Opadelen sarja-arvostelu no. 15: Stranger Things (Kausi 1)
Moi taas. Kirjoittelu on satunnaisen epäsäännöllistä vaikka arvosteltavaa on paljon ja tulee koko ajan lisää. Sukelletaas hiukan sarjojen maailmaan taas välillä uutukaisen Stranger Thingsin kanssa.
Stranger Things (Kausi 1)
Jonkin sortin kuhinasta voidaan puhua tämän sarjan kohdalla, kun se Netflixiin ilmestyi. Ennakkoasetelmat antoivat ymmärtää, että kyseessä olisi 80-luvun henkinen kauhusarja, mikä loi tiettyä skeptisyyttä ennakko-odotuksiini sarjan osalta. Tämän takia en myöskään tuotokseen heti tarttunut kiinni mutta koska sarjasta alkoi kuulua yhä enemmän ja enemmän kehuja, päätin lopulta tämän ottaa katselun alle. Ihan täysin en tiennyt mitä tältä olisin odottanut mutta lopputulos yllätti ehkä hiukan kaikista ennakkokäsityksistä huolimatta; kyse ei ole pelkästään kauhukertomuksesta, vaan monisyisemmästä sekoituksesta jännitystä, trilleriä, huumoria, draamaa, teinirakkautta, mystiikkaa, tribuuttia ja scifiä. Tämän kaltainen sekasoppa kuulostaa jo lähtökohdiltaan tuhoon tuomitulta konseptilta mutta Stranger Things pitää homman lopulta kasassa hämmästyttävän tyylikkäästi ja hienosti.
Tarina sijoittuu 80-luvun puolivälin USA:han, missä pikkukaupungin asukkaat elävät omia arkisia elämiään keskellä pahinta kylmän sodan jännitettä. Kaupungissa toimivan ”energiaministeriön” tutkimuskeskus aiheuttaa kuitenkin hämminkiä ja tragediaa kaupungin asukkaille, sillä rakennuksesta vapautuu yliluonnollinen hirviö, joka alkutöikseen tappaa yhden työntekijän ja kidnappaa Will Buyers nimisen noin kymmenen vuotiaan pojan. Samaan aikaan Willin ystäväporukka törmää mystiseen Eleven nimiseen tyttöön, jolla tuntuisi olevan poikkeuksellisia spyykkisiä voimia. Kaikki on mysteerin peitossa mutta pala palalta tarina loksahtelee paikoilleen ja kummallisuuksille löytyy lopulta selityksiä, olivat ne sitten yliluonnollisia tai normaaleja.
Näin kerrottuna sarjan tarina kuulostaa todella tökeröltä ja lapselliselta mutta Stranger Things on kaikkea muuta. Ensimmäinen asia mikä sarjassa pistää silmään on se, miten vahvassa 80-luvun tunnelmassa ja hengessä se on toteutettu: tekstifontit, musiikit, näyttelijät, puvustukset, miljööt, ajan henki, kaikki on toteutettu nerokkaan nostalgisella tavalla todella upeasti. Tällainen menneiden aikojen ihannointi saattaisi mennä helposti huvittavuuden ja huumorin puolelle mutta sarjan tekijät ovat onnistuneet upealla tavalla luomaan uskottavan 80-luvun tunnelman kunnianosoituksena menneille ajoille ilman, että tunnelma ja tyyli menisivät pelkän nostalgiafiilistelyn ja parodian puolelle. 80-luvun kliseet ja mauttomuudet ovat mukana, kuitenkin niin, että lopputulos on vaikuttava huvittavan sijaan.
Yliluonnollista teemaa kantavat sarjat kompastuvat useimmiten aina jossain vaiheessa latteuksiin ja kliseisiin mutta Stranger Things välttää nämä tyylikkäästi. Tähän on mielestäni kaksi syytä: ensinäkin käsikirjoitus, tarina ja tempo ovat sarjassa todella hienosti toteutettuja, ja toisekseen Stranger Things kumartaa erittäin tyylitajuisesti Stephen Kingin romaanien suuntaan, luoden uskottavan maailman epäuskottavista aineksista juuri samaan tyyliin kuin maestro King on kirjoillaan tehnyt. Kingin tyyli näkyy kaikessa: päähenkilöt ovat lapsia, joista yhdellä on valtavat telekineettiset kyvyt, tarina sijoittuu 60-80-luvun Amerikkaan, todellisella maailmalla on yliluonnollinen rinnakkaistodellisuus, kaikki on mysteerin peitossa, ja tietenkin mukana on supervoimainen hirviö, joka edustaa puhdasta pahuutta. Ilmeisesti sarjan tekijät halusivat alunperin tehdä Kingin It tarinan uudelleen, mutta koska tuotantotiimi ei tähän suostunut, loivat he oman sarjansa, joka kumartaa Kingille hyvin vahvalla ja selkeällä tavalla.
