Opadelen sarja-arvostelu no. 17: Black Mirror (Kaudet 1-3)
Black Mirror (Kaudet 1-3)
Vuonna 2011 alkanut Black Mirror on brittiläinen sarja, jonka Netflix osti kahden ensimmäisen tuotantokauden jälkeen itselleen. Sarjan tyyli on omalaatuinen, sillä jokainen jakso on oma tarinansa omilla näyttelijöillään ja ohjaajillaan. Teemallisesti sarjalla on kuitenkin selkeä punainen lanka, sillä jokainen jakso keskittyy kuvitteelliseen lähitulevaisuuteen, jossa teknologian kehitys on huimaa, mutta sen kehityksen myötä maailma on mennyt myös epätodellisempaan ja synkempään suuntaan. Vai miltä kuulostaisi maailma, jossa ihmiset jaotellaan somessa kerättyjen pisteiden mukaan? Jossa ihmisten tietoisuus voidaan kopioida ja orjuuttaa digitaaliseen muotoon palvellakseen alkuperäistä isäntää? Jossa voi kommunikoida kuolleiden läheistensä digitaalisten jälkien muodostamien bottien kanssa? Tässä vain muutama esimerkki sarjan teemoista, jotka olisivat toteutuessaan huikeita saavutuksia, mutta samalla äärimmäisen vaarallisia ja epäterveellisiä inhimillisyydelle.
Black Mirror käsittelee jaksojen aiheita satiirinomaisesti ja kärjistäen, ja lähes jokaisessa jaksossa myös keskitytään nimenomaan teknologian varjopuoliin; onnellisia loppuja ei yhtä jaksoa lukuunottamatta tällä sarjalla ole tarjota. Satiiriseen tyyliinsä sarja pyrkii pikemminkin olemaan opetus ihmiskunnalle, mitä pahimmissa tapauksissa ihmisille ja kulttuureille voi tapahtua, ellei teknologisten luomusten kanssa olla varovaisia. Tämän vuoksi sarja on hyvin puhutteleva ja pistää katsojan miettimään asioita vähän eri kantilta, mikä nostaa Black Mirrorin selkeästi perinteistä viihdesarjaa arvokkaammaksi tapaukseksi. Kaikista häiritsevin asia sarjaa katsoessa on huomata, miten jotkut teknologisen kehityksen haittavaikutukset ovat näkyvissä jo nykypäivän todellisessakin maailmassa.
Parhaimmillaan Black Mirror on erinomainen sarja, joka tuottaa mukavasti juonitwistejä ja laadukasta tarinankerrontaa. Esimerkiksi toisen kauden päätösjakso White Christmas ja kolmannen kauden päätösjakso Hated in the Nation ovat kerrassaan fantastisia jaksoja, joista molemmat voisin heittää helposti kaikkien aikojen parhaiden yksittäisten jaksojen joukkoon yhdessä Game of Thronesin The Rains of Castameren ja Breaking Badin Ozymandiaksen kanssa. Sarjan jaksojen erilaiset lähestymistavat teknologiateemaan on myös tärkeä osa sarjan viihdyttävyyttä; välillä ratkotaan murhamysteerejä, välillä joudutaan kirityspelien uhriksi, välillä keskitytään rikosten rangaistuksiin, välillä armeijan tekemisiin, välillä politiikkaan, etc. Useimmiten tarkasteltavana ovat kuitenkin normaalit ihmiset, jotka alkavat tehdä kummallisia tekoja, koska teknologia ksinkertaisesti mahdollistaa sen.
Vaikka sarjan jaksot ovat hyvin erilaisia, niin samoja teknologisia ratkaisuja käytetään useasti, esimerkiksi silmiin asennetut kamerat esiintyvät monissa jaksoissa. Tietyllä tapaa tämä aiheuttaa sarjassa epämukavaa toiston tuntua, mutta erilaisten käyttöratkaisujen ansiosta sarja ei onneksi ala toistamaan itseään liikaa. On enemmänkin hauska aloittaa aina uusi jakso ja arvuutella, mitä kaikkea sarjan tekijät ovat nyt keksineet; mielikuvitusta heiltä ei ainakaan puutu. Ohjaustyöltään ja käsikirjoitukseltaan Black Mirror onkin ensiluokkaisen laadukasta.
Näyttelijäsuoritukset ovat sarjassa myös erittäin vakuuttavia. On hienoa törmätä TV-sarjaan, jossa on niin monia päänäyttelijöitä, jaksojen erillisten tarinoiden ansiosta. Vielä hienompaa tästä tekee se, että näyttelijät ovat pääasiassa kaikki suurelle yleisölle tuntemattomampia lahjakkuuksia, mikä tuo sarjaan mukavasti tuoreutta. Voisi kuvitella, että Black Mirror on avannut ovia isompiin ympyröihin lukuisille brittinäyttelijöille, ehkä jopa Hollywoodiin asti. Ei ehkä samassa mittakaavassa kuin satoja näyttelijöitä sisältävä Game of Thrones, mutta kuitenkin. Black Mirrorin brittiläisyys tekee sarjasta myös virkistävän tapauksen, jenkkisarjojen viedessä näköalaa nykypäivän tarjonnassa vähän liikaakin.
Black Mirror on sarjana häikäilemätön, kaunistelematon ja aiheuttaa pahimmillaan jopa henkistä pahoinvointia. Sarjan teemat ovat synkkiä ja maalailevat karuja kuvia mahdollisesta tulevaisuudesta. Moraali, etiikka ja inhimillisyys ovat kaiken keskiössä, ja jos jotain sarja tuo esille, niin sen, että nämä käsitteet muuttuvat käsi kädessä kulttuurin ja teknologian kehityksen myötä. Jos jotain pidämme nyt eettisesti arvelluttavana, niin kenties tulevaisuudessa se on normaalia, mikäli teknologia ja kulttuuri muuttuvat siihen suuntaan. Ja tässä juuri piilee teknologian vaarallisuus; asioita ei enää kyseenalaisteta, kun niistä tulee arkisia normeja. Otetaan esimerkiksi älypuhelimet ja sovellukset, joiden asentamiseksi ihmiset antavat vapaaehtoisesti oikeuksia markkinoille ja yrityksille. Internet tietää kaiken mitä teet ja se tieto jakautuu markkinavoimille, jolloin yksilön kohtaama informaatiotulva muokkautuu juuri sen näköiseksi, kuin miksi teknologia sen haluaa muokkautuvan, ja tämä muuttaa myös ihmisen maailmankuvaa ja ajattelumaailmaa. Mutta hei, tämähän on ihan normaalia..? Kuinka moni edes ajattelee näitä asioita? Olisiko tämä kuulostanut jopa kauhistuttavalta 20 vuotta sitten? Black Mirror edustaa tällaisen kehityksen irvikuvaa ja osuu pelottavan lähelle totuutta. Tämän sci-fi elementin lisäksi sarjassa on kuitenkin paljon myös draamaa ja ihmissuhde-elementtejä mukana, mikä tekee siitä omalla tavallaan mielenkiintoisen genrehybridin. Yksi asia sarjassa on kuitenkin varmaa; se ei raa’an luonteensa takia sovellu välttämättä ihan kaikille. Mutta siitä huolimatta kyseessä on sarja, jonka jokaisen nykyteknologian orjan tulisi katsoa.
Arvosanat:
Kausi 1: 8,9/10
Kausi 2: 9,2/10
Kausi 3: 9,1/10
Kokonaisarvosana: 9,1/10
