei näennäisesti tapahdu elokuville tyypillisiä seikkailuja vaan se onnistuu luomaan täysin omanlaisensa tunnelman yhdistämällä normaalia arkea ja elämää mielikuvituksellisiin taikaolentoihin. Naapurini Totoro onkin kertomus nimenomaan lapsuudesta ja viattomuudesta, mitkä ovat teemoina hankalia hallita hyvin mutta mitkä Miyazaki toteuttaa upeasti. Elokuva on Miyazakin tyyliin suunnattu sekä aikuisille että lapsille ja katsojan iästä riippuen elokuva näyttäytyy hyvinkin erilaisena kokemuksena. Ja siinä juuri piilee tämän klassikon suurin viehätys.
Arvosana: 8,2/10
