Opadelen peliarvostelu no. 24: Horizon Zero Dawn

Horizon Zero Dawn

Pelit ovat nykyään isoja ja kunnianhimoisia, mikä johtuu sekä kovasta kilpailusta, että kuluttajien suurista vaatimuksista. Tämä on osaltaan varmasti johtanut siihen, että laajojen ns. open-world ratkaisujen (joista olen maininnut useasti aiemminkin) potentiaalia on yritetty hyödyntää jokaisessa pelifirmassa tunkemalla malli kaikkiin peleihin. Valitettavasti suuri osa pelien valmistajista ei ole ymmärtänyt open-worldin viehätyksen todellisia syitä ja tekevät mallin peleihin vain sen itsensä takia, jolloin lopputulos on raskas ja epämielenkiintoinen, ja vailla etsimisen ja löytämisen riemua, mitä esimerkiksi Skyrim tarjoaa onnistuneella open-worldillään mallikkaasti. Playstationin yksinoikeuspeli Horizon jatkaa tätä samaa trendiä, mutta poikkeuksena niin moniin muihin nykypeleihin, se onnistuu luomaan open-world ratkaisullaan toimivan kokonaisuuden.

Pelin maailma on mielenkiintoinen sekoitus Tomb Raideria, The Witcheria ja sanotaan vaikka Terminatoria. Kaukaisessa tulevaisuudessa koneet hallitsevat suurta osaa maailmasta ja ihmiset elävät alkukantaisissa heimoissa. Mistä koneet ovat tulleet ja mitä tapahtui muinaisille teknologisesti kehittyneille esi-isille ovat mysteerejä, joihin kukaan ei tiedä vastauksia, mutta joita peli luonnollisesti avaa tarinan edetessä. Tarina onkin ehdottomasti Horizonin suurimpia vahvuuksia, missä yhdistellään omaperäisellä tavalla elementtejä niin scifistä ja Indiana Jones tyylisistä seikkailuista kuin inkkariteemoistakin. Päähenkilö Aloy on virkistävä hahmo voimakkaana mutta myös herkkänä nuorena naisena muuten kovin miesvaltaisessa pelimaailmassa. Tarina on täynnä mystiikkaa, originaaleja ratkaisuja ja koukkuja, mikä yksistään nostaisi Horizonin jo heittämällä keskivertoa paremmaksi peliksi.

Peli on kuitenkin myös muilta osa-alueiltaan varsin onnistunut. Jo mainittu open-world maailma on uskomattoman kaunis, mitä pelin vahvat grafiikat tukevat erinomaisesti. Erämaassa liikkuminen ei ole myöskään pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, vaan joka paikasta löytyy aina jotain hyödyllistä, kuten raaka-aineita aseisiin/ammuksiin ja yrttejä parantamistarkoituksiin. Myös satunnaisiin side questeihin törmää kohtuullisen usein, vaikka nämä ovatkin pelissä selkeästi enemmän taka-alalla päätarinaan suhteutettuna. Erityisesti kuitenkin pelin alkupuolella open-world toimii upeasti, sillä fast travel ei ole vielä käytännössä mahdollista, ja pelaajaa johdatetaan pääjuonen turvin koko ajan syvemmälle pelialueen syövereihin, minkä ansiosta pääsee nauttimaan vaihtuvista luonnonmaisemista ja kokemaan todellista matkantekemisen riemua.

