Opadelen levyarvostelu no. 4: Ghost – Meliora
Paljon on viime vuosina Ghostista puhuttu, mutta vasta viime aikoina on tullut yhtyeeseen tutustuttua. Melioran julkaisun jälkeen on tullut kunnolla yhtyeeseen tartuttua ja nyt on sen verran toistoja alla, että uskaltaa arvostelua levystä väsätä.
Kesto: 41:35
Julkaisu: 21.8.2015
Ghost on lyhyessä ajassa noussut todella suosituksi bändiksi maailmalla ja tämä huomio on ilmeisesti yllättänyt myös yhtyeen itsensä. Ghost on mielenkiintoinen yhtye, sillä bändin jäsenien todellisia identiteettejä ei julkisuudessa tiedetä ja he varjelevat niitä ilmeisesti tehokkaasti. Keikoilla nähdään vain Papa Emeritus III (häntä edelsivät tietysti I ja II vaikka todellisuudessahan kyse on luultavasti samasta henkilöstä) mikin varressa ja tuntemattomat Nameless Ghoulit instrumenteissa. Kuvaan kuuluu toki myös mustat kaavut, kasvomaalaukset ja naamarit sekä saatanalliset lyriikat ja mystinen olemus. Liian vakavissaan hommaa ei siis oteta ja nämä elementit tekevät yhtyeestä hyvin kiehtovan, etenkin nykyajan musiikkibisneksessä, jossa lähes kaikki on jo nähty eikä mikään enää shokeeraa ketään.
Musiikin tekeminen otetaan kuitenkin tosissaan ja suurin osa bändin menestyksestä johtuu onneksi yhtyeen laadukkaasta ulosannista eikä Ghost tämän ansiosta ole jäänyt pelkäksi hetken kuriositeetiksi. Nyt yhtye on julkaissut kolmannen studioalbuminsa Melioran ja suuremman suosion myötä myös odotukset bändiä kohtaan ovat kasvaneet. Levyn nimi on latinaa ja tarkoittaa ”parempaa” mutta ottamatta tähän kantaa voi silti huoletta sanoa, että Ghost on onnistunut kolmannellaan osumaan lähelle napakymppiä polveilevan ja monipuolisen rockinsa voimin.
Levyn aloittava Spirit on ilmava ja monikerroksinen avausraita, jossa komppikitaran tasainen töminä yhdistyy itsetarkoituksellisen kummitusmaisiin kosketinsaundeihin tyylikkäästi antaen kuitenkin tilaa myös pahaenteiselle laululle. Tunnelma on painostavan uhkaava mutta samalla hämmentävän kevyt. From The Pinacle To The Pit lisää kierroksia moottoriin hiukan raskaammalla groovellaan mutta onnistuu samaan hengenvetoon koukuttamaan kuulijansa nokkelilla ja tarttuvilla melodioillaan niin lauluissa, kitaroissa kuin koskettimissakin.
Levyn singlekappaleeksikin valittu Cirice vie levyn musiikillisia kontrasteja edelleen pidemmälle tarjoten saumattomasti yhteen punottuna niin runnovaa kitaravallia, slovarimaista mehustelua kuin mahtipontista kitara-kosketin sooloakin. Kertosäe jää mukavaksi korvamadoksi välittömästi. Minuutin pituinen väli-instrumentaali Spöksonat aiheuttaa nimensä ja koomisen pahaenteisyytensä takia aina hymähtelyä ja toimii Ghostin imagon boostaajana mainion harmittomasti. He Is on sekä kevyin että parhain teos levyllä ja hiukan juustoisen alkukitaroinnin jälkeen kappale on yhtä tarttuvuuden ja melodisuuden riemujuhlaa. Mikäli tästä kappaleesta ei nouse levyn todellista hittiä niin ei sitten mistään, tällaiset veisut on luotu valloittamaan maailmaa.
Mummy Dust kuljettaa levyä luontevasti tunnelmasta toiseen näennäisen synkähköllä ja painostavalla poljennollaan. Kappale jää auttamatta levyn hittikimaran edessä tasapaksummaksi välibiisiksi mutta huono kappale ei missään nimessä ole. Majesty ei yllä myöskään Melioran kirkkaimpaan kärkeen mutta toimii mallikkaana välipalana todellisten hittien välissä. Erityismaininta myös kappaleen alulle, jonka vahvat Deep Purple vibat lämmittävät mieltä hyvinkin paljon. Devil Church on jälleen lyhyt väli-instrumentaali, jonka koominen dramaattisuus on hauskaa kuunneltavaa. Spöksonatin tavoin sen tarkoitus on luultavasti vain korostaa Ghostin imagoa.
Absolution on jälleen levyn parhaita kappaleita, jonka murjovan heavy rockin alta paljastuu groovaava, tarttuva ja melodinen sisus. Kappale on värikäs ja kertosäkeen aikana pää alkaa pakostakin nytkymään eikä mukana laulamisen houkutusta pysty pitkään vastustamaan. Levyn päättää lopulta Deus In Absentia, joka tarjoaa päätöskappaleen luonteelle sopivaa teatraalisuutta ja suureellisuutta. Raikkaan rytminen ja melodinen teos tarjoaa koukkua koukun perään ja lopettaa Melioran erittäin tyylikkäästi. Kappaleesta muodostunee He Isin, Absolutionin ja Ciricen tavoin hitti.
Meliora kuulosti ensikuulemalta melko tasaiselta levyltä mutta mitä enemmän albumia pyörittelee, sitä moniulotteisemmaksi se muodostuu. Levy taiteilee todella uskottavasti raskaan groovaavan rockin ja melodisen tarttuvan popin välimaastossa kosiskellen välillä myös progen ja metallin suuntaan, tehden tämän kuitenkin hyvin hienovaraisesti. Kappaleista noin puolet on selkeää hittimateriaalia ja loput toimivat pääosin mainioina kokonaisuutta tukevina teoksina eikä huonoja kappaleita levylle täten mukaan mahdu. Kokonaisuutena levy on hämmentävän yhtenäinen ottaen huomioon miten paljon erilaisia tunnelmia siitä löytyy. Synkkyys ja tummuus ovat lopulta kuitenkin vain pintalumetta ja kun katsoo levyä tarpeeksi syvälle huomaa miten energinen ja valoisa se todellisuudessa onkaan koukuttavine kertosäkeineen ja runsaan tarttuvine melodioineen. Meliora on kaikinpuolin erittäin laadukas rockalbumi, joka kumartaa 70-luvun rock/pop maailmaan, ottaa mukaan 80-luvun metallimaailman teemoja ja tuo ne pilke silmäkulmassa raikkaana toteutuksena nykyaikaan.
Kohokohdat: Cirice, He Is, Absolution
Arvosana: 8,6/10