Näyttelijäsuoritukset ja hahmot ovat myös ensiluokkaisen hyviä, erityisesti lapsikolmikko Mike Wheeler (Finn Wolfhard), Dustin Henderson (Gaten Matarazzo) ja Lucas Sinclair (Caleb McLaughlin) tekevät äärimmäisen vakuuttavaa työtä 80-luvun pikkukaupungin lapsina, joiden mielikuvitus laukkaa ja joiden kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Kolmikon tekemistä on suuri ilo seurata koko sarjan ajan, sillä heistä huokuu niin vahva viattomuuden, mielikuvituksen ja elinvoiman yhdistelmä, ettei näin autenttisia hahmoja ole hetkeen sarjojen maailmassa näkynyt. Kerrassaan upeaa näyttelemistä. Mystinen laitoksessa elämänsä koekaniinina viettänyt samanikäinen Eleven (Millie Bobby Brown) on myös erinomainen hahmo, vaikka hänen psyykkiset voimat onkin aiheena melko kulunut. Tyylitajuisen käsikirjoituksen ja toteutuksen myötä hahmo toimii kuitenkin moitteetta ja hänen ympärillään oleva mystiikka tuo paljon mielenkiintoa hahmoon. Ja mikä parasta, sarja ei edes yritä selittää hänen yliluonnollisia kykyjään järkiperustein; ne vain ovat hänellä ja ne on viritetty hänessä äärimmilleen. Ei katsoja sarjan aikana edes jää kaipaamaan selityksiä niille. Muista hahmoista nostan jalustalle ehdottomasti poliisipäällikkö Jim Hopperin (David Harbour) kaikessa katkeruudessaan ja urhoollisuudessaan, sekä sarjan salaperäisen hirviön, jota paremman nimen puutteessa Demogorgoniksi voisin kutsua. Täydellinen pahis; täynnä mystiikkaa ja arvoituksia, selittämätön peto toisesta ulottuvuudesta, todellinen the thing that should not be.
Sarjan koukuttavuus perustuu hyvin pitkälti edellä mainittujen asioiden lisäksi siihen, että se osaa pitää jännityksen kasassa loppuun asti. Kauhunomaiset tapahtumat ja asiat jäävät kysymysmerkeiksi vielä osakseen kauden loputtuakin ja juuri tämä pakottaa katsojan katsomaan aina seuraavankin jakson; ilmaan heitetyille arvoituksille on pakko saada vastaus ja cliffhanger lopetukset jaksoissa vievät katsojan tehokkaasti mukanaan. Välillä sarja on valitettavasti myös hiukan ennalta-arvattava, mikä laskee sen pisteitä, mutta pääasiassa tarinankerronta on jännittävää ja hyvin toteutettua. Tähän kun lisätään vielä tunnelmaa keventävinä elementteinä maltillinen ja realistinen annos teinirakkausanglea sekä lapsenmielistä seikkailuhenkeä, mutta myös tunteisiin vetoavaa todellista draamaa, on tarjolla tasapainoinen kokonaisuus, joka toimii oikein hyvin.
Stranger Things on poikkeuksellisen virkistävä tapaus nykyajan vaativassa TV-sarjatuotannossa, vaikka sarja ei tyylinsä takia varmasti uppoa kaikkiin katsojiin. Fantasian, draaman ja scifin ystäville siitä on kuitenkin paljon iloa. Missään kohtaa tarinaa ja sen osia ei vedetä parodian tai överin puolelle, vaikka tällaisella konseptilla siihen olisi kaikki ainekset olemassa. Sarjan tekijöillä on ollut juuri oikeanlaista tyylitajua, kun he ovat luoneet hyvin todentuntuisen 80-luvun tunnelman, ja sekä Stephen Kingille että Steven Spielbergin ET:lle vahvasti kumartavan toteutuksen. Sarjan ensimmmäinen kausi jätetään vielä mukavan jännittävään tilanteeseen, mikä varmistaa sen, että myös ensi vuonna ilmestyvä toinen kausi on pakko katsoa. Stranger Things on kokonaisuutena sivistyneesti menneisyyteen kumartava teos, joka huokuu laadukasta toteutusta niin ohjauksessa, hahmoissa kuin näyttelijäsuorituksissakin. Tribuuttimaisesta luonteestaan huolimatta sarja on kuitenkin myös hyvin originaali, mikä nostaa sen valtavan sarjamassan seasta mielenkiintoiseksi ja omanlaiseksi teokseksi, jollaisia haluaisi nähdä enemmänkin.
Arvosana: 8,8/10