Pelattavuudeltaan Horizon Zero Dawn on sulavaa ja huoletonta, joskaan ei missään nimessä helppoa; välillä taistelut ovat äärimmäisen vaikeita ja aiheuttavat hikikarpaloita otsalle, kuitenkin koko ajan hyvällä tavalla. Taktisia ratkaisuja löytyy pelaajalle runsaasti. Suoraviivaisin ratkaisu taisteluissa on hyökätä pää kolmantena jalkana kohti vihulaisia, mikä nostattaa varmasti adrenaliinia ja antaa pelaajalle toiminnan tuomaa jännitystä pelaamiseen. Aloy käyttää pääasiallisina aseinaan keihästä ja jousiasetta, mutta mahdollista on myös käyttää ritsapommeja ja kehittyneempiä aseita suorissa hyökkäyksissä. Toinen tapa edetä taisteluissa on hyödyntää aluskasvillisuutta ja hiiviskelyä, mikä tuo pelattavuuteen aina yhtä maukasta stealth toimintaa. Tämä tyyli on pelistä riippumatta ollut yleensä aina oma suosikkini, sillä siinä pystyy hyödyntämään oveluutta ja ympäristöä ihan eri tavalla hyväkseen. Kolmas vaihtoehto taisteluissa on muuttaa ne passiivisiksi; pelissä on runsas asevalikoima ansoja ja miinoja, joita pystyy asettamaan taistelukentille ja houkuttelemaan näin vihulaisia kuolettaviin ansoihin. Luonto itsessään tarjoaa myös paikoitellen omia ansoja, mitä pystyy hyödyntämään. Erityisen hienoa pelissä on se, että Aloy kykenee eräällä kehitettävällä taidollaan manipuloimaan koneita omalle puolelleen, minkä jälkeen voi ruohikosta vain katsella rauhassa, kun jättimäiset robotit tuhoavat toinen toisensa. Taktisia vaihtoehtoja taistelutilanteissa on siis hyvin paljon, mikä tekee pelistä erittäin mielekkään ja monipuolisen kokemuksen tilanteessa kuin tilanteessa.

Aloy kykenee myös käyttämään pelissä pientä muinaista Focus laitetta, joka auttaa häntä näkemään vihollisia ja asioita joita ei normaalilla silmällä voisi nähdä. Tämä ”toinen näkeminen” ei sinänsä ole mikään uusi keksintö peleissä ja sitä on onnistuneesti käytetty jo mm. Batmanin Arkham peleissä, The Witcher 3:ssa ja Shadow of Mordorissa. Toiminto on kuitenkin hyvin tarpeellinen ja hauska, vaikka salapoliisin töitä tekevä Aloy yrittääkin välillä muistuttaa The Witcherin Geralt of Riviaa jopa hiukan ärsyttävän paljon. Tämä pieni samankaltaisuus on ehkä pelin suurimpia moitinnan kohteita, mikä kertoo myös siitä, että hirveästi suoranaisen huonoa sanottavaa pelissä ei ole.

Peli on ohjauksellisesti ja käsikirjoituksellisesti oikein kelpo suoritus. Kohtaukset on tehty tyylikkään elokuvamaiseen tyyliin ja hahmoissa on sielua ja tunnetta runsaasti. Peli ei ole myöskään onneksi liian pitkä massiivisesta open-worldistaan huolimatta, ja sen tahkoo sivutehtävineen läpi noin 50-70 tunnissa. Tämä on ehdottomasti pelille eduksi, sillä liian usein pelit kaatuvat siihen, että ne ovat yksinkertaisesti liian suuria ja siksi niihin kyllästyy tietyn ajan jälkeen.

Horizon Zero Dawn on virkistävä kokemus ja vahva todistus siitä, miten open-world tyyli ei ole vajonnut vielä täysin synkkyyteen pelimaailmassa. Miljööt, historia, tarina ja asetelmat ovat mielenkiintoisia ja mysteeriensä ansiosta Horizon Zero Dawn onnistuu koukuttamaan pelaajan pauloihinsa hyvin nopeasti. Tyyliltään peli on myös onnistunut cross-over eri genrejä ja pelattavuudeltaan peli on monipuolinen ja hyvin sujuva. Tähän kun lyödään vielä loistavat grafiikat ja erittäin kaunis avoin maailma, niin voidaan puhua hyvin onnistuneesta kokonaisuudesta. Horizonista on vaikea sanoa suoranaisesti mitään huonoa sanottavaa, sillä se on pääasiassa jokaisella osa-alueellaan hyvin onnistunut tapaus. Kenties jos jostain voisi vähän mainita, niin tunnelma on välillä ehkä hiukan kliinisen oloinen (paremman termin puutteessa) ja esimerkiksi The Witcher 3:n äärimmäisen väkevään tunnelmaan peli ei valitettavasti yllä. Horizon on siitä huolimatta kuluvan vuoden parhaita pelejä ja isommassakin mittakaavassa se nousee helposti menestystarinoiden liigaan ja ehkä jopa klassikoksi asti. Tämän kaltaiset pelit muistuttavat itseäni jälleen siitä, miksi kannattaa olla PlayStationille uskollinen.

Arvosana: 9,1/10

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi