Opadelen sarja-arvostelu no. 18: Black Sails (1-4)

Black Sails (Kaudet 1-4)

Merirosvous on klassinen teema populaarikulttuurissa, mitä on hyödynnetty iät ja ajat, jopa kyllästymiseen asti. Tämän takia on rohkeaa, että näin kulutettua teemaa on uskallettu käyttää modernin TV-sarjan kantavana voimana, sillä kliseisellä lähestymistavalla sarjasta tulisi todennäköisesti todella tylsä ja väritön. 2014 alkanut ja 2017 vuonna päättynyt Black Sails hyödyntää tarinankerronnassaan historiaa ja draamaa todella paljon, tarinan sijoittuessa 1700-luvun Karibianmeren Nassaun saarelle, jossa merirosvous kukoistaa, ja jota ei ole alistanut tahtoonsa Espanja tai Brittien imperiumi. Pirates of the Caribbean tyylistä fantasiaseikkailua ei siis ole tarjolla, vaan realistista, todelliseen historiaan pohjaavaa fiktiivistä draamaa, jota hallitsee toiminnantäytteinen merirosvoteema. Ennakkoon voisi sanoa, että asetelma on mielenkiintoinen ja potentiaalia onnistumiselle on paljon.

Ensimmäinen asia, mikä sarjasta jää parhaiten mieleen, on sen erinomaisen tarttuva tunnusmusiikki, jonka sarjan musiikista muutenkin vastaava Bear McCreary on loihtinut. Katsoja viritetään välittömästi oikeanlaiseen merirosvotunnelmaan. Myös sarjan aloituskohtaus tekee heti selväksi, mistä sarjassa on kyse, kun merirosvolaiva ryöstää ja valtaa toisen aluksen. Alkukohtaus on sinällään hyvä pelinavaus, mutta ei anna vielä täydellistä kuvaa sarjasta, sillä loppujen lopuksi Black Sails menee pelkkää merirosvoutta paljon syvemmälle hahmoissaan ja tarinassaan; sarja ei seuraa mitään tiettyä laivaa ja sen kapteenia, vaan niputtaa yhteen lukuisan määrän ihmiskohtaloita eri kansanluokista aina kuvernööreistä prostituoituihin ja merirosvokapteeneista laivan kokkeihin. Tarina itsessään on myös enemmänkin tarina Nassaun saaresta, sorrosta, vapauden kaipuusta, orjuudesta ja vallasta, mutta ennenkaikkea rakkaudesta, vihasta ja katkeruudesta. Nämä teemat aukeavat sarjassa hitaasti, eikä se siksi koukuta välttämättä katsojaa välittömästi, vaan sarja ui ihon alle jakso kerrallaan, parantuen koko ajan mitä pidemmälle se etenee.

Black Sailsin hahmot ja erityisesti hahmokehitykset ovatkin sen suurin yksittäinen kantava voima ja päähenkilöiksi tai merkittäviksi sivuhenkilöiksi lueteltavia hahmoja on paljon: Kapteeni Flint (Toby Stephens), John Silver (Luke Arnold), Rackham (Toby Schmitz), Charles Vane (Zach McGowan), Elaenor Guthrie (Hannah New), Max (Jessica Parker Kennedy), Woodes Rogers (Luke Roberts), Blackbeard (Ray Stevenson), Billy Bones (Tom Hopper), lista on loputon ja jokaisella on hyvin merkittävä rooli sarjalle. Kiehtovimmat hahmot sarjassa ovat ehdottomasti Flint, Silver ja Vane, joista muodostuu erittäin dynaaminen hahmotrio, joka käy jatkuvaa vääntöä keskenään, kaikkien ollessa karismaattisia, älykkäitä ja vanhoja johtajia, jotka kuitenkin eroavat toisistaan hyvin paljon persoonina. Charlesin primitiivinen luonteenlujuus ja voima, Flintin vihan ja katkeruuden ajama määrätietoisuus ja Silverin ovela ajatuksenkulku tekee jokaisesta hahmosta hyvin pidettävän, eikä selkeää puolta sarjassa osaa katsoja valita. Hahmojen vahvuus ylipäänsä piilee siinä, ettei sarjassa ole suoranaisia hyviksiä ja pahiksia, vaan eri lähtökohdista ja elämänkatsomuksista ponnistavia henkilöitä, jotka yrittävät omin tavoin tehdä Nassausta parempaa paikkaa elää (minkä määritelmä vaihtuu aina sen mukaan, kenestä on kyse). Tietty arvaamattomuus sarjassa on myös ehdottomasti sille eduksi, sillä GoT tyyliin kuka tahansa hahmo on kuolevainen, ja pitkin sarjaa näemme yhden jos toisen rakkaan hahmon poismenon.

