Opadelen levy-arvostelu no. 18: Syskofrenia – Minä
Jaaaa uutta levyarvostelua.
Syskofrenia – Minä
Suomen pop-musiikin uudempaan kaartiin lukeutuvalla Syskofrenialla on tuotannossaan alla Kasvoton Kaupunki EP vuodelta 2016, jonka arvostelin myös tuolloin (linkki). Lokakuun lopulla kuluvaa vuotta yhtye julkaisi ensimmäisen kokopitkänsä, joka kantaa nimeä Minä, minkä myötä Syskofrenia pääsee laajentamaan diskografiaansa toivottuun suuntaan. Yhtyeen musiikki tällä levyllä on edelleen tyyliltään popin ja jazzin sopusuhtaista tasapainottelua, aivan kuten debyytti EP:lläkin. Kokoonpano yhtyeellä on edelleen myös sama: basso, rummut, piano, laulu, trumpetti/flyygelitorvi ja käyrätorvi (+ muutamassa biisissä pasuuna, nam) ja tämä kitaraton paketti kertoo jo ennen ensimmäistä kuunteluakaan, että yhtyeen soundimaailma on luultavasti edelleenkin omalaatuinen ja tunnistettava, kuten aiemmalla EP:lläkin.
Levyn avaava Anna mun nukkua vie kuulijan Syskofrenian omalaatuisen musiikin ytimeen välittömästi. Kappaleen tunnelma on unenomainen, rauhakseen soljuva popveto mukavilla jazzmausteilla, missä puhaltimet tuovat mukavaa lisäväriä komppisektion ja herkän laulun kylkeen. Kappaleen sanoitukset herättävät ensimmäisenä myös kuulijan huomion, biisin kertoessa käytännössä maailman pahuudesta, epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä, että joskus ihminen vain haluaisi sulkea kaiken sen pois mielestään. Erinomainen avausraita. Leikitään vie musiikkia enemmän rytmimusiikin ja jazzin maailmaan ja nimensä mukaisesti kappale on tunnelmaltaan hyvin leikkisä ja pirteä. Ensimmäisen kappaleen tapaan Leikitään on kuitenkin myös hyvin tunnelmoiva ja vaivattomasti soljuva, smooth jazz tyyliin. Komppisektio toimii jälleen moitteettomasti ja ilmavasti, puhaltimien jälleen täydentäessä kokonaisuutta upeasti taustalla (ja välillä solistisessakin muodossa). Lauluosuudet ovat saumatonta, jatkuvaa melodiavirtaa, mikä vain korostaa kappaleen katkeamatta soljuvaa tyyliä hienosti.
Sinusta jatkaa hyvin samankaltaisella musiikillisella linjalla, rytmiryhmän kuitenkin polkiessa selkeästi enemmän poptyylisellä pulssilla kuin rytmimusiikin keinoin. Kappaleen keskitempoinen groove toimii mainiosti ja teos on nyansseiltaan ja dynamiikaltaan selkeästi levyn monipuolisin raita, ja kappaleen jännitteiden kasvatus toteutetaan varsin hyvin. Erityismaininta psykedeelisille free piano lurituksille kappaleen puolivälistä eteenpäin; vaikka teos on muuten melko suoraviivainen, antaa tuo säväkkä jazz mauste mielenkiintoisen ja persoonallisen vivahteen kappaleelle. Hetki vielä painottaa myös enemmän popmusiikkiin kuin jazziin, vaikka erityisesti taustalla näppäilevä basso, piano ja sordiinoitu trumpetti antavatkin tiettyä savuista fiilistä biisille. Hetki vielä on ehkä levyn helpoimmin lähestyttäviä biisejä, sillä tässä on selkeästi jaoteltu kertosäe ja säkeistö erilleen, siinä missä aiemmissa kappaleissa laulumelodiat ovat olleet yhtäjaksoista janaa. Kertosäe on myös hyvin tarttuva ja kappaleen kesäisestä fiiliksestä, niin sanoituksissa kuin musiikissakin, tulee hyvä fiilis.
Kuka vaan palauttaa tunnelman hämyisen jazzklubin uumeniin ja tästä leppoisasta biisistä tulee mieleen 40-luvun Amerikan jazzklassikot, mikä on vain hyvä asia. Biisin ote on rento, huoleton ja rauhoittava, vaikka kertosäkeessä onkin tiettyä tummuutta myös mukana. Oikein tyylikäs välipala levyn keskellä. Uusi minä aiheuttaa itselleni eniten ristiriitaisia fiiliksiä levyllä, sillä biisi yrittää olla samalla räväkkää bluesia ja smooth jazz tunnelmointia. On hyvä, että bändi taipuu monenlaiseen tunnelmointiin levyllä, mutta Syskofrenian peruselementtinä toimii kuitenkin nimenomaan tietynlainen huolettomuus ja easy going tyyli, mikä kuuluu myös läpi tässä kappaleessa, vaikka bändi selvästi yrittää hakea vähän räväkämpää ulosantia. Räväkkyys ei kuitenkaan ilmene omasta mielestäni tarpeeksi räikeänä ja siksi tämä puoli biisissä jää omaan korvaani hiukan keinotekoisen oloiseksi. Kappale ei ole huono, päinvastoin, mutta olisin kaivannut lisää tiukkuutta ja särmää semmoisiin kohtiin, missä sitä selvästi yritettiin tuoda esille.
