Opadelen levyarvostelu no. 8: Syskofrenia – Kasvoton kaupunki (EP)
Hypätkäämme jälleen musiikin maailmaan; on aika spämmiluolan ensimmäisen EP arvostelun.
Syskofrenia – Kasvoton kaupunki
Vielä suhteellisen uusi ja tuntematon Syskofrenia sai kuluvan vuoden helmikuussa julkaistua ensimmäisen levynsä ulos ja vaikka kyseessä on vasta EP, on yhtyeen taival lupaavalla alulla. Syskofrenian viidestä nuoresta muusikosta neljä ovat Helsingistä, ainoastaan trumpetisti Tuomas Salon vaikuttaessa Tampereella, ja tällä kokoonpanolla yhtye on taiteillut 2014 vuodesta saakka. Tyylillisesti yhtye liikkuu suomenkielisen pop-musiikin syvissä vesissä, ottaen vaikutteita vapaasti myös jazzista ja rytmimusiikin maailmasta. Yhtyeen lähestyminen musiikkiin onkin oikein raikasta; popin tarttuvuus ja keveys on sulassa sovussa syväluotaavampien jazz elementtien kanssa, mikä tekee musiikista perinteistä purkkapoppia selkeästi kunnianhimoisempaa ja monikerroksisempaa. Tähän kun lisää elämän iloja ja suruja käsittelevät lyriikat heleän naislaulun saattelemana (myös sävellyksistä vastaava Saga Söderström), niin voidaan puhua vähintään mielenkiintoisesta musiikillisesta tuttavuudesta. Kasvoton kaupunki EP tarjoilee tätä neljän kappaleen ja n. 18 minuutin verran, eikä notkahduksia tai sudenkuoppia tämän aikana pääse esiintymään.
EP:n aloittava nimikkobiisi Kasvoton kaupunki tarjoilee heti alkuun mukavan hybridin poppia, bossa novaa ja smooth jazzia. Komppikolmikko Fanny Söderström (piano) – Matias Heinonen (basso) – Okko Saastamoinen (rummut) pitää paketin ja grooven vahvasti kasassa läpi kappaleen, Saga Söderströmin kepeiden laulumelodioiden tarttuessa kuulijaa komeasti korvista kiinni. Omalaatuisen kokoonpanon luoman omalaatuisen tunnelman kruunaa trumpetisti Tuomas Salon pehmeästi fillaileva flyygelitorvi, joka antaa erittäin maukkaan lisävärin kappaleen sointimaailmaan. Saat anteeksi kaiken on tunnelmaltaan aloituskappaletta intensiivisempi ja nopeatempoisempi, vaikka luokin tarttuvuutensa samoista aineksista; komppisektion tarkasti rullaava rytmiikka yhdistyy jälleen tyylikkäästi laulun luomaan melodiamaailmaan, trumpetin väritellessä edelleen omia maisemiaan. Kertosäe vetää kuulijan vaivatta mukaansa villin tarttuvalla tyylillään.
EP:n jälkimmäinen puolisko panostaakin sitten rytmiikan sijasta enemmän tunnelman luomiseen, ja kolmas kappale Takaisin on tästä vaikuttava taidonnäyte niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisestikin. Kappale alkaa mukavan ilmavalla ja hengittävällä soitinnuksella, sointumaailman ja laulumelodian luodessa melankolisen mutta myös kepeän tunnelman. Fiilis muuttuu koko ajan kappaleen edetessä suuremmaksi ja intensiivisemmäksi, mikä luo tyylikkään draamankaaren musiikille. Vielä hiukan suuremmat kierrokset loppua kohden olisivat kenties tehneet kappaleesta vieläkin vakuuttavamman, kaikki ainekset kunnon hetkelliseen revittelyyn teoksessa kuitenkin olisi. Etenkin, kun trumpetin lisäksi kuullaan puhaltimissa sekä pasuuna (Aaro Huopainen) että alttosaksofoni (Ilmari Rönkä); sointimaailmaa tällä puhallinsektiolla olisi voinut käyttää hyvinkin massiivisesti. Yhtäkaikki komea biisi, jonka ihmissuhdekiemuraiset lyriikat luovat vielä mukavasti lisäsyvyyttä kappaleeseen. Hiljaisuus päättää EP:n hienosti, kappaleen ollessa tyylipuhdas slovari. Tunnelmaltaan kappale on muita sävellyksiä väkevämpi ja biisi toimii erinomaisena tunnelman rauhoittajana EP:n loppuun, kuulijan vaipuessa mukavan seesteiseen ja rauhoittuneeseen mielentilaan.
Kasvoton kaupunki on vakuuttava taidonnäyte nuoren yhtyeen ensimmäiseksi levytykseksi, jossa laatu pysyy tasaisen vahvana koko ajan. Tyylilajeja sekoitellaan hienovaraisesti mutta selkeästi, mikä tekee yhdessä erikoisemman kokoonpanon (mihin sitä kitaraa nyt tarvitsisi edes?) kanssa Syskofrenian musiikista mukavan omaperäistä. Pyörää ei olla keksitty uudestaan mutta vanhoja tyylejä sekoittamalla ja suodattamalla yhtye on saanut aikaan sen, mistä monet bändit vain haaveilevat: oman soundin. Naisnaululla varustettuja yhtyeitä Suomessa ei myöskään ole liikaa, mikä tekee Syskofreniasta myös hiukan edukseen erottuvamman tapauksen. Jos musiikillisia yhtäläisyyksiä uskallan lähteä tekemään, niin paikoitellen EP:stä tulee mieleen hiukan Ultra Bra, vaikka suoranaisesti ei liikutakaan ihan samassa genressä. Mikäli yhtyeen tatsi jalostuu ja kehittyy entisestään (kuten varmasti käy), voi bändi löytää itsensä vielä vaikka mistä. Yhtyeellä on menestymiseen kaikki potentiaali; tarttumapintaa löytyy vaikka kuinka, ja biisit menevät nimenomaan musiikki ja tekemisen meininki edellä. Toivon ja uskon, että Syskofrenian seuratessa jatkossakin omaa näkemystään, ja luottaessa terävään ja kunnianhimoiseen sävelkynäänsä, saattaa tulevaisuudessa hyvien ja loistavien biisien rinnalle syntyä myös erinomaisia kappaleita, jopa mestariteoksia.
Arvosana: 8,0/10
Loppusaatteeksi linkki vielä yhtyeen Facebook sivuille, musiikkia itsessään löytyy sekä Spotifystä että levyiltä, joita pitää kysyä tosin bändiläisiltä itseltään.