Se mikä hahmoista tekee kuitenkin niin loistavat ovat ne muutokset persoonissa, minkä moni käy sarjan aikana läpi. Parhaimpina esimerkkeinä tällaisista hahmoista ovat niin ikään Flint ja Silver, joista Silver muuttuu sarjan edetessä täysin eri ihmiseksi kuin sarjan alussa, ja Flint ajautuu niin syvälle katkeruutensa syövereihin, ettei häntä tunnu pelastavan kadotuksesta enää mikään. Flint ei olekaan millään tavalla perinteinen päähenkilö TV-sarjalle, sillä hänessä asuu niin paljon pahuutta, ettei voida missään nimessä puhua tavanomaisesta protagonistista. Hahmo on juuri traagisen menneisyytensä ja sen vangiksi jäämisen takia myös hyvin surullinen, vaikka hänen tekonsa ovat monessa kohtaa sarjaa erittäin tuomittavia ja häikäilemättömiä. Flintissä on monta puolta ja katsoja joutuu tämän takia usein hänen kanssaan ristiriitaisiin moraalisiin fiiliksiin, mutta silti hahmo on koko ajan erittäin pidettävä. Silver on selvästi kaksikosta helpommin lähestyttävä karismansa ja älynsä ansiosta, mutta jostain syystä Flint on kuitenkin se, jonka toivoisi löytävän pelastuksen ennen sarjan päättymistä. Muista hahmoista on nostettava esiin ainakin Vane, Rackham, Blackbeard ja Woodes Rogers, jotka ovat kaikki hyvin värikkäitä ja täysin vailla kliseisiä hyvä-paha ominaisuuksia.

Sarjan tarina itsessään on varsin onnistunut, mutta vaatii useamman jakson ja jopa kauden, ennenkuin se onnistuu täysin koukuttamaan katsojansa, joten kärsivällinen tämän kanssa pitää olla. Aluksi Black Sails vaikuttaa hyvin keskinkertaiselta sarjalta, mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sitä vakuuttavammaksi se käy. 4 kautta on juuri sopiva mitta tämän kaltaiselle sarjalle, enkä itse olisi osannut ainakaan paremmin sarjaa lopettaa; homma sinetöidään viimeisessä jaksossa todella tyylikkäästi ja sarjan päätyttyä katsojalle jää vahva fiilis siitä, että on juuri kokenut aikamoisen myllerryksen ja tarinan sarjan hahmojen kautta. Black Sails on pohjimmiltaan kuitenkin draamasarja, josta löytyy paljon syvyyttä, pohdintaa ja ajankohtaisiakin aiheita, kaiken sen merirosvouden ja toiminnan takaakin. Kenties ainut hiukan enemmän häiritsevä tekijä sarjassa piilee sen dialogissa ja käsikirjoituksessa: vuorosanat ovat koko ajan kirjoitettu niin kuin hahmot vuodattaisivat sieluaan ja lausuisivat elämää suurempia runoja. Pelkkä lounaskeskustelukin saattaa kuulostaa siltä, että sen taustalla on useampia symbolisia merkityksiä. Tällainen dramatiikka toimii tehokeinona parhaimmillaan erittäin hyvin, mutta kun tyyliä käytetään pitkin sarjaa koko ajan, niin se alkaa tuntua jo vähän koomiselta ja epäuskottavalta, vaikka mahtipontista onkin. Seuraava aste olisi, että kaikki lausuisivat nämä vuorosanat vielä klassisella traileriäänellä, mutta onneksi ihan tällaiseen sarja ei mene. Tämä tekee dialogista sarjassa toki hyvin ainutlaatuisen, mutta se ei aina toimi sarjalle oikein edukseen.