Ole kaunis niinkuolet on selkeästi ensimmäinen slovari levyllä ja tässä tyylilajissa bändi on ehdottomasti parhaimmillaan. Kappale hengittää todella upeasti ja Söderströmin tavaramerkiksi muodostuva soljuva laulu maalaa hienoja maisemia. Muut soittimet ovat melko minimaalisessa roolissa, luoden vähemmän-on-enemmän mentaliteetillaan hauraan ja kauniin taustan Söderströmin laululle. Todella kaunis kappale. Meillä oli kaikki palauttaa musiikin jälleen letkeän keskitempoisen pop-grooven pariin ja kappaleen huoleton tunnelma toimii oikein hyvin. Trumpetti ja pasuuna saavat paljon roolia, mikä on aina plussaa. Vaikka kappale on pääosin melko kepeä tunnelmaltaan, niin sanoituksia kuunnellessa voi silti havaita, että teksti on yllättävän vakava; valokuvissa näkyvät onnelliset perheet voivat helposti olla vain illuusiota. Tämä toimii mielestäni hyvin myös nykypäivän sosiaaliseen mediaan, missä ihmiset vaikuttavat elävänsä unelmiensa elämää, mutta totuus on kuitenkin se, että ihmiset julkaisevat vain sellaisia kuvia, mitä itse haluavat ja siksi someen suodattuu vain täydellisen elämän sisältävät palat ihmisen elämästä. Totuus on usein jotain ihan muuta. Levyn päättävä Jotain kaunista rumalla pohjalla on puhdasverinen slovari ja heittämällä levyn paras kappale, erinomainen päätösraita. Jälleen kerran Syskofrenia todistaa, että herkässä tunnelmoinnissa bändi on parhaimmillaan; kappale on koskettava niin musiikillisesti kuin sanoituksiltaankin ja saa aidosti aikaan kylmiä väreitä.
Minä on oikein onnistunut kokonaisuus, mutta se ei päästä myöskään kuulijaansa helpolla. Kappaleet kuulostavat näennäisen helposti sulateltavilta, mutta yhtyeen omintakeinen pop-jazz tyyli aiheuttaa sen, että biisit avautuvat vasta useamman kuuntelun jälkeen. Biiseissä on kuitenkin erityisen kokoonpanon vuoksi paljon kerroksia ja havaittavaa, eikä Söderströmin soljuvat laulumelodiat ole alkuun mikään helpoin nakki sisäistää. Tietty hittihakuisten melodioiden puute on aluksi haaste, mutta samalla lauluosuudet avautuvat hitaasti muodostuen ajan saatossa kuitenkin myös korvamadoiksi, ja ennenkuin kuulija huomaakaan, hän laulaa biisien mukana iloisesti. Tämä luo ainakin itselleni sellaisen fiiliksen, että nämä kappaleet tulevat kestämään ajan hammasta melko tehokkaasti. Soundimaailma levyllä on samaan aikaan hyvin ilmava ja täyteläinen; kappaleita ei ole ahdettu täyteen, vaan jokaisella soittimella on selkeästi oma roolinsa kokonaisuudessa. Jälleen kerran, vähemmän on enemmän, ja juuri tämä tilan antaminen tekee levyn kuuntelemisesta miellyttävää ja huokeaa. Värejä biiseistä silti löytyy paljon, minkä varmistaa erityisesti pianon monipuolinen käyttö sekä upeat vaskipuhallinpaikat, sordiinoineen ja ilman. Minä on omaperäinen, mielenkiintoinen ja paikoitellen jopa erinomainen levy, joka sementoi Syskofrenian omanlaisen tyylin Suomen musiikkikenttään vieläkin tehokkaammin kuin tätä edeltänyt EP. Bändin tyyli, tekstinkäsittely ja soundi on tunnistettava, mikä ei nykypäivänä ole missään nimessä itsestäänselvyys, vaan arvokas ja harvinainen asia, erityisesti näin nuorelle bändille.
Arvosana: 8,3/10
Kohokohdat: Anna mun nukkua, Meillä oli kaikki & Jotain kaunista rumalla pohjalla