Visuaalisesti Black Sails on hyvin vaikuttava teos, jossa kaikki näyttää hyvin autenttiselta: asusteet, laivat, kaupungit, kaikki. Rekvisiittaan on panostettu paljon ja sarja antaa melko autenttisen kuvan aikansa ihmisistä (ainakin sen käsityksen perusteella, mikä itselläni on). Merirosvous esitellään sarjassa myös aitona historiallisena liikkeenä, mikä karistaa siihen liittyvää tarunomaisuutta mukavasti. Tämän lisäksi sarja tarttuu hienosti orjuuden maailmaan, millä tuohon aikaan Amerikan lähiympäristössä oli valtava rooli yhteiskunnallisissa rakenteissa. Yleisen selkeän musta-valkoisuuden puuttumisen lisäksi Black Sails onnistuu kuvaamaan merirosvoutta monesta eri näkökulmasta; se on samalla anarkista yhteiskunnan sääntöjen räikeää rikkomista ja rauhan tasapainon horjuttamista, mutta myös symboli vapaudelle ja suurvaltojen tyranniasta irtautumiselle. Tämän seurauksena katsoja oppii ymmärtämään kaikkien osapuolten motiivit, eikä osaa suoraan tuomita mitään instanssia – virkavaltoja, merirosvoja tai orjia – pahuuden symboliksi, vaan kaikilta ryhmiltä löytyy omat hyvät perustelunsa toimintojensa tueksi. Tietyllä tapaa merirosvoutta kuitenkin sarjassa romantisoidaan mutta vain sopivasti, eikä siitä ei yritetä tehdä mitään myyttistä kulttia. Enemmänkin kyse on hiljalleen kuolevasta rikollisuuden haarasta, jota merirosvokapteenit yrittävät kuumeisesti nostaa takaisin entiseen kukoistukseensa, eivätkä he käsitä sitä, että maailma on jo muuttunut ja he todella ovat viimeiset jäänteet pelätystä joukkiosta.

Black Sails on varsin laadukas sarja, jonka vahvimpina vetovoimina toimivat asetelmien monikerroksisuus, hahmojen värikkyys ja motiivit, sekä tarina. Sarja etenee tasaisen tappavasti alusta loppuun ja paranee koko ajan edetessään, vaikka mitään selkeitä huippukohtia on mukana vain kourallinen. Sarja on sopivan mittainen ja sitä katsoessa tulee selvästi olo, että tätä ei ole alunperinkään yritetty vääntää pitemmäksi kuin on tarpeellista. Vaikka merirosvous on aiheena hyvin läpikoluttu juttu, niin Black Sails edustaa silti melko tuoretta kulmaa, sillä se on harvoja moderneja, laadukkaasti tuotettuja sarjoja, joissa teemaa on hyödynnetty realistisella ja vahvasti draamaan pohjaavalla tavalla. Sarja ei ole televisiota mullistava tai tämän vuosituhannen kenties kovin juttu, mutta se on silti hyvin laadukas tuotos, jonka monisyisen tarinankerronnan ja muistettavien hahmojen parissa viihtyy koko matkan ajan.

Arvosanat:

Kausi 1: 8,4/10
Kausi 2: 8,5/10
Kausi 3: 8,7/10
Kausi 4: 8,8/10

Kokonaisarvosana: 8,6/10

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi